Kuolemanpelko

Kuolemanpelko

Käyttäjä espressokeitin aloittanut aikaan 08.06.2019 klo 00:55 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä espressokeitin kirjoittanut 08.06.2019 klo 00:55

Kuolemassa pelottaa kaikki. Pelottaa se, mitä sen jälkeen tapahtuu, miltä kuoleminen tuntuu, miten kauan pitää olla ”välitilassa” elämän ja kuoleman välillä, ja se, mitä keholle tapahtuu kuoleman jälkeen. Ahdistaa suunnattomasti sekä haudatuksi tuleminen ”kokonaisena” että tuhkaus. Molemmat ihan mahdottomia vaihtoehtoja, vaikka ei kai minua siinä vaiheessa enää kiinnosta.

Olen yrittänyt selittää itseni kaikkea monella tapaa. Olen ajatellut sitä, että olen jo ennenkin ollut tilanteessa, jossa en tiedä ympärilläni tapahtuvista asioista mitään; heti syntymäni jälkeen. Olen halunnut uskoa jälleensyntymään, jumalaan tai jumaliin, siihen, että sielu ”vapautuu”, sitä, ettei minua kuoleman jälkeen enää haittaa olla kuollut koska en tajua siitä, mitään, sitä, että olen joskus aiemminkin ollut tilassa, jossa en ole olemassa…

Mikään ei tunnu hyvältä.

Käyttäjä kirjoittanut 08.06.2019 klo 08:44

Hei

Minä usein ajattelen ettei siellä " välitilassa " ole yhtään hassumpaa, senkun leijuu mukana ja lepää, ennenkuin syntyy tähän " rasittavaan maailmaan takaisin," jossa vuorokaudet venyvät pitkiksi, ja täytyy suoriutua tehtävistänsä.

Käyttäjä kuukkels kirjoittanut 13.06.2019 klo 05:56

Itse olen ajatellut asian niin, että luultavasti joka tapauksessa tämä nykyisyys jatkuu vaan loputtomiin, ruumis ja siten mahdollisuus vaikuttaa asioihin vaan katoaa. Oikeastaan tämä tuntuu lohdulliselta, sikäli kun että ei ole mitään kiirettä eteenpäin tästä maailmasta nyt sitten.

 

Käyttäjä kuukkels kirjoittanut 13.06.2019 klo 06:00

Joka tapauksessa siis: kun meistä kaikista tänne jotain jää, niin tärkeintä siitä on ne muistot. Muistot hetkistä ja tunnelmista, joko yksin tai yhdessä koettuna, ja tämä on ainoa asia, mihin voimme aidosti vaikuttaa tänään ja huomenna. Miettiä, miten se, mitä meistä tänne jää, olisi kaunista ja hyvää, sellaista, joka voisi auttaa ja helpottaa toisten, vielä maailmaan jäävien, olemista. Kyse ei ole mistään suurista monumenteista tai pyramideista, ei edes isoista maalauksista tai taideteoksista. Vaan siit että voisimme olla ihan nyt ja tänään toinen toisillemme ihmisiä

Käyttäjä kirjoittanut 13.06.2019 klo 18:47

Hei

Ymmärrän tarpeesi olla ja elää ihmisiksi, mutta oletko tehnyt jotain vain kaduttavaa vai soimaatko itseäsi suotta! Ihmiset löytävät merkityksensä elämäänsä sieltä mistä sitä hakevat. Emme voi tyrkyttää itseämme kenellekään merkitykselliseksi. Rakastatko elämää ja uskallatko sen myöntää?

Käyttäjä Jarip kirjoittanut 28.06.2019 klo 17:18

Et ole ainoa ajatustesi kanssa, myös minulla on viime aikoina pyörinyt mielessä kuolema ja mitä sen jälkeen on. En ole ajatellut lainkaan sitä, mitä ruumiilleeni tehdään kuolemani jälkeen, mutta sitäkin enemmän mitä tietoisuudelleni tai sielulleni tapahtuu. Itse asiassa juuri noiden ajatusten vuoksi näille sivuille löysinkin.
Todennäköisesti nämä ajatukset minulla laukaisi isäni sairastuminen altzheimerin tautiin ja päähän tullut oivallus, että olen itse seuraavaa sukupolvea, joka tästä maailmasta poistuu seuraavaan.

Myös nuo uskon asiat ovat pyörineet mielessäni, niitä tosin pohdin jo aiemmin, mutta kovin horjuva on uskoni. Kristinuskon opit tuntuvat läheisimmiltä, mutta toisaalta minua kiehtoo ajatus jälleensyntymisestä. Kaikki tuntuu kovin epävarmalta. Mieleen tulee kovin paljon kysymyksiä vailla vastauksia.