dezing kirjoitti 21.9.2010 20:40

Olen pitkään kärsinyt todella pahasta läheisriippuvaisuudesta. Saan paniikkikohtauksen jo siitä kun nään mieheni edes moikkaavan naispuolista, tuntuu että koko elämäni romahtaa. Yritän kontroloida suhdetta tahtomattani, mieheni ystäviä ja menoja. Ja se on minusta väärin. Mistä apua tähän? Tää tilanne on paisunut ihan hirveäksi. En pysty elämään päivääkään pelkäämättä hylätyksi/ petetyksi tulemisesta. Vaikka tiedän järjellä ettei ole syytä. Tämä tekee musta ajottain todella vainoharhaisenkin ja nään kaikki naiset uhkana. Onko saman kokeneista? 😭

hei dezing! itselläni on sama ongelma edellinen miesystäväni jätti minut neljän vuoden jälkeen kun ei enää jaksanut mustasukkaisuuttani ja raivokohtauksiani. hän ei saanut käydä juuri missään jos hän oli baarissa kavereitten kanssa soittelin koko aika perään koska kuvittelin että hän on siellä iskemässä muita naisia,tunsin jopa hänen kaverinsa naisystävät uhaksi,pelkäsin että mieheni ihastuu heihin.Tai jos hän oli yli tunnin kaverinsa kanssa vaikka kahvilla soitin hänelle että tulee jo kotia etten jaksa olla yksin kotona. sisimmässäni tiesin aina että jonain päivänä hän kyllästyy. liian myöhää kumminkin tajusin että pitäisi hakea apua.erosta on nytten yli vuosi ja minulla on jo uusi suhde mutta vielläkään en ole saanut aikaiseksi soittaa terapiaan kynnys on jotenki liian suuri.vaikka itse en ole saanut aikaiseksi soittaa terapiaan niin kehottaisin sinua soittamaan koska tämä on oikea sairaus emmekä me tahalteen ole tälläisia! tsemppiä sinulle tästä ei varmaan juurikaan ollut sinulle apua mutta halusin keroa että meitä on muitakin samanlaisia,et ole yksin🙂 t:neuvojakaipaava

Mukava kuulla, että on samanlaisia. Itse käyn terapiassa, mutta silti tuntuu, ettei sielläkään pureuduta juuri tähän ongelmaan vaan ympäripyöreesti jutellaan kaikesta ja se tuntuu turhauttavalta. Vaikka olenkin korostanut juuri tätä riippuvuutta sellaiseksi ongelmaksi johon kaipaan apua ja pian!

Oon yrittänyt niellä pahan oloni ja olla näyttämättä sitä toiselle ( työ vaatii kontaktia naisten kanssakin) , mutta en tiedä kauanko jaksan hautoa tälläista ja välillä tietenkin räjähdän. Onko tähän olemassa vertaistukiryhmiä? En halua pitää miestäni vankina koska silloin varmasti joskus tulee jätetyks... 😞

Hei dezing.

Olen myös kärsinyt ja kärsin yhä läheisriippuvuudesta, joskin omani on ehkä hiukan alkanut hellittämään. En tiedä auttaako sanomiseni, sillä tiedän mitä on olla suhteessa, tuntien tuolla tavalla. Se toinen, ja mahdollinen pettäminen ja hylkääminen tuntuvat olevan ainoita asioita, mitä mielessä liikkuu.

Jotain neuvoja, voisin silti yrittää antaa, jotka olen tosin vasta eron ja terapian jälkeen oppinut. Ensinnäkin, voisi olla hyvä tiedostaa se, että voit huonosti, on hyvin vähän tekemistä nykyisen suhteesi ja miehesi kanssa (käsitin, että varsinaista syytä epäilykseen ei ole). Vaikea sanoa suoria syitä mistä läheisriippuvuus johtuu, mutta mitä todennäköisemmin, se on aina jotain menneisyyteen ja lapsuuteen liittyvää, minkä nykyiset tilanteet vain tuovat pintaan. Ja niin kauan kuin luulet, että olosi johtuvat nykyisestä suhteestasi ja luulet että voisit korjata jotain, olosi tulee olemaan sietämätön. Ei ole mitään mitä sinä voisit tehdä 'paremmin'. Se jättääkö poikaystäväsi sinut vai ei, rakastaako hän sinua vai ei, on jotain mihin et voi vaikuttaa millään tavalla. Voit vain olla oma itsesi ja toivoa parasta. Ja vaikka pystyisitkin näyttelemään ihannetyttöystävää, niin ettei hän jättäisi sinua, kärsisit siitä vain itse.

En halua tällä mitenkään latistaa. Haluaisin vain, että näet miten kipeät tunteesi ovat mukanasi, teki miehesi mitä hyvänsä. Että ne tunteet tulevat sisältäsi. Ehkä siten saisit myös terapiasta enemmän apua. Jaksamisia.