Minäkin olen ollut kiltti aina. 50 vuotta kärsinyt sen takia. Olen ottanut vastaan kaikki mukisematta valittamatta yksin kärsien. Suorastaan vihaan sitä. Nyt sitten on masennus ollut päällä jonkin aikaa ja lokaa tulee niskaan kuitenkin koska en näytä pahaa oloani kärsin mielummin yksin en edes osaa jakaa asiaani kenellekään. Nytkin kun kirjoitan tätä rajoitan itseäni.
Eilen löysin tämän sivuston ja ajattelin kiva nyt saan purkaa pahaa oloani mutta jokin vielä vastustaa. 😞
Äskenkin kirjoitin tähän jotain mutta enköhän deletoinnut. Mutta alkuhan on tämäkin. Kunhan saan itseni koottua ja sanat ulos on helpompi jatkaa. Kiltteydestä on vaikea päästä eroon jos se kuuluu luonteenpiirteeseen.
😝

Huoh.. Aloin lukemaan näitä sivuja tarkemmin ja ajatus välähti että onko nämä vain nuorille ja nuorille aikuisille tarkoitettu. Tunsin itseni vanhaksi mutta onneksi oli sentään seassa meitä keski-ikäisiäkin.😳
Mutta tosi asia on ettei se ikää katso olotila. Eiköhän se ole meille kaikille yhteistä.

No minä olen kärsinyt lapsesta asti. Kilttinä en ole halunnut koskaan vastustaa vaikkei tuntunut kivalta. Nyt tuntuu kun ajattelen että olen melkoinen LUUSERI ollut koko elämän. Tehnyt kaikki mitä pyydetään, hyväksikäytetty, rajoitettu. Ottanut vastaan kaikki haukut, vinoilut syyttäkin.
Ja tuo kaikki jatkuu vieläkin. 🤔
Mutta vielä mietin mistä alkaisin purkaan omaa elämääni tänne ehkä siitä kun olin pieni tytöntyllerö joka yritti äidille selitää jotain vauhdilla änkyttäen. Äidillä oli vieras jolle hän tuumi että "mikähän tuostakin tulee"? Ensimmäinen muisto minun vähättelystä😭 Ja tämä tyttö lähti pois. Eikä ollut ainoa kerta lapsena kun mua ei pidetty minään. Ja kuitenkaan silloinkaan en laittanut hanttiin. Kannoin kaikki sisälläni. Jaha sainpa jotain sellaista ulos jota en ole kertonut kenellekään. 😮

Moi sävyisä!
Kiva kun kirjotit, kirjota toki lisää🙂👍

Ymmärrän sua,koska itseki oon lapsesta saakka ollu kiltti, koulussa minusta aina sanottiin
että oon sellanen "kiltti perhetyttö".
Luin jokunen vuosi sitten terapeuttini suositteleman Muumien tarinan: Näkymätön lapsi.
Se löytyy kirjastosta.
Se näkymätön lapsi siinä kuvaa minua, ihan täydellisesti.
Kannattaa lukea.

Olin eilen taas tukikeskustelussa ja puhuttiin just tästä aiheesta.
Ja mulla on suuri tarve mielyttää ihmisiä, en aseta itseeni tasa-arvoiseksi muiden silmissä, vaikka sitä olenkin.
Entisessä väkivaltaisessa suhteessani miellyttäminen oli selviytymiskeino, mutta nyt mun tarvisi oppia siitä pois.
Tarvii myös opetella olemaan jämäkkä ja kuuntelemaan itseäni mitä milloinkin tarvitsen.
Terapeutti sanoi, että hyvin usein itsekkyys mielletään pahaksi asiaksi, vaikka saa olla itsekäs, sitä on se terveitsekkyys, jossa ei ilkeilyllä olla itsekkäitä, vaan asetaan omat rajat ja jaksaminen ykköseksi.

Mitä sitten tämän hetkiseen jaksamiseeni tulee, mulla alkaa ennen opiskelua 3 viikon loma ja sinä aikana en ota vastaan yhtää ainutta sijaisuuskeikkaa.
Terapeutti sanoi myös, että ensimmäiset 3 kk keskittyisin vain ja ainoastaan kouluun.

Kävin myös kipupiikeillä toistamiseen, nyt oon nukkunu kaks yötä oikeen hyvin ja huomaan sen olossanikin, oon paljon levänneempi ja paremmalla tuulella.
Vielä 2 työpäivää ja sitte lomalle😎

Hei Sirpale82. Oikein rentouttavaa lomaa sinulle🙂🌻. Olet varmasti sen ansainnut🙂
Samoin voimia ja jaaksamista opiskeluun🙂👍

Etsin taas nämä sivut ja tämä kiltteys-otsikko kolahti.
"Sävyisä" täällä on meitä muitakin jo "ikäihmisiä", meidän ikäpolvi ei vain ole tottunut tietokoneella hoitamaan mielenterveyttään kirjoittamalla, moni ei varmaan edes osaakaan käyttää, ainakaan minua vanhemmat.
Minulla on myös taustana lapsuudesta asti ollut kiltteys ja sellainen mielenlaatu että yritän olla sopuisa ja ymmärtää, ymmärtää. Joskus se tulee loppu siitäkin, onneksi masennuksen kautta aloin hakemaan apua ja muuttamaan suuntaa sekä omaa käytöstä. Sekä ymmärtämään muita ihmisiä. SE on nyt ollut tapetilla, että tajusin kuinka läheiseni (lapsuusperheen jäsenet) ovat mieleltään erikoisia, en voi sanoa että sairaita, mutta ehkä vinoutuneita jotenkin. Jo monta vuotta sitten laitoin välit poikki eräisiin suvun henkilöihin, heidän inhottavan alistavan ja vähättelevän käytöksen vuoksi, yksin en olisi kyennyt, mutta oli terapia ja ryhmä joka oli tukena, sekä ystävä. On tosi vaikeaa torjua ilkeys ja vähättely kun se tulee läheiseltä, ja joka ei edes kadu sitä, vaan sanoo että hän on tällainen, hänet pitää hyväksyä. No, en aio hyväksyä. On eri asia, jos päästää suustaan sammakoita ja pyytää anteeksi, mutta sekin jättää ilkeän tunteen sisälle ettei ole toiselle tarpeeksi tärkeä, kun uskaltaa riskeerata sen.
Meidän perheessä oli kova kilpailu kaikessa, ihan kaikessa ja siinä oli se että toisia polkemalla sai itsensä ylemmäs, tai että jokin ulkopuolinen suoritus ihmisenä (rahaa, mainetta, tavaraa) olisi merkki siitä että oli toista parempi.
Se kun on varmaa ettei raha ja tavara anna ihmiselle onnea ja rauhaa. Mielenmaltti ja tyyneys tulevat ihan jostain muusta, että on tyytyväinen vähäänkin.
Hyvää elokuuta kaikille.

Sarrukka kiitos🌻🙂🌻

Viimeiset työvuorot meneillään, tänään toisiksi viiminen ja huomenna viiminen.
Lomaa odotellessa ja sitä, että pääsen uimaan ja vesijumpatkin alkaa jossain vaiheessa😀

Mulla näyttäisi nyt tukiverkko olemaan sillä tavalla kasassa, että tiedän kenen puoleen kääntyä tarvittaessa. On fysioterapeutti, fysiatri, psykiatrian sh jonka kanssaan käyn tukikeskusteluja. Tuntui hyvältä, kun huomasin, etten ole yksin kaikkine murheineni.

Mä oon taas nii vihanen😠

Siis nyt kun työsuhde päättyy, ilmotan heille etten ole käytössä.
Mä oon vihanen siksi, kun koko sen ajan mitä oon tuolla ollu, olen joustanut, mua on kiusattu. Siellä oon ollut VAIN se sijainen, jolle voi heittää kaiken loan.
Meen tänää viimistä vuoroo tekee ja sitte koittaa vapaus!
Pääsen iha varmaa sellaseen paikkaan töihin missä ihmistä arvostetaan ihmisenä, ei robottina.

Noniin, lomaa vietelty pari päivää, töihin ilmotettu etten ole siellä käytettävissä. Mielenkiinnolla odotan että soittavatko sijaisuuksiin🙄
Voi olla, että jos kunnioittavat edes vähän, niin eivät soita. Ei voi tietää.
Mutta toisaalta voinkin nyt harjotella sitä jämäkkyyttä, sanoa puhelimessa, että en ole käytettävissä. Aivan kuten psykiatrianhoitsu sanoi.

Vasen polvi alkoi kremppaamaan, turposi ja on kipeä😝
Vielä se kestää kävelyä, huomenna fysioterapiaan, katsotaan mitä fyssari siitä sanoo, että pitäskö mennä lekurille. Tylsää, jos se kremppaa koko loman😟
Jospa fyssarilla oisi siihen joku hoito.
Viimeks kun tuo oikeapolvi turposi ja kipuili, niin polvi parani itsestään parin päivän levolla.

Tuumailin tässä eilen, kun olen auttanut yhtä kaveria ruokavalioasioissa, että jos hän ei itse ala toteuttaa sitä ja ota vastuuta, ei se ole myöskään mun homma parantaa häntä. Tällä hetkellä oon tehny voitavani sen suhteen, nyt pallo on hänellä.
Vedän siihen nyt sen rajan, enkä ala sen enempää sitä murehtimaan.

Hei oksatuulessa. Olipa sinulla hyvä kirjoitus.🙂🌻. Et ole ainut joka
painiskelee tuommoisten ongelmien kanssa. Olen koulukiusattu joka
on jättänyt jälkensä. Varmaan vaikuttaa että nyt olen mikä olen. Minulla
jälkikäteen ajateltuna ollut masennusta ja ahdistusta lapsesta asti.
Pelkäsin mitä ihmeellisimpiä asioita. Jopa ihmisiä . Minulla ei lapsena ollut
kavereita. Olin yksinäinen lapsi. Sisarukset ja äiti olivat tärkeitä. Varsinkin
vanhin veli . Hän jaksoi ymmärtää pikku siskoa. Hän leikki kanssani ja opetti
monenlaisia asioita. Isäni kuoli kun olin 6 vuotias.

Nyt olen tyelämässä. Koen sielläkin lievää kiusaamista määrättyjen ihmisten
taholta. Pelko ja ahdistus jokapäiväinen seuralainen. Itseluottamus nollassa.
Sosiaalisten tilanteiden pelko melko paha. On matkustuskammoa, Julkiset paikat
missä paljon ihmisiä. Jopa kauppareissu lähikauppaan voi laukaista paniikin
päälle. Sitä on jatkuvassa käymistilassa. Vain odottaa milloin ahdistus ja
pelko iskee voimalla.

Pahin virhe minkä olen elämässäni tehnyt on että jätin ex poikaystäväni. Olen
entinen alkoholisti ja tein päätöken alkoholihuuruissa. Hän oli minun tuki ja turva
Vuosia. Hän on auttavainen ja ihana ihminen. Menetin paljon kun hänet jätin.
Toivoisin niin että saisin hänet takaisin. Ei taida onnistua enää. Hänellä naisystävä.
Olemme kuitenkin väleissä. Soittelemme toisillemme. Ne puhelut mulle tärkeitä.
Tiedän pitäisi luovuttaa. En vain voi. Asia mistä saan voimaa ja lohtua on rukoilu.
Samoin hegellisen musiikin kuuntelu. Käyn myös uskonnollisissa tilaisuuksissa
aina jos mahdollista. Ei mulla ainakaan lääkkeet oikein auta näihin vaivoihin.
Tässä mun tarinaa😟

Voimia sinulle oksatuulessa🙂👍🙂🌻

Hups. Tuli väärän otsikon alle tarina. Tänään ei ole hyvä päivä. Ahdistaa
ja masentaa. Missään ei hyvä olla.😟

Älä siitä murhetta kanna sarrukka🙂👍
Ei aina vaan toimi, varsinkin kun on huono päivä muutenkin.
Onko sun olo yhtää helpannu?

Tänää on kipujen osalta hyvä päivä, ei satu nii kovin.
Eilinen fys.hoito auttoi tähän päivään ainaki ja polvet paranee näköjään itsestään😮🙂
Olin tänää jalkahoidossa, se teki kans hyvää ja huomenna parturiin☺️
Itsensä hemmottelu on kivaa, siinä osoittaa arvostusta itselleen.

Ihminen vois siis olla myös itselleen kiltti ja pitää itsestään huolta, pitää itseään arvossaan kun tekee sellaisia asioita mitkä tuo hyvän mielen.

Tyhmä päivä😝
Sen ois voinu viettää sängyssä.
Perjantaina taas moikkaa fysiatria, tsekkaa ton mun niskan tilanteen, ehkä piikitetää taas, kun siellä on ollu vihlovaa kipua.
Eilen oli sellanen päivä, että kaipasin jotain viereeni, jotain ihmistä joka sanois että kaikki on hyvin.

Mä en ymmärrä, että kun ostan itselleni jotain kivaa ja erityisesti jotain sellasta mitä oikeesti TARVIN, niin ajattelen ihan ekaks, et mitä muut siitä ajattelee.
Ei se varmaa nii kuuluis olla,ymmärrän sen niin, että itseäni varten teen kaiken.
En elä muita varten.
Mutta kun on mielyttänyt ihmisiä koko ikänsä, on todella vaikeeta ajatella itseään etusijalle. Voinko ajatella itseäni, pitääkö kysyä lupa, miten tää homma nyt meneekää😐
Ja miksi se on niin vaikeeta ajatella itseään etusijalle😑❓