hei,
olin silloin tällöin töissä pari kertaa kuukaudessa kahden alakoululaisen tytön perheessä ihan parin vuoden ajan.

Koko sinä aikana tytöt vain tulivat ilkeämmiksi ja ilkeämmiksi minua kohtaan. Perheessä oli ikävä epäluuloisuuden ilmapiiri.Minusta siihen ei ollut mitään perusteita, koska olin vain auttavainen ja tosi pienellä korvauksella tein sitä työtä.

Rupesin ajattelemaan haluanko mennä töihin enää ,kun sain ystävällisempiä kokemuksia eräästä toisesta paikasta. Kun sain etäisyyttä asiaan, huomasin, että asia oli masentanut minua, koska työssä oli painostavaa.

Olen edelleen työtön, mutta olen päättänyt , että en edes pikkutienestistä mene sellaiseen perheeseen, missä ei ole edes suht mukava työskennellä. En tarkoita sitä, että lasten tehtävä olisi piristää lastenhoitajaa, mutta senlaatuinen epäluulo ja ilkeily haittasi ainakin minua. En itse keksinyt siihen muuta, kuin olla vaan ystävällinen.

Itse asiassa olen sitä mieltä, että epäluuloisuus toisia ihmisiä ja perheitä kohtaan on pahempaa uupumusta aiheuttavaa kuin esim. masennus perheessä.