Lääkkeet, kyllä vai ei?
Pohdin tässä lääkeasiaa. Olen pyytänyt lääkäriltä, jotta pienenettäisiin lääkitystä. Se tekee minusta tunnekylmän. Läheiseni sanoivat minulle, että olen ilmeetön, ”tylsä”. En naura kun muut nauravat enkä ole itkenyt kahteen vuoteen. Lääkärini kuitenkin kielsi laskematta lääkettä. Puolitin lääkitykseni noin kaksi viikkoa sitten omatoimisesti. Olen taas alkanut tuntea. Olen toimelias, iloinen ja itkin lauataina ensimmäisen kerran pitkään aikaan. Radiosta soi hyvä biisi ja tunsin kuinka tunteet ottivat minusta vallan. Oloni alkaa menemään jo euforian puolelle ja pelkään saavani hypomanian. Tiistaina olisi lääkärin tapaaminen, mutta en uskalla kertoa lääkepudotuksesta. Pelkään, että joudun suljetulle tai lapsistani tehdään lastensuojeluilmoitus. Mitä teen? Jatkanko näin? Alanko taas syömään koko annosta lääkettä? Kerronko lääkärille?
Alat syömään ja kerrot lääkärille. Kerro myös mitä mieltä ystäväsi on.
Lääkkeet eivät näin pääsääntöisesti saisi olla lopullinen ratkaisu kuin kaikista pahimmissa tapauksissa. Ne voivat toimia alkusysäyksenä, mutta tukena täytyisi ehdottomasti olla säännöllinen terapia ja kyseiselle yksilölle sopivat apukeinot. Niiden eteen joutuu toisinaan taistelemaan, mutta se kannattaa! Lääkekooma ei ole elämisen arvoista.
Tsemppiä!
lxma kirjoitti 7.3.2016 14:21
Lääkkeet eivät näin pääsääntöisesti saisi olla lopullinen ratkaisu kuin kaikista pahimmissa tapauksissa. Ne voivat toimia alkusysäyksenä, mutta tukena täytyisi ehdottomasti olla säännöllinen terapia ja kyseiselle yksilölle sopivat apukeinot. Niiden eteen joutuu toisinaan taistelemaan, mutta se kannattaa! Lääkekooma ei ole elämisen arvoista.
Tsemppiä!
Miliam olutkin jo jutellut lääkärisi kanssa. Saattoi olla, että en huomannut tuota, mutta jos olette eri mieltä asiasta, niin yritä jutella uudestaan.
Ixma meistä tuskin kukaan on lääkäri, voin toki olla väärässäkin, mutta kyllä lääkkeiden voima on melkoisen merkittävä sairauksien hoidossa joissa paranemista ei saavuteta. Joskus tuo "lääkekooma" suojelee sekä potilasta, että ympäröivää maailmaa. Mitä ovat nuo mainitsemasi yksilölle sopivat apukeinot?
Minäkin kannatan rehellisyyttä lääkärille ja lääkkeiden ottamista ohjeiden mukaan.
Samma här. Kyllä lääkärilläsi on jokin perusteltu syy lääkitykseesi. Toki kannattaa tuntemuksistaan hänen kanssaan neuvotella. Oma lähisukulaiseni olisi tarvinnut mielialaa tasaavaa lääkitystä, mutta manian lähestyessä pillerit lensivät vessanpönttöön, kun olo alkoi olla niin taivaallinen. Romahdus tuli sitten jossakin vaiheessa, mutta ennen sitä tarvittiin jo poliisiakin, kun meno oli niin lennokasta. Ei kukaan suljetulle vie lääkkeitä syömättä jättämisestä tahi lapsia lastensuojeluun vie, vaan niistä seurauksista, joita mahdollisesti tapahtuu, kun lääkkeet jäävät syömättä. Valitettavasti kaikki mielenterveyteen liittyvät asiat eivät parane terapoimalla, mutta toivon sulle, että saat sellaisen lääkeannostuksen, josta huolimatta sulla on tunteita ja iloa. Turtana olo on kamalaa (sellainen olo on itselläkin), mutta ahdistus on vielä kamalampaa! Kerro, miten lääkärissä kävi, olisi kiva kuulla.
Olen myös sitä mieltä, että otat lääkärin määräämällä annoksella määrätyt lääkkeet. Omalla kohdalla oli myös noita omia kokeiluja ja alkuun olo voi parantua, mutta pitkässä juoksussa olo huononee varmasti.
Aina pitää neuvotella lääkärin kanssa jos haluaa muuttaa lääkitystä. Onhan ne sentään pitkän koulutuksen käyneitä ammattilaisia, joilla yleensä on myös tuorein tieto uusista lääkkeistä ja lääkkeiden vaikutuksesta ja mahdollisista sivuoireista. Ja kannattaa avoimesti kertoa lääkärille jos on pienentänyt annosta tai lopettanut kokonaan lääkkeiden syönnin. On aika paljon kokemusta noista asioista.
Lääkekoomasta sen verran, että joskus se voi olla aiheellista. On se elämä silloinkin arvokasta. Se on vaan valitettavaa, että jotkut joutuvat sairauden kynsiin ja sen takia syömään lääkkeitä. Elämä ei useinkaan ole reilua, mutta siitä voi omilla valinnoilla yrittää tehdä edes hieman reilumpaa. Välillä lääkekooma voi olla se ainoa oikea ratkaisu, jos tilanne sitä vaatii.
Lääkkeet auttavat alkuun. Ensimmäiset pari, kolme, neljä vuotta ne ovat ihan hyvä juttu, kun ihminen koetetaan saada taas omille jaloilleen. Mutta jos kyse nyt ei ole mistään välittömästä psykoosiin vaipumisen vaarasta, lääkkeistä pitäisi päästä eroon esim. kognitiivisen käyttäytymisterapian, psykiatrin ja vaikka osastojaksojen avulla.
Lääkkeillä hoidetaan oiretta eikä sitä syytä. Monen ongelma ratkeaisi helpostikin terapialla, mutta koska määrärahat ovat minimissä eivätkä potilaat uskalla vaatia terapiaa, homma jää puolitiehen. Hoidetaan oireet: poissa silmistä, poissa mielestä.
Kannattaa puhua lääkärille jos löytäisitte vaikka toisen sopivamman lääkkeen? Jos lääkäri ei suostu niin sitten vaihdat lääkäriä, sulla on siihen täysi oikeus.
Itse oon vuosia katsonut ihmisten keskusteluja netissä ja telkussa lääkkeitten käytöstä just masennuksen hoidossa. Oon hiukan yllättynyt että ihmisillä on niin negatiivinen tunne lääkkeitä kohtaan(myös moni lääkäri haukkunut). Ok. ihan kaikkiin tapauksiin lääkkeet eivät sovi, mutta omalla kohdalla olisin kuollut ilman lääkkeitä. Vaikka niitä on jouduttu pariin kertaan vaihtamaan, niin ilman niitä mua ei olis tässä. Se on fakta. Taistelin kauan itteni kanssa etten ottaisi lääkkeitä, mutta onneksi suostuin.
Mullakin oli ennen noita "tunteettomuus/ilmeettömyys ongelmia", mutta vaihdoin lääkettä.
Tsemppiä🙂!