Onko miehelläsi ollut itsetuhoisuutta ennen lääkekokeiluja? Mulla meni elimistö ihan shokkiin lääkkeenmuutoksesta ja lääke toi itsetuhoiset ajatukset takaisin. Mun kokemus on, että elimistö menee lääkkeistä shokkiin, varsinkin jos niitä vaihdellaan koko ajan. Mutta kaipa hoitohenkilöstö osaa asiansa 😐

Kuulostaa kyllä hyvin oudolta että noin usein vaihdetaan. Itsellä on mennyt helposti kuukausi siihen, että edes tottuu lääkkeeseen vähitellen, ja lopettamiseen toinen mokoma. Aiheuttaa helposti sellaista kummallista "sähköiskun" tunnetta päässä, huippaa ja silmiä on vaikea kohdistaa.

Hei!

Mulla itelläni on vaiheltu lääkkeitä aika tiiviiseen tahtiin. Ensimmäinen vaihdettiin jo kolmen päivän käytön jälkeen, kun aiheutti niin voimakkaita sivuvaikutuksia (mm. silmät eivät supistuneet valossa...tästä ongelmia edelleen viisi viikkoa lääkkeen lopettamisen jälkeen :/). Toinen lääke pysyi kuitenkin 5 viikkoa, mutta annostuksella leikittiin; ensimmäinen nosto aiheutti voimakkaat itsetuhoajatukset, joten lääkettä pienennettiin ja viikon päästä teimme uuden kokeilun... loppujen lopuksi lääke lopetettiin voimakkaan vapinan vuoksi, kun sitä olisi pitänyt vielä päästä nostamaan, toinen syy lopettamiseen oli se, että olin täydellisessä tokkurassa vielä aamullakin. Nyt menossa kolmas yritys. Saa nähdä miten tässä käy. Jaksamista teille!

Hiirulainen

Kiitos kaikille vastauksista-
Mieheni oli itsetuhoinen ennen lääkitystä ja sen jälkeen tilanne on pahentunut,ei uskalla olla kotilomilla kuin päivän kerrallaan,joskus kaksi,mutta toisinaan se päiväkin on vaikeaa ja vien hänet takaisin osastolle. On ollut kielen kramppaamista,suun kuivumista,ruokahaluttomuutta,verensokerien nousua,kramppeja jaloissa jne jne... Kaikki erilääkkeistä... viimeisin oli suun kuivuminen.
Hänella on diagnosoitu vaikea masennus☹️
Aika hurjaa vaan seurata vierestä tuota lääketouhua,se suoraan sanottuna pelottaa...

Hei Ei voi ymmärtää....

Miulla on vaikean masennuksen diaknosoinnin jälkeen testattu noin kolmessa kuukaudessa neljää eri lääkettä. Omakohtaisesti mikään niistä ei ole toiminut miulla, koska ensimmäisessä lääkkessäni miulla oli lähes kaikki sivuoireet ja mukaanlukien myös ne harvinaiset. Toiselle olin allerginen. Kolmannen kanssa nukuin liikaa ja neljännen kanssa en nukkunut yhtään ennen, kuin lääke lopetettiin onneksi sen jälkeen, kun olin ollut valveilla yli kolmevuorkautta putkeen.

Joten omakohtaisesti sanonottuna nuo lääkkeet vain pahensivat oloani fyysisesti, eikä se henkinenkään puoli helpottanut. Olin entistä enemmän itsetuhoinen noiden lääkkeiden kanssa. Noiden lääkkeiden sivuvaikutuksiin, kun kuului muun muassa se, että voi lisätä itsetuhoisuutta ja se voisi kohottaa itsemurha riskiä joko lääkkeen käytön aikaan tai sen lopettamisen jälkeen tai sekä, että.

Elimistöllisesti oloni helpotti, kun miulle toimimattomat lääkitykset lopetettiin. Henkisesti olin vain entistä sekavampi niiden fyyisten sivuoireiden vuoksi, koska toipuminen niistä ei oman aikansa. Onneksi sain lääkäriltäni luvan olla ainakin jonkin aikaa ilman lääkitystä. Se on helpottanut fyysistä oloani ja vähän vähentänyt itsetuhoisuuttani. Lääke keskusteluun tullaan silti vielä jossain vaiheessa palaamaan.

Miehesi tilanne kuulostaa hyvinkin samalta, kuin omani. Jos miehelläsi on vielä päätösvaltaa omaan lääkitykseensä, niin hän voisi miettiä, että kannattaisiko yrittää olla hetki ilman lääkitystä vai jatkaa sen itselle sopivan lääkityksen etsintää. Toki on myös heitä joille mieliala yms lääkitys ei vain sovi. Voisiko hänen sekavuutensa johtua ehkä siitä?

Jos miehelläsi ei ole enää päätäntä valtaa lääkitykseensä, niin toivottavasti henkilökunnalta löytyy ymmärrystä ja tajua lopettaa lääkitys ajoissa jos se ei miehellesi toimi.

Hei!

No siitähän just olet sekaisin. Ei tullut mitenkään yllätyksenä. Etkä välttämättä vielä toimi normaalisti. Älä kommentoi. Minäkin muistan hämärästi, kun minulle oltiin määrätty Seroquelia. Muistan lääkärin, joka juoksi kuin ns. perseeseen ammuttu karhu ja teki johtopäätöksen että Seroquelia. Olin vähän että anteeksi? Että Seroquelillako tämä nyt todellakin hoidetaan? Ehkä tämä on normaalia... Eikö itku ole normaali tunne kun menettää jonkun joka oikeasti välittää, eikä vaan rahasta. Vaan, että parannut rakkaudesta? Eikö ihminen saa surra kun on menettänyt elämänsä rakkauden? Minua lääkittiin, vaikka olin jo ajat sitten parantunut. Tajusin kyllä että, lääkäri oli ns. vähän jäljessä, koska tuijotti vaan vanhoja papereita. Näin mm. harhoja entisestä miesystävästäni, mutta tiesin että hän ei ollut miesystäväni vaan lääkeharha. Sen erottaa heti. Järkytyin, koska en ollut koskaan käyttänyt huumeita. Mutta pelkäsin, koska suhteemme oli juuri mennyt poikki, ja säikähdin, koska periaatteessa olisin voinut myös hypätä harhan mukaan. Minuthan oltiin juuri jätetty. Vereenpaineeni laski nousi laski nousi, painoin loppujen lopuksi 47 kg, ja söin ja söin ja söin. Täydellinen kasvojeni iho meni pilalle ja tiesin että se johtuu lääkeestä. Olin niin väsynyt että en jaksanut harjata edes hampaita. Jalkani menivät pilalle. Ja kaiken lisäksi opiskelin edustusalaa. Olin myös todella aggressiivinen. Mutta tiesin, että se johtuu lääkeestä. Lääkitystä ei kuitenkin lopetettu. Niin no, naisethan tietysti nauttivat kun meillä meni poikki. Ja varsinkin siitä kun en ollut enää uhka. Kuulin tämän ihan suoraan siinä oppilaitoksessa jossa opiskelin silloin. Hänhään ei ole enää yhtään hyvän näköinen. Eihän meitä kukaan halunnut auttaa... Kateus oli todella niin kova, kun kuulin suhteestamme vielä ravintoloissakin monta vuotta sen jälkeen. Yritin samaan aikaan myös tehdä gradua. Silloin en vielä tajunnut, että en lääkkeen takia pysty tekemään kovinkaan järkeviä päätöksiä. No, gradu jäi kesken, mutta lääkitys vaihdettiin. Tutkintouudistus tuli. Kävin uudenkin lääkkeen takia äkkikuoleman rajoilla. Kyllä sen tietää, milloin on fyysinen vaaratilanne lähellä. No, sitten vaadittiin mielenterveyteen miesystävä. No sellainen tuli taas, ja sen johdosta lääkitys vaihdettiin ihan normaalin lääkkeeseen. Me emme enää seurustele, mutta eipä suhde hukkaankaan mennyt. Eikö ihminen siis edes saa itse päättää koska alkaa parisuhteeseen uudestaan? Sitä kait psykiatrit voi sitten miettiä... Mieleenhän se tosiaan jäi...
Minulle kävi onneksi taas tuuri. Oliko tämä tervettä? Minusta ei.

Joo, tutulta kuulostaa teidän kommentit.
En oikein ymmärrä välillä psykiatrien ajattelutapoja. Puoli vuotta sitten lopetin itsekseni yhden masennuslääkkeen, koska siitä ei ollut minulle apua. Siitä sainkin sitten kuulla..nyt jopa B-lausunnossa lukee, että "lopetti itse lääkitystä.." - ihan kuin olisin jonkun rikoksen tehnyt.
Yritin selittää, etten enää halua syödä masennuslääkkeitä, mutta minut pakotettiin sitten aloittamaan uusi masennuslääke. Mirtazapin vaikutti mielestäni erittäin negatiivisesti mielialaan. Aloin yhtäkkiä saamaan paniikkikohtauksia, jolloin aloin itkemään niin etten henkeä kunnolla saanut. Ja vieläpä perheen läsnäollessa. Tätä kohtausta usein seuraa viiltely. Nämä kohtaukset eivät näytä loppuvan ja niistä jää kauhea syyllisyys ja sekava olo. Lääkäri sitten ei uskonut pahan olon johtuvan lääkkeestä. Yritän juuri lopettaa viiltelyä ja muuta itsen satuttamista, mutta nämä kolme viikkoa ovat olleet vain sarja repsahduksia. Ehkä lopettamisen yrittäminen tuo sitten nuo patoutuneet sisäiset kivut esille itkun ja tärinän muodossa? Kuka tietää..

Toinen uusi lääke, Risperdal, auttaa toki saamaan unta. Siitä lähtee taju, mutta samalla on levoton olo niin nukkuminen on hieman hankalaa. Luulen saaneeni myös pahat vatsakivut siitä, mutta se nyt voi johtua elämäntavoistakin kun kamppailen syömishäiriönkin kanssa. Olen siis paljon masentuneempi, itsetuhoisempi ja saan kamalia paniikkikohtauksia. Itsetuhoisten oireidenhan pitäisi tasoittua sitten kun lääke alkaa toimia, mutta en oikein jaksa tuohon enää uskoa niin monien pettymysten jälkeen.
En enää edes usko, että kaikki lääkärit osaavat asiaansa - tai sitten potilaiden terveydestä ei vain välitetä oikeasti. On se kumma, ettei vieläkään olla keksitty psyykenlääkkeitä, jotka eivät aiheuttaisi itsetuhoa tai itsaria.

Vaihdetaanko lääkkeitä juuri pahan olon vähentämiseksi? Jos on tosi pahaat oireet, niin pakkohan lääkettä on vaihtaa pian. Normaalitapauksessahan kyllä vie aikansa, ennenkuin alkuhankaluudet ovat ohi. Täällä toisia harmittaa se, että lääkkeet aiheuttavat pahoja juttuja ja toisia se, että niitä yritetään korjata vaihtamalla lääkettä.

Suun kuivumiseen saa apteekista hyvänmakuisia tabletteja, esim. Salivin. Lienee pieni haitta verrattuna psyykkisiin kärsimyksiin, joita lääkkeillä hoidetaan. Hyvin monet lääkkeet kuivavat suuta. Tämä on paha asia hampaille.
Kramppeihin auttaa magnesium (saa apteekista) ja mm. suola (pari merisuolakidettä kielen alle)

Lausuntoon on pakko merkitä tuo lääkkeen lopettaminen omin päin, sillä lääkäri ei vastaa seurauksista, jos potilas päättää itse hoidostaan. Ei suinkaan tuo maininita mitenkään rikolliseksi leimaa?

Lääkeannoksen pienentäminen voi olla vaihtoehto lopettamiselle - ei kuitenkaan omin päin, vaan läläkärin kanssa neuvotellen. Lääkkeet vaikuttavat eri ihimisillä hyvin erilaisilla annoksilla, mitä lääkärit eivät välttämättä ota huomioon lääkettä määrätessään, vaikka pitäisi. Itse en useinkaan kestä "normaaliannoksia", vaan esim. eräästäkin lääkkeestä 1/4 "normaaliannoksesta" on minulle jo huimasti liikaa.

Yhteisvaikutukset muitten lääkkeitten kanssa myös vaikuttavat siihen, mitä lääkkeitä voi käyttää ja kuinka paljon.

Ja aina ongelmat eivät johdu lääkkeestä, vaikka sitä käytetään. Olen kokenut masennuslääkkeen toisaalta parantavan mielialaa radikaalisti, mutta toisinaan sitä on tullut oltua helvetin syvyyksissä lääkkeestä huolimatta.