Sinä kuvaat suhdetta isääsi. Se kuulostaa melkoisen etäiseltä. Kuulostaa sille, ettet ole saanut siinä tärkeässä naiseksi kehittymisen iässä isältäsi sitä huomiota, ohjausta ja tukea, mitä olisit tarvinnut. Ja jos olet jäänyt vaille, vaikuttaa se tottakai jollaintapaa. Sanotaan, että isän tehtävä on opettaa ja johdattaa lapselle, miten pärjätään kodin ulkopuolella ja muiden ihmisten kanssa. Lisäksi hänellä on tärkeä tehtävä osoittaa tytölle, miten arvostettava hän on ja miten hyväksyttävä hän on omana itsenään.

Tuossahan tulee helposti lapselle itsetunto-ongelmia, kun huomaa, että vanhempi ei oikein hyväksy. Kyllä lapsi nämä asiat huomaa, niinkuin muutkin asiat. Et sinäkään mikään tyhmä ole ollut. Varmastikin viisaasti olet tehnyt huomioita.

Voisin veikata, että isäsi kuuluu siihen kategoriaan miehiä, joilla on vaikeaa hyväksyä ja kohdata ja käsitellä omia herääviä tuntemuksiaan, kun oma lapsi alkaa saada naisellisia piirteitä. Nuori naisistuva tyttöhän on todella kaunis ja herkkäkin, sekä suloinen ja kukkea. Vanhemmalle voi olla vaikeaa osoittaa rakkautta niin, ettei pelkäisi sen olevan vääränlaista. Toiset ratkaisevat tämän ristiriidan vetäytymällä kauemmaksi lapsestaan ja esim. kehoittamalla lasta heti pukeutumaan, jos hän sattuu hetken olemaan alusvaatteisillaan näkyvillä ja lopettamalla kokonaan koskettamisen. Ei ole ihme, jos tälläisistä tilanteista muodostuu murrosikäiselle herkässä iässä olevalle nuorelle/lapselle kielteinen käsitys omasta kropastaan....yhtäkkisten kielteisten eleiden ja merkkien tulva:"Minussa on jotakin pahasti väärin ja huonosti."

Voinen lohduttaa, että olet todella nuori ja ehdit vielä elämässäsi harrastamaan läheisyyttä ja seksiä miehen kanssa. Siihen ei kannata kiirehtiä ja ei varsinkaan kannata alkaa, jos se tuntuu ahdistavalle ja pahalle. Omaa itse on lupa ja hyvä kuunnella.

Lisäksi itse voin myöntää piereskeleväni miesystäväni seurassa. Olen kylläkin minäkin yrittänyt laittaa ruokavalion kohdilleen juuri tuonkin vuoksi, sillä rajansa kaikella, mutta joskus näitä sitten sattuu ja nauramme kyllä asialle. Lisäksi miesystäväni saa siitä itselleen myös luvan piereskellä, joten hän on kai helpottunut. Itseäni ei todellakaan haittaa, jos mies pieraisee toisinaan. Pakkoko se on nenäänsä juuri persuksen juureen silloin työnnellä 🙂

Tunnut jännittävän ja koetko suuren tarpeen miellyttää miestä?
Kyllä olen sitä mieltä, että oma isäsuhde vaikuttaa erittäinkin suuresti tuleviin miessuhteisiin ja ylipäätään ihmisten kanssa olemiseen.

Voimia ja rauhaa, sekä lempeyttä itseäsi kohtaan toivotan sinulle!
🌻🙂🌻

Hirmuisesti kiitoksia viestistäsi, se herätti paljon ajatuksia ja sain myös vastauksia kysymyksiini.🙂
Isäsuhde juurikin on jäänyt murrosiän alettua etäiseksi eikä siitä sen paremmaksi tunnu muuttuvan, ja vaikka muuttuisikin niin tuskin siitä apuja olisi enää tähän ongelmaan...

Kysyit että yritänkö miellyttää miehiä kovasti, mutten olisi ihan sitäkään mieltä... Tai oikeastaan kaikkien ihmisten, etenkin nuorten ja miesten hyväksyntä on se mihin alitajuisesti pyrin... Tässäkin voi olla takana se, että olin koulukiusattu sekä ala- että ylä-asteella, vaikka kiusaaminen ilmenikin vain satunnaisena nimittelynä ja ulkopuolelle jättönä. Oikeastaan en koskaan ole tullut ajatelleeksi että olisin varsinaisesti joutunut kiusatuksi, mutta ehkä sekin johtuu siitä etten halua sitä uskoa... Olen aina halunnut olla pidetty ja suosittu, kukapa ei?

Lisää neuvoja ja ajatuksia otetaan kiitollisena vastaan.🙂

Hyvä sinulle, jos pääset eteenpäin ajatustesi ja tuntemustesi kanssa.

Mietin tuota sanomaasi, että ainakin oma kokemus on sellainen, että vielä aikuisiälläkin minulle olisi riittänyt vanhemman anteeksipyyntö korjaamaan monta haavaa. Sen johdosta minulla olisi ollut paljon helpompaa tiettyjen asioiden suhteen, mutta tärkeintä kuitenkin on osata itse antaa anteeksi ja/tai hyväksyä joitakin asioita. Tällä siis koitan sanoa, että koskaan ei ole liian myöhäistä vanhemmankaan korjata jotakin, mitä on jäänyt joskus vajaaksi ja kun kuitenkin jokaisen vanhemmuuden sisällä käy niin.

Tärkeää ja upeaa on se, että meillä on aikuisena langat omissa käsissämme, eikä enää vanhempiemme käsissä. Kuitenkin olen vakuuttunut, että syy- ja seuraussuhteet on hyvä laittaa ajallaan oikeaan osoitteeseen. Eli voidakseen elää läpi niitä tuntemuksia, mitä meille mahdollisesti on jäänyt isiemme ja äitiemme aiheuttamina(itsekin tietysti siinä jo lapsuudesta luonteinemme osallisina mukana), on ymmärrettävä, että jos isä huusi minulle aina lapsuudessa (vain esimerkki), niin olihan aivan luonnollista, että aloin pelkäämään niitä tilanteita ja kenties kaikkia miehiä, kun taas rakentava kohtelu olisi antanut minulle voimaa ja pontta olla oma itseni vapaasti ja kenties ahdistukset olisivat jääneet kehittymättä. Minun on siis tottakai lupa tuntea tälläisestä asiasta johtuneita tuntemuksia, vaikka sitten vihaa tai pettymystä isää kohtaan.

Jos näitä tuntemuksia ei ole oikein ollut lupa lapsuudessa tuntea, jäävät ne kuitenkin meissä jonnekin. On vapauttavaa elää niitä läpi ja sitten mennä eteenpäin. Tämän vapautuksen voi kokea vaikkapa viimeisinä elinvuosinaan vanhuudessa.

Monet ajattelevat, että turha on vanhempia syytellä ja että ei siitä mitään apua ole. Itse en ajattele näin, mutta näen myös ihmisen inhimillisyyden kokonaisuuden. Esim. itselläni on ollut paljon asioita, joita olen joutunut lapsuudestani johtuen käymään läpi. Se on ollut hyvä prosessi. Sen ansiosta minulla on nyt rakkaus äitiäni kohtaan, vaikkakaan en voi häneen kovinkaan tiiviisti pitää yhteyttä voidakseni itse hyvin.

Aikuisena voimme tosiaan valita, jäämmekö lapsuudessa mahdollisesti muodostuneeseen rooliin, vain jatkammeko eteenpäin.

Toisten ihmisten hyväksynnän hakeminen kuluttaa voimia ja vie tilaa muulta olennaiselta. Lisäksi porukoista ulkopuolelle jättäminen voi tehdä haavoja ja tuntua todella keljulle. Kaikista kurjin yksinäisyys taitaa olla yksinäisyys porukan keskellä.

Tottakai on mukavaa, jos ihmiset hakeutuvat seuraan. Näin voi käydä kuitenkin silloin, kun olet aivan oma itsesi, vahvuuksinesi, heikkouksinesi jne. Aina tulee kuitenkin olemaan niitä, jotka eivät sinun ajatuksistasi tykkää tai eivät vain muuten tunne minkäänlaista tarvetta tai halua olla osallisina elämääsi.

En väheksyisi tuota nimittelyä. Aiheuttaa negatiivistä olotilaa kenelle tahansa.

Hyvää oloa tähän päivään!

🙂🌻

Edelleen kaipaisin kipeästi neuvoja ongelmieni kanssa... Kaikki apu on tervetullutta!

Luontaistuotekaupasta on ostettavissa sellaisia kukkatippoja. Ovat toimivia ihan oikeasti. Auttavat jännitykseen. Aputipat ovat nimeltään ne perustipat. Olen itse sanut niistä apua ahdistukseen. Kuin myös asiantuntevilta luontaisterapeuteilta. Suosittelen.

Anonym- tekstisi on kuin suoraan minun elämästäni (tosin vatsavaivoista en kärsi). Minunkin isäni ja muukin perheeni on hyvin etäistä, ei puhuta eikä pussata. Eikä omista ihmissuhteistani meinaa tulla mitään koska olen niin etäinen, jännittynyt ja ahdistunut ihmisten (ja varsinkin miesten) seurassa.

18-vuotta täytettyäni ratkaisin ongelman vähän huonolla tavalla, nimittäin alkoholin avulla. Baarissa oli helppo tutustua miehiin, vaikka eihän nekään suhteet kestäneet paria viikkoa pitempään. Neitsyyskin säilyi aika pitkään. Luulen, että en olisi varmaan ikinä tutustunut yhteenkään mieheen ilman alkoholia. Tällä hetkellä olen 24-vuotias ja vaikka olenkin nyt viimein kunnon pitkäkestoisessa parisuhteessa (melkein vuosi jo yhdessäoloa), tuo läheisyyden pelko aiheuttaa ongelmia vieläkin.

On sydäntä raastavaa, kun haluaisi olla toisen lähellä, koskea toista, mutta ei pysty koska ahdistaa ja jännittää liikaa ☹️ Ja minusta on aika naurettavaa, ettei vielä vuodenkaan yhdessäolon jälkeen uskalla koskea omaa poikaystäväänsä silloin kun haluaisi 😐 Hellyyttä, seksiä yms meillä toki on, mutta kaikki lähtee aina poikaystävän aloitteesta. Itse en pysty tekemään koskaan mitään.

En nyt tässä oikein osaa sinua erityisemmin neuvoa, aloin vaan kirjoittamaan kun tilanteesi kuulostaa niin tutulta. Olen Evenyn kanssa samaa mieltä siitä, että sänkyyn ei todellakaan kannata kiirehtiä jos vähäänkään ajatus ei tunnu hyvältä. Vaikka ymmärrän kyllä, jos sinusta tuntuu, että neitsyys vielä 20 vuoden iässä on jotenkin epänormaalia. Itseä ainakin aikoinaan kovastikin hävetti se asia. Tunsin itseni huonoksi ja jollain tapaa epänormaaliksi, kaikki kaverithan olivat sänkyelämän aloittaneet hyvissä ajoin jo yläasteella. Mutta kuten Eveny sanoi, kerkiät kyllä 🙂

Niin ja sitä alkoholia en suosittele, vaikka se tehokkaasti kyllä auttaakin jännittämiseen ja ahdistukseen. Eihän sitä koko aikaa toisen seurassa voi humalassa olla!

Kiitos Eponi, lohduttaa tietää etten ole ainoa joka voi niin "pahoin" toisen lähellä, varsinkin mieshenkilön, johon haluaa tehdä vaikutuksen... Itse olen todennut myös alkoholin auttavan; olo on rento, eikä jaksa stressata pienistä. Kunpa sellaisen olon saisi ilman viinojakin...
Itseäni harmittaa kaikkein eniten se, että läheisyyspelkoni lisäksi näiden h-lvetin vatsavaivojen takia lähes kaikki menot jää menemättä ja kokemukset kokematta, minulla on paljon haaveita ja suunnitelmia joita haluaisin toteuttaa, tulevaisuuteen, opiskeluihin ja työhön liittyen, mutten pysty.
Tämä on ihan hirveää, tuntuu että seuraan onnettomana elämääni sivusta, kuin elokuvaa johon en voi vaikuttaa vaikka kuinka haluaisin.
Ja se tunne kun tietää että nämä vaivat ei koskaan luultavasti tule ainakaan täysin parantumaan... Lääkärit ei ota näitä ongelmia vakavasti vaan saattavat heittää lopussa että senkus sitten vaikka pieret vaan niin sillähän se selviää! Ihmisten ilmoilla??🤨
Eikö täällä todellakaan ole ketään stressivatsaan helpotusta löytäneitä? Luulisin että jos tästä ongelmasta pääsisin niin myös ahdistus ja läheisyyskammo häviäisi hiljalleen...
Apuja siis kaivataan vielä...