Lapsi muistaa kehossaan noinkin varhain tapahtuneet asiat. Olisi hyvä, jos pystyisit hänelle kertomaan ja pyytämään vilpittömästi anteeksi. Tosi hienoa, että aikanaan teit päätöksen lopettaa ja siinä myös pysyit ja pystyit antamaan lapselle hyvän ja turvallisen lapsuuden. Silti sekä sinun että hänen mielenterveytensä kannalta olisi hyvä, jos voisitte asiasta puhua. Voit puhua myös psykologille, koska vain puhumalla ja asia käsittelemällä voit itsekin antaa itsellesi anteeksi.

Noora6 kirjoitti 10.1.2015 22:49

Mulla on 19 vuotias poika.Ainoa lapseni ja mulle maailman rakkain.Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja löin poikaani avokämmenellä melkein 3 vuotiaaksi. Sitten tein päätöksen että nyt tämä saa loppua.... Olen 16 vuotta kantanut nyt tätä syyllisyyden taakkaa

Mielestäni kannat turhaan syylisyyttä jos poikasi ei siitä ole millään tavalla tullut maininneeksi ja hänen elämänsä on muutenkin kunnossa. Voi olla jopa pahasta, poikasi kannalta, enää näin pitkän ajan kuluttua alkaa repimään vanhoja asioita auki. Sanot rakastavasi poikaasi yli kaiken ja hän varmaan tietää sen mutta millaiseksi suhteenne muuttuu jos alat häneltä anteeksi pyytämään.

Minua on lapsena kuritettu piiskalla eikä siitä ole minulle jäänyt traumoja vaikka muistan kerrat hyvin, muistan myös syyn eli pahantekoni sisaruksiani kohtaan. Vaikka muu kasvatukseni meni äidin puolelta melko lailla metsään, välini häneen on ollut koko aikuisikäni hyvällä tolalla eikä mikään ole viitannut siihen että äitini katuisi kurittamistani. Luulen että ilman kuritusta minusta olisi tullut paha poika. Nyt sen sijaan kunnioitan kaikkia ihmisiä tasapuolisesti.

Se on tietysti ikävä juttu kun tunnet syyllisyyttä ja olet tuntenut sitä koko ajan mutta minusta sinun pitäisi hakea apua itsellesi terapiasta. Kertomalla asiat henkilölle joka osaa asettaa olosuhteet kohtuullisiksi sinun ja poikasi suhteessa.

Tietenkin sinun pitää kertoa. Kyllä lapsi muistaa, jos häntä lyödään vaikka ei siitä puhukaan.
Voi vaikka ajatella, että äidillä on oikeus lyödä.
Ei kai tuossa muuta voi kuin pyytää anteeksi.

En tarkoittanut mielipiteelläni, että hyväksyisin lapsen lyömisen kuritusmielessä, jollainen oli aika yleistä vielä -50 luvulla, jolloin opettajakin saattoi tukistaa oppilasta. Se, miten minua kuritettiin oli lähinnä piiskalla uhkailua ja sekin tehosi kummasti metelöiviin lapsiin. Sen aikaiset äidit olivat omaksuneet tavan omilta vanhemmiltaan ja vasta parikymmentä vuotta on yleisesti tajuttu ettei ruumiillinen väkivalta sovi lapsen kasvatukseen.

Masentunut ihminen ei kuitenkaan ole likimainkaan oma itsenä ja siksi siitä kärsivät kantavat turhaan syyllisyyttä mistään tekemisistään. Aloittajan tapauksessa syyllisyys lapsen lyömiseen on ollut sairauden aiheuttama eikä häntä pidä henkilönä siitä tuomita.

Ei nyt kyllä voi olla niin, että olisi joku ryhmä eli nyt masentuneet jotka eivät olisi vastuussa lapsensa lyömisestä. Jos on syyntakeeton, silloin pitää antaa lapsi sijoitukseen siihen asti, että jaksaa häntä hoitaa.

Minä olen tuollaisen syyntakeematon äidin lapsi joka otettiin sijoitukseen usein.
Vain yhden kerran äitini minua löi kattilalla päähän, ei tullut mitään haavaa vaan pelkkä kuhmu. Sitä ei äiti koskaan ehtinyt pyytää anteeksi mutta uskon , että olisi pyytänyt, jos olisi ehtinyt parantua..

Minusta kaikin puolin olisi hyvä asia, jos sairaat äidit pyytäisivät lapsiltaan anteeksi tekosiaan.
Ei ole lapsen syy, jos äiti sairastuu.

Sinuna Noora6 puhuisin psykologilleni. Asia vaivaa sinua, et kertonut mitään pojastasi, joka tuskin muistaa sitä. Syyllisyyttä on raskas kantaa, kohta parikymmentä vuotta, eikö ole jo aika luopua siitä taakasta? Jossain vaiheessa pojan lapsuudessa jo ymmärsit tekeväsi väärin kun lopetit sen. Ehkä siitä lähtein pyrit olemaan parempi äiti ja poikasi jos tietäisi tapahtuneen olisi sen jo sinulle antanut anteeksi.