Liika kiltteys, omien tarpeiden syrjään siirtäminen, omat kipuilut
Ongelmani on liika kiltteys josta aiheutuu jälkeenpäin syyllisyys, sekä ajatus siitä että miksen vain voinut TAASKAAN pitää puoliani😞
Ja sitten jonkin ajan päästä huomaan väsyneeni suorituksiin ja siihen että omat tarpeeni, omasta psyykkeestä huolehtiminen, omasta terveydestä huolehtiminen on taas kerran jäänyt. Ei, näin ei saisi olla!
Auttavaisena ihmisenä autan ystäviäni ja muita ihmisiä. Mutta miksi se aina menee omien tarpeiden edelle? En voi auttaa muita, jos en pidä huolta itsestäni ja hyvinvoinnistani.
Olen 2 vuotta sitten eronnut, mulla ei ole lapsia. Täytin kesällä 31.
Kaipuu omaan perheeseen on suuri, mutta en voi sitä juuri nyt saavuttaa.
Tunnen joskus ahdistusta siitä, kun katselen kaverien facebook kuvia, joissa he ovat vauvan kanssa. Joskus vauvojen näkeminen on taas ihanaa.
Oman kroppani kanssa on myös haastavaa, mulla on fibromyalgia ja ilmeisesti kroonistunut moniniveltulehdus. Menen keskiviikkona fysiatrille.
Jospa saisin apua tilanteeseeni.
Ehkä suurimmaksi ongelmaksi asettaisin kuitenkin sen kiltteyden.
Muutaman kerran on käyny niin että olen ollut vain se jätesanko, jonne on voinut toisen ihmisen roskat heittää.
Yritin puhua asioista kaverilleni joka oli käymässä, mutta hän aina vain keskeytti, puhui omista murheistaan ja mä vain myötäilin.
Kuka minusta huolehtii ellen minä itte? Ei kukaan, mut miks se on niin vaikeeta😑❓
Onko kohtalotovereita?
Mua vaivaa myöskin liika kiltteys. Oon aina ajatellu muita ennen itteeni. Itse käyn nyt eroprosessia läpi, ja erosta on kulunut vasta 3 viikkoa. Todella ahdistava olo ja itkettää vaan koko ajan 😭 Paljon oon käynyt asioita läpi ja oon tajunnu miten kiltti olin myös parisuhteessa, mikä sekään ei ole hyvä asia. Nyt yritän opetella tervettä itsekkyyttä ja alkaa asettamaan itseni ensimmäiseksi. Eropäätöksen tein itse, ja voit vaan kuvitella millaista syyllisyyttä kannan siitä. Ja koko ajan vaan mietin miten toinen pärjää, vaikka oon itse niin rikki etten tiedä kuinka selviydyn tästä. Mistä löytäis sen voiman et ajattelis nyt sitä kuinka minä pystyn jatkamaan elämää? Tsemppiä sulle, koitetaan alkaa ajattelemaan elämän tärkeintä henkilöä - itseä 🙂
Mitima kirjoitti 21.7.2013 20:50
Mua vaivaa myöskin liika kiltteys. Oon aina ajatellu muita ennen itteeni. Itse käyn nyt eroprosessia läpi, ja erosta on kulunut vasta 3 viikkoa. Todella ahdistava olo ja itkettää vaan koko ajan 😭 Paljon oon käynyt asioita läpi ja oon tajunnu miten kiltti olin myös parisuhteessa, mikä sekään ei ole hyvä asia. Nyt yritän opetella tervettä itsekkyyttä ja alkaa asettamaan itseni ensimmäiseksi. Eropäätöksen tein itse, ja voit vaan kuvitella millaista syyllisyyttä kannan siitä. Ja koko ajan vaan mietin miten toinen pärjää, vaikka oon itse niin rikki etten tiedä kuinka selviydyn tästä. Mistä löytäis sen voiman et ajattelis nyt sitä kuinka minä pystyn jatkamaan elämää? Tsemppiä sulle, koitetaan alkaa ajattelemaan elämän tärkeintä henkilöä - itseä 🙂
Hei Mitima, kiva kun kirjotit!
Heti alkuun sanon, että älä kiirehdin eroprosessisi kanssa, anna itsellesi aikaa.
Kolme viikkoo on lyhyt aika! Itke vain, se helpottaa!
Itselläkin tuntuu víelä jotain asioita olevan käsittelemättä loppuun saakka.
Mä olen kans itkeny paljon!
Sepä se, tervettä itsekkyyttä tarvitsisi myös minun opetella, aika haastavaa välillä.
Olen myös suhteessa ollut hyvin kiltti, alistunut. Tiedän tuon syyllisyyden taakan!
Itselläkin oli samanmoinen, kilttinä ihmisenä sitä aattelee, että on syyllinen toisenkin pahaan oloon, vaikka sullakin oli varmaan syy erota.
Se oman elämän aloittaminen vie voimia kans. Itse ajattelin eläväni yhden päivän kerrallaan ja kyllähän se kaikki piti aloittaa alusta taas, oma elämä, mitä se on? Mistä se oikeen muodostuu?
Ensimmäiset viikot meni varmaan muuttolaatikoita purkaessa ( asuin avoliitossa )ja omaa asuntoa laittaessa. Jossain vaiheessa piti mennä kauppaan ja pestä pyykkiä.
En tiiä mitä sä teet, ootko töissä? Asutko yksin?
Työ piti mut arjessa kiinni, mutta välillä tunsin olevani robotti.
Alkuun ei tuntunut olevan voimia yhtään mihinkään, ois vaan ollu ja nukkunu, mut päivä kerrallaan ne voimat tuli.
Voimaa vois saada tekemällä jotain kivaa. Itse olen ajatuksen tasolla vasta ajatellut että kirjotan kuluneesta viikosta aina yhden hyvän asian. En ole sen pidemmälle päässyt, ajatukseen vasta.
Mutta ehkä meillä kummallakin on nyt mahdollisuus etsiä elämään uusia asioita mikä tekee meille hyvää, harrastuksiakin. Saa tehdä sitä mikä tuntuu itsestä hyvältä.
Jollain tasolla teenkin niin, mut sitten tulee ajatus, että saanko näin tehdäkään.
Pitäisi opetella olemaan itselle hyvä ja ajattelemaan omaa itseään, jotta tekisi itselleen hyvän olon, koska kukaan muu ei sitä minuun tee.
Kiltteyden vastapainoksi pitäis ehkä löytää jämäkkyys pitää puolensa ja rajansa, mutta oon siinä kovin heikko vielä.
Nonni. Käynti fysiatrilla selkeytti oloa.
Tällä hetkellä oireistoani hoidetaan fibromyalgiana, näillä oireilla on NIMI.
Sain piikityshoitoa jumiutuneeseen hartiaseutuun ja kylläpä on hienoo olla kivuton.
Töissä en olekaan ainoa, joka "tappelee" omista rajoistaan ja jota arvostellaan ja kiusataan.
Mutta kuten arvasin, olen hyvä tsemppaamaan muita.
Vai voisiko mukaan laskee sanan ME. "Me emme ansaitse tällaista kohtelua"
" Meille on ihan varmana jotain parempaa olemassa"
Sitte vaan totesin, että tarvis olla vahva että jaksas taistella rajoistaan, mutta kun ei vaan jaksa, aina... lannistun vaikka kuinka yritän, se ei siltikään tuo tulosta😞
Työsuhde tuossa työpaikassa onneks päättyy pian!
Olen taas skarppaantunut ajatukseen, että kun työt loppuu, niin aloitan paremmin itsestäni huolehtimisen.
Alotan opiskelut elokuun puolivälissä, niin aukee taas uus elämänvaihe.
Hei Sirpale82!
Itseänikin on vaivannut tuo kiltteys. Jopa pomoni aikoinaan sanoi minua liian kiltiksi. Etkä missään tapauksessa ole mikään jätesanko. Se tuntui minusta pahalta, kuinka itseäsi niin sanoit. Toivottavasti saat apua fyysisiin vaivoihisi. Nykyajan lääketieteellä on onneksi helpottavia konsteja.
Toivon sulle kaikkea hyvää! 🌻🙂🌻
Kiitos sulle pala lasia 🙂🌻
Tällä hetkellä tuntuu aika hyvältä noiden fyysisten sairauksien kanssa, tarkoitan siis sitä, että nyt ympärillä on ammattilaisia joiden puoleen kääntyä.
Tuntui tänään hyvältä kun fysiatri oli aidosti läsnä ja kuunteli mun strooria kivusta ja otti mut vakavissaan.
Hän on samassa paikassa töissä missä on mun fysioterapeutti ja keskustelee mun tilanteesta fysioterapeuttini kanssa, kun annoin siihen luvan.
Pitäis alkaa tekee liikeharjoitteita.
Uusi asia meikäläiselle, lääkäri juttelee mun asioista yhdessä mun fyssarin kanssa!
Aika hienoo!
Ostin joskus kirjan: Kipu ja mieli, se on auttanut ymmärtämään mitä minussa oikeen tapahtuu, miks väsyn helpommin, miks nukun huonommin.
Moni kysymys sai tänää vastauksia lääkärissäkin, helpompi olla nyt, kun tietää enemmän.
Pelkän kipusairauteni takia mun pitäs aatella itteeni ja pitää huolta itsestäni.
Mun tarpeita on riittävä uni ja lepo, oma aika olla rauhassa.
En voi olla aina työntämässä itteäni syrjään.
Tänään tuntui hyvältä kun olin työkaverin kanssa uimassa, kun hän kysyi millon halusin kotiin, sain sanoa millon halusin ja hän vei minut kotiin.
Minusta tuntuu hyvältä kun joku huomaa minutkin, eikä ajattele mua ihmisenä joka on "vain ja ainoastaan " toista varten.
Hyvä että olet saanut diagnoosin 🙂
Minä asuin kans avoliitossa, ehdittiin seurustella melkein 10 vuotta. Ja kaveripohjalta aikoinaan aloitettiin. Siksikin tää tuntuu niin kamalalta kun menetän tässä myös ystävän. Hän oli paras ystäväni. Lisäksi menetän 11-vuotiaan koiramme, joka jää puolisolle, tai siis ex-sellaiselle... Ja kaikki tämä vain koska MINÄ päätin lopettaa suhteen ☹️ Olen siis syyllinen. Nyt oon pari viikkoa tässä itsekseen asustellut. Vaikeeta on! Nyt joutuu totuttelemaan kerrostaloelämään usean vuoden omakotitalo asumisen jälkeen. Eihän tämä asunto kodilta tunnu, ehkä jonain päivänä vielä. Nyt meillä on talo ja auto myynnissä. Koen tässä myös samalla suunnatonta luopumisen tuskaa. Vaikka kuinka oliskin vaan materiaa, niin niihin liittyy niin paljon muistoja. Ja hetki kerrallaan on mentävä.
Aluksi olin töistä sairaslomalla viikon, koska olin niin poissa tolaltani. Sitten olin välissä taas töissä, ja nyt eilen jäin taas sairaslomalle 🤔 Haluisin kyllä käydä töissä, ja se pitäisi myös arjessa kiinni, mutta en ole saanut nukutuksi viiemiseen kahteen viikkoon. Ja nyt tuli se eteen, että voimat yksinkertaisesti loppuivat. Teen sellaista työtä jossa on oltava todella skarppina. Sain taas tänään jotain uusia lääkkeitä. Toivottavasti saisin niiden avulla nukuttua. Kaikki näyttää vielä surkeammalta kun on niin väsynyt 😭
Tunnistin myös itseni tuosta alistumisesta suhteessa. Ja eihän sellainen tervettä ole, että "aina" alistuu siihen mitä toinen tahtoo.
Noh, tuli nyt "hieman" vuodatettua tähän viestiketjuun, vaikka tämä aihe ei varsinaisesti tänne kuulukkaan. Voimia sulle kovasti!!! Itse kävin tänään hakemassa kirjastossa luettavaa, tosin liityen eroon. Mutta kun pääsen pahimman yli, olen ajatellut lainata jotain kirjallisuutta mistä saisi vinkkejä "itsekkyyteen".
Hei Mitima!
Minäki oon väsyny😞
Tänään töissä tuntui että oli kuin täi tervassa.
Jos sua yhtään lohduttaa, niin mulla meni vuosi ennenkuin tunsin uuden kotini kodikseni.
Nyt sanon tätä jo kodiksi, anna itselles aikaa kotitutua🙂👍
Tiäkkö, mä voisin kans varmaan saada sairaslomaa, mut en vaan hae sitä, koska tuntuu että sillon olen heikko.
6 työvuoroa vielä olis...jos mä vaan sinnittelen.
Mä voisin jutella yhelle mun kaverille, mut en kuitenkaa voi.
Tiedän että kun soitan sille, koko puhelu menee sen huoliin ja murheisiin.
Mitima, kun löydät sen kirjan jossa ois vinkkejä "itsekkyyteen" siis terveeseen sellaiseen, niin laita tänne viestiä. Mielelläni myös itse laitan kirjavinkkejä kun sellaisen hyvän löydän!
Tänään tuli vastaan tällainen teksti:
" Meitä ihmisiä on kovin erilaisia ja erilaisuus monesti pelottaa tai hämmentää.
On helppo heittäytyä matkustajaksi ja olla samaa mieltä kuin muut näyttävät olevan.
Monesti oikeat omat mielipiteet tulevat esiin silloin, kun kohtaa massasta poikkeavaa omassa lähipiirissään.
Meillä kaikilla on tiemme ja oikeutemme olla sellaisia kuin olemme"
🌻🙂🌻
Voi kaameus mikä väsymys😴
Vielä 5 työvuoroa,ne mä päätin tsempata.
Kivut on olleet tänään kovat.
Tänään taas joustin liikaa. Purin yksin hoitotarvikekuorman, kun työkaveri lähti jonnekin.
Miksi en vaan voinut sanoa, että tulee auttamaan. En ehtinyt, kun se lähti jonneki☹️
Tarttis jaksaa...
EN MÄ JAKSA😭
Venyy, venyy, jaksaa, jaksaa, venyy... kunnes katkes😞
Hei!
Liiallinen kiltteys ei ole hyväksi itselle ekä sille, joka käyttää toisen kiltteyttä hyväkseen. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaara piilee myös janan toisessa päässä: Kuuluttaessamme oikeuksiamme ja tarpeitamme, saatamme kovettua emmekä enää huomaa muita ihmisiä. Hoemme vain, että meillä on oikeus toimia niin kuin toimimme.
On eri asia toteuttaa omia oikeuksiaan lempeyden ja sävyisyyden pohjalta, ja aivan toisenlainen tulos saadaan silloin, kun toteutamme asioita, koska meillä on oikeus niihin. Pitäkäämme huoli siitä, ettei oikeuksiemme vaaliminen tekisi meistä kovia ja itsekkäitä lähimmäisiä.
Hei jälleen!
Edellä oleva kirjoitukseni ei ole kommentti avo- tai avioliitto-ongelmien kanssa kamppaileville, vaan se on kommentti yleisesti ihmissuhdeongelmien kanssa kipuileville. Sinkkuna en voi ottaa kantaa avo- tai avioliittoon liittyviin asioihin enkä siten voi alkaa neuvoa niissä ketään.
Hei Vaeltaja-ihmettelijä!
Olen samaa mieltä tuosta mitä kirjotit ja se on hyvä pitää mielessä.
Mutta kuitenkin, kun puhutaan pitkäaikaisesta ystävyydestä, tunnettu jo monta vuotta, pitäs ystäväkin huomata/tajuta se, että kun toisella on omat murheet kasvaneet isoksi, se käy niitä läpi, ei vaan jaksa kuunnella toista ja myötäelää ystävän murheissa.
Ja jos toinen yrittää niistä kertoa, niin minusta on väärin, että toinen keskeyttää.
Sitä se ystäväkin odottaa, että hän saa kertoa sulle mikä hänen mieltä painaa, eikä se toinen keskeytä sitä tarinaa.
Ymmärrän hyvinkin, että eräs masentunut ystäväni ei tällä hetkellä vaan jaksa muita murheita kuin itsensä kasassa pitämisen.
Luonnollisesti kerron vähän suodattaen omia kuulumisiani, kuitenkin puhuen hänelle totta, että olen minäki väsyny, mutta omien murheideni kanssa.
Mutta täsmennän, ettei minulla ole hätää, saan apua, jotta ystäväni ei tuntisi syyllisyyttä siitä, ettei hän jaksakaan tukea niinkuin ennen.
Elämässä vaan on tilanteita, joissa pitää "hyvinvoivan" ystävän laittaa omat tarpeensa syrjään, kuten minä teen jos ytsäväni kaipaa kuulevaa korvaa, jotta toisella olis tilaa kertoo miltä hänestä tuntuu.
Itselläni sinnittely meni liian pitkälle ja väsyin.
Ei ihminen ole kaikkivoipa, se on ihminen, sillä on ihmisyys, jonka kanssa on elettävä.
Joskus vaan toinen ei sitä tajua. Joskus sen tajuaa rivien välistä ja joskus se vaan tarvii sanoa toiselle. Vaikka riskinä voisi olla loukkaantuminenki, mutta oletan että terve aikuinen ihminen tajuaa, että tuo toinen ei nyt vaan jaksa.
En tarkota tätä mitenkään kritiikkinä, arvoseluna tms.
Nää oli vain omia ajatuksia jotka tuli esiin.
Hei "Sirpale82"!
Kommenttisi oli ihan asiallinen, enkä ajatellut, että se olisi ollut jotenkin kritiikinomainen minua kohtaan. Itse olen vain törmännyt usein ihmisiin, jotka hokevat hokemasta päästyään, että pitää ajatella myös omaa itseä... Toki pitää ajatella myös itseä ja omaa jaksamista, mutta se tapa, millä ihmiset usein tätä toteuttavat, ei minun mielestäni ole aina paras mahdollinen. Se on usein enemmän itsekkyyden sävyttämää. Siitä puuttuu sävyisyys ja lempeys. Se "juttu" on ikään kuin syötetty monen mieleen, eikä sitä ole sisäistetty tai sulatettu, ja tämä näkyy ulospäin itsekkyytenä ja kovuutena.
Mutta yritetään me tsempata tällä(kin) saralla🙂
Vaeltaja-ihmettelijä,
hyvä ettet ajatellut niin, ajattelin varmuuden vuoksi laittaa loppukommentin🙂
Totta tuokin mitä äsken kirjotit.
Ihminen ei saisi kovettua liikaa, eikä katkeroitua vastoinkäymisisistä huolimatta.