Kuolema mitä se tarkoittaa? Kaikki loppuu? Itse ajattelen kuolemaa nykyään paljon. Haluaisin tehdä itsemurhan mutta en pysty jättämään perhettäni (äitiä, sisaruksia, miestä, Koiriani). Olen jopa miettinyt tapaturmaa mutta nekään eivät tunnu hyviltä ratkaisuilta. Miksi kuolema on niin lopullinen. Voisin olla hetken esim. pari viikkoa ehkä kuukauden kuolleena ja sitten uusin voimin tulla takaisin. Mutta niin maailma ei toimi.. Mutta miksei se toimi niin? Miksi on elettävä tässä ahdistuksessa ja paskassa?
Moi Nainen23v.
Maailma vaan sattuu olemaan tällainen, eikä se toimi ihmisen mielihalujen mukaan. Niin eksistentialistisissa kirjoituksissakin puhutaan: ihminen on tavallaan heitetty maailmaan. Ei ole kysytty lupaa syntyä, eikä kuolla. Tai tietenkin kuolemasta voi päättää, mutta sen jälkeisestä elämästä on niukasti todisteita.
Uskonnot voivat auttaa ainakin siinä mielessä, että antavat mielenrauhan.
Olen itsekin miettinyt sitä, että mikä mieli tässä olemisessa on. Jos oletetaan, että kuoleman jälkeen ei ole elämää. Ja on hyvin todennäköistä, että minäkin joskus kuolen. Mitä teen elämälläni? Onko se vaan pieru saharassa, joka lopulta haihtuu tuulen puhaltaessa.
Tämän takia uskon johonkin korkeampaan voimaan, sillä siinä ei voi muuta kun voittaa. Jos et usko ja kun kuolet: voit joutua helvettiin tai sitten ei ole mitään. Jos taas uskot: voit päästä taivaaseen tai sitten ei ole mitään.
Että tämmöstä...
Hei
Itsemurhasta on kirjojakin, David Wilkersonin Itsemurha lopullinen ratkaisu ja sitten yks Lorna Byrnen kirja en muista nimeä jossa oli yksi luku itsemurhasta. Mullaollu itsemurha-ajatuksia nelisen vuotta. Saa nähdä miten käy.
Kuolema tulee aina oikeaan aikaan, arvaamatta, jokaiselle. Itse pelkään kuolemaa paljon, ja minua joskus helpottaa kun ajattelen että kuolema tulee kyllä sitten kun sen aika on. Tavallaan kaikki on täydellistä, ei ehkä ihanteellista, mutta tapahtumia vain tapahtuu perä jälkeen juuri oikeaan aikaan. Kuka on mitään sanomaan, että jonkun toisen elämä olisi jotenkin huonompi kuin toisen? Meillä on vain tämä yksi, jonka koemme. Keskittymällä hetkeen ja hyväksymällä sen mitä tapahtuu, oli se sitten kärsimystä tai hyvää oloa, tai mitä tahansa, elämä helpottuu hiukan. Nyt kärsitään, mutta entä huomenna? ylihuomenna? viiden vuoden päästä? kukaan ei tiedä. voimia sinulle, paskaahan tämä on, mutta olkoon!
Minä en pelkää kuolemaa vaan rukoilen että se tulisi. Olisi hienoa oppia elämään hetkessä, mulla menneisyyteen liittyviä pakkoajatuksia valtavasti. On sanottu että toisille elämä on helvetti mutta se on ainoa helvetti mitä on. Sitten oottaa taivas.
Kiitos kaikille vastaajille. Itsellä joka päivä on taistelua. Ja on huonoja päiviä ja vielä huonompia. Itse en suostu uskomaan ylempään tahoon, koska maailma on liian kuvottavaa ja kauheaa ja jos joku sellaista sallii niin ei voi olla hyvä.
Mutta kuitenkin olen vielä täällä. Olen kaksi kertaa koittanut itsemurhaa en kuitenkaan siihen kokonaan pystynyt vedin lääkkeitä hieman yli kunnes en uskaltanut enään.
Mutta kaikki on joskus hyvin eikö? Toivottavasti omassa elämässä tulisi jotain hyvää vielä tapahtumaan..
Tänään ollut erittäin huono ja itsetuhoinen päivä takana.. Huomenna toivottavasti parempi päivä..
Hei kultaseni!
En usko, että kuolemassa kaikki loppuu, enkä usko helvettiin, se on ollut kirkon vallanhimoisten henkilöiden keino pelotella ihmiset alistumaan ja toimimaan tahtonsa mukaan (taloudellisista syistä). Sen sijaan uskon korkeamman, hyvän voiman olemassaoloon. Jokaisella on elämässä vaikeita asioita, entäpä jos olemme ennen tähän elämään syntymistämme suostuneet kokemaan ne ja oppimaan niistä? Entä jos olemme valinneet omat vanhempamme, kansallisuutemme ja muut lähtökohtamme jo etukäteen? Voi olla, että haukattavaksi on joskus otettu liian iso pala... mutta aina on uusi mahdollisuus 🙂
Ei siis ole syytä menettää toivoaan tai uskoaan korkeampaan voimaan! Ja riittää, että teemme sen, mihin parhaimmillamme pystymme.
Halit ja voimia! Olet turvassa!
En tiedä enää mihin uskoa tai uskoako mihinkään... Toisaalta ei kuolemakaan hirveästi enää pelota, enemmän pelottaa maailma ja että miten pärjään elämässä. Kuolema kuitenkin tulee jossain kohtaa, sille yksinkertaisesti ei voi mitään. Elämää voi pitkittää monella tavalla, mutta vielä (ei ehkä koskaan) ihmisestä ei voida tehdä ikuista... Jos peloista puhutaan: pelkään eniten että en enää tule toimeen ihmisten kanssa ja päädyn loppu elämäkseni erakoksi. Sitten olisi jo itsemurha lähellä... Toisaalta mieleni tekee koko ajan eristäytyä koko ihmiskunnasta, kun ei jaksais enää jauhaa mistään. Olen kans sitä mieltä, että olisi hyvä jos ihminenkin pystyisi vaipua horrokseen ja herätä parempana aikana, mutta tää on vaan jossittelua. Tuntuu myös siltä, että itselläni on liian "taiteilijan sielu" jonka takia minun on vaikea sopeutua tavalliseen elämän rytmiin.
Myönnän sen että olen käyttänyt rauhoittavia potkiakseni itseäni joka paikkaan. Nyt tuntuu siltä, että tää rauhoittavien otto koituu mun turmioksi. No, tulipahan ainakin viime kesänä elettyä, en kadu että otin niitä enemmän kuin lääkäri määräsi, ne sai mut eloon, ne teki musta super-ihmisen, nyt tietenkin saan kärsiä siitä, mutta tällästä tää elämä on.
Koin kaiken hyvin voimakkaana viime kesänä. Tuskin tulen koskaan pääsemään rauhoittavista eroon, mutta en välitä siitä, koska ne ovat tällä hetkellä ainut syy elää ja kuoleman pelonkin saa niillä ainakin hetkellisesti pois...