Kuntouttava työtoiminta
Hei! Olen aloittamassa lähiaikoina kuntouttavassa työtoiminnassa ja kyselisinkin teidän kokemuksia. Onko kukaan teistä ollut kuntouttavassa työtoiminnassa?
Pidemmän tähtäimen tavoitteeni on päästä ”oikeisiin” töihin jonnekin, mutta psykiatrinen sairaanhoitaja on suositellut asteittaista töihin menemistä.
Ymmärrän, että tuo asteittaisuus on hyvä asia. Mutta puolisoni ei oikein ymmärrä tätä tilannetta täysin…hän toivoisi, että menisin mahdollisimman pian ”kunnon töihin” ja kunnon tuntimäärällä. Itse en vielä koe olevani valmis työskentelemään täysipäiväisesti, mutta joskus tulevaisuudessa haluaisin työllistyä.
Harmittaa, kun tuo asia aiheuttaa riitoja parisuhteeseen. Ymmärrän kyllä, että puolisoni toivoisi että minulla olisi enemmän tuloja, mutta minun on huomioitava myös oma mielenterveyteni. Miten tälläisessä tilanteessa kannattaisi toimia?
Ja jos saisin kesken kuntouttavan työtoiminnan ns.oikean työpaikan, onko minun tarvittaessa mahdollista vaihtaa ”oikeisiin” töihin?
Kai tuo oikeisiin töihin meneminen kesken kuntouttavan työtoiminnan onnistuu. Olen kuullut, että sieltä ei tosin niin vain oteta oikeisiin töihiin.
Kyl nyt kaiken järjen mukaan pitäis päästä kuntouttavasta työstä palkkatyöhön, jos sellainen tilaisuus tulee. 🙂 Ihan hyvältä ajatukselta kuulostaa tunnustella omaa jaksamista eka työtoiminnassa. Työkokeiluhan on myös mahdollisuus. Siinä paikkojen kirjo on laajempi kuin kuntouttavassa ja paikka voi järjestyä nopeammin, kun ei tartte niitä kaikkia suunnitelmia ja palavereita mitä kuntouttavassa.
Vanillaflower kirjoitti 14.3.2019 20:34
Kai tuo oikeisiin töihin meneminen kesken kuntouttavan työtoiminnan onnistuu. Olen kuullut, että sieltä ei tosin niin vain oteta oikeisiin töihiin.
Mä oon fundeerannu tuota, että mitenkä mielenterveyskuntoutujastatuksesta pääsis "normaaliin" työelämään, kun alkaa tuntua, että se olis ajankohtaista tässä jossain vaiheessa.
Oon ollu työkokeilussa ja sitten palkkatuetussa, osa-aikaisessa työssä 5-6h päivässä yhteensä 2,5 vuotta. Palkkatuki on myönnetty terveydellisistä syistä, vajaakuntoisena työntekijänä, kun osa-aikaisen työn on katsottu edistävän kuntoutumista. Siinä se onkin ilman muuta ajanut asiansa.
Mielestäni en oo kovinkaan vajaakuntoinen enää. Haluaisin enempi oman alan työtä ja paremmin palkattua työtä. Aikanaan, kun nykyisen työn työsoppari tehtiin, olin niin heikoilla että suostuin työhön aika huonoilla ehdoilla ja palkalla, joka ei alkuunkaan vastaa työtehtävien vaativuutta ja vastuullisuutta. En pysty nykyisessä työpaikassa etenemään.
Ennen joulua mulla oli kaikenlaisia ideoita ja suunnitelmia työn suhteen ja edistin niitä täyttä höyryä. Sitten tuli takapakkia, ahdistus ja työstressi lähti ihan käsistä ja tuntui, että burn out tulee justiinsa tälläkin tuntimäärällä. Totesin, että eipä taida sittenkään olla ajankohtaista miettiä vielä kokoaikaista työtä. Mutta nyt on taas menny hyvin monta kuukautta, ja mietin, miten voisin päästä eteenpäin.
Mulla on yliopistokoulutus, ja en tiedä, kuinka paljon tämä aika ei-koulutusta vastaavassa, osa-aikaisessa työssä vaikuttaa työn saamisen mahdollisuuksiini. Pitääkö sitä jotenkin selittää potentiaaliselle työnantajalle? Tuntuu, että työmarkkinoilla kilpailu on niin tavattoman kovaa!
Ymmärrän, etten voi tavoitella kuuta taivaalta enkä tähdätä niihin kaikkein kilpailluimpiin työpaikkoihin. Mulla ei oo mitään oman alan työkokemusta, ei edes harjoittelua, koska olin niin huonossa hapessa opintojen loppuvaiheessa. Valmistumisen jälkeen olin vuoden verran työttömänä ja sitten aloitin nykyisessä työssäni. Jos saisin edes vähän enemmän osaamista vastaavaa työtä ja oikeudenmukaisempaa palkkausta, olisin iloinen!
Miten epäilyttävänä sitten työnantajat pitää valmistumisen jälkeistä työttömyyttä ja sitä, että on tehnyt työtä, joka ei vastaa koulutusta? Onks parempi kertoa rehellisesti, että syynä on mielenterveysongelmat ja parantuminen vai mielummin vain sanoa, että elämäntilanne oli silloin sellainen, ettei voinut tehdä kokoaikaista työtä?
Ensin kun sais itselleen selväksi sen, onko kokoaikainen työ realistinen tavoite. 😟
Itse mietin miten työnantajat suhtautuvat haastattelussa kun kertoo aikaisemmasta työkokemuksesta kuntouttavassa työtoiminnassa? Onhan sekin työkokemusta. Olisiko parempi, jos työnantajalle voisi sanoa olevansa ollut palkkatuetussa työssä kuntouttavan jälkeen?
Itseäni on mietityttänyt se, että miten tuon kuntouttavan työtoiminnan jakson jälkikäteen merkkaisi cv:seen? Tuntuu, että työnantajat ei erityisesti arvosta tuollaista jaksoa. Mutta toisaalta ajattelen, että pienikin aktiivisuus on parempi kuin ei aktiivisuutta ollenkaan. Ja luulen, että polkuni tuon kuntouttavan työtoiminnan jälkeen on ehkä osallistuminen työkokeiluun ja toki kovasti toivon, että saisin "oikean" työpaikan jostakin. Myös palkkatuettu työ tai lyhyt työvoimakoulutus saattaisi olla yksi mahdollisuus.
Toivottavasti nämä mielenterveys-jutut ja pitkähkö työttömyys ei aiheuta sellaista leimaa, että on todella hankala enää saada "oikeita töitä" tulevaisuudessa.
Auringonkukkanen kirjoitti 18.3.2019 12:10
Itseäni on mietityttänyt se, että miten tuon kuntouttavan työtoiminnan jakson jälkikäteen merkkaisi cv:seen? Tuntuu, että työnantajat ei erityisesti arvosta tuollaista jaksoa. Mutta toisaalta ajattelen, että pienikin aktiivisuus on parempi kuin ei aktiivisuutta ollenkaan. Ja luulen, että polkuni tuon kuntouttavan työtoiminnan jälkeen on ehkä osallistuminen työkokeiluun ja toki kovasti toivon, että saisin "oikean" työpaikan jostakin. Myös palkkatuettu työ tai lyhyt työvoimakoulutus saattaisi olla yksi mahdollisuus.
Toivottavasti nämä mielenterveys-jutut ja pitkähkö työttömyys ei aiheuta sellaista leimaa, että on todella hankala enää saada "oikeita töitä" tulevaisuudessa.
Kukahan tämmöisiin kysymyksiin osais vastata? 😐 Mistä saa apua, kun haluais mennä kohti työelämää tai työelämässä eteenpäin mielenterveyskuntoutujana? Mä laitoin työkkäriin yhteydenottopyynnön, mut mä en oikein usko, että sieltä löytyis sellaista neuvoa ja apua mitä tarvisin. Toivottavasti sieltä osais virkailija ohjata oikeaan suuntaan!
Tuota CV-juttua en oo ajatellutkaan, mutta hyvä kysymys. Työkokeilu on kai työkokeiluna merkattava, eipä siinä muutakaan voi, mutta palkkatuetun työn osalta en näe mitään syytä mainita, että se on ollut palkkatuettua. Eihän palkkatuki liity työn sisältöön, työtehtäviin tai työssä opittuihin taitoihin mitenkään. Se on työnantajan ja KEHA-keskuksen välinen asia. Luulisi, että kuntouttava työtoimintakin olis parempi CV:ssä kuin pelkästään tyhjä, mutta en tiedä sitten. 😟
Varmaan riippuu paljon siitäkin, minkä alan työpaikka on hakusessa... onks paikkoihin paljon hakijoita vai työvoimapulaa.
En ole joutunut tuollaisten asioiden kanssa kamppailemaan. Kai se täytyisi olla rehellinen niissä asioissa, mitä kysytään ettei tule jälkeenpäin ongelmia, jos kaikki ei sujukaan toivotulla tavalla. Toisaalta työnantajien pitäisi olla avarakatseisempia ja saada tietoa mielenterveyden häiriöistä. Jos on sairastunut, niin ei kai ole välttämättä lopun elämää sairas. Ja kai se osoittaa motivaatiota työn tekoon, kun pyrkii niitä hakemaan eikä jää "potemaan" lopuksi ikäänsä.
Niinkuin Joye sanoikin riippuu alasta, miten työllistyy. Jos on työvoimapula tilanne on parempi.
Mollyan kirjoitti 19.3.2019 12:27
En ole joutunut tuollaisten asioiden kanssa kamppailemaan. Kai se täytyisi olla rehellinen niissä asioissa, mitä kysytään ettei tule jälkeenpäin ongelmia, jos kaikki ei sujukaan toivotulla tavalla. Toisaalta työnantajien pitäisi olla avarakatseisempia ja saada tietoa mielenterveyden häiriöistä. Jos on sairastunut, niin ei kai ole välttämättä lopun elämää sairas. Ja kai se osoittaa motivaatiota työn tekoon, kun pyrkii niitä hakemaan eikä jää "potemaan" lopuksi ikäänsä.
Niinkuin Joye sanoikin riippuu alasta, miten työllistyy. Jos on työvoimapula tilanne on parempi.
Itse voisin sanoa tähän, että kaikilla ei välttämättä ole mielenterveyshäiriötä vaikka on ollut kuntouttavassa.
Mollyan kirjoitti 19.3.2019 12:27
En ole joutunut tuollaisten asioiden kanssa kamppailemaan. Kai se täytyisi olla rehellinen niissä asioissa, mitä kysytään ettei tule jälkeenpäin ongelmia, jos kaikki ei sujukaan toivotulla tavalla. Toisaalta työnantajien pitäisi olla avarakatseisempia ja saada tietoa mielenterveyden häiriöistä. Jos on sairastunut, niin ei kai ole välttämättä lopun elämää sairas. Ja kai se osoittaa motivaatiota työn tekoon, kun pyrkii niitä hakemaan eikä jää "potemaan" lopuksi ikäänsä.
Niinkuin Joye sanoikin riippuu alasta, miten työllistyy. Jos on työvoimapula tilanne on parempi.
Niin. Saa nähä kuin käy. Mä kyllä epäilen, että koulutusta vastaavan työn saaminen on varsin vaikeaa. Mut oon ajatellut, että jos pääsis johonki isompaan organisaatioon eka vähän vaatimattomampaan hommaan niin, että vois sitten työssä osoittaa osaamisensa ja motivaationsa ja vois edetä.
Sitten on tietty äitiyslomasijaisuudet, virka- ja opintovapaan sijaisuudet ym ehkä sellaisiin ei ole niin vaikuttavia hakijoita, niin että olis paremmat mahdollisuudet päästä. Jos tekis työnsä hyvin, vois sitten aueta jokin toinenkin paikka siellä. Yks kaveri oli suht pitkään työttömänä valmistumisen jälkeen. Sit hän sai jonku tosi lyhyen virkavapaasijaisuuden, vaan muutaman kuukauden työpaikalla kuitenkin selvis, että tämä virkavapaalla oleva henkilö oli ruvennut yrittäjäksi, ja jos yritystoiminta ottais tuulta alleen, ei hänellä ollut aikomusta aikomustakaan palata virkaansa. Kaveri sai sitten vakityön siitä lyhyestä sijaisuudesta, johon ei varmaan edes ollut muita hakijoita, kun oli niin lyhkänen. Ei ikinä tiedä! 🙂👍
Varmasti on muitakin kuntoutujia, mutta nyt puhuttiin mielenterveyskuntoutujista ja heidän työllistymisestä.
Mitä siinä menetätte,jos keskustelu laajensi muihin sairauksiin?
Ihan samoja ongelmia on muillakin sairailla.
Sitten on myös niitä, joilla ei ole selvää sairautta tai, että ei pääse palkkatukeen asti.