Nyt on taas paljon kivempi olo. Olin eilen ystävän luona. Meillä oli oikein mukavaa, vaikka sinänsä mitään suurta ja ihmeellistä ei tapahtunut. Pienet asiat ovatkin usein parhaita. Suunnittelin piristyneenä myös itselleni vähän tekemistä loppupäiväksi.

Luulen, että olen niitä ihmisiä, joita muutenkin piristäisi yhteisöllisempi asuminen, jossa olisi aina seuraa ihan vaikka teekupilliselle tai mukavaan jutteluun. Harmi vain, että niin helposti linnoittaudumme asuntoihimme. Aina ei tietenkään jaksa olla seurallinen, mutta olisi mukavaa tietää, että juttukaverin saisi kyllä, jos haluaisi.

Moi! Luin sun kirjoitusta ja tuntuu että sulla on samantyyppisiä olotiloja kun mulla. Mulla on ollut 6 vuotta ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö. Oon pärjännyt sairauden kanssa kohtalaisesti tähän asti, mutta nyt sairaus on jostakin syystä pahentunut aika rajusti ja ahdistus on ihan koko ajan läsnä ja tuntuu etten enää pärjää tämän kanssa. Vielä olen työelämässä pystynyt sinnittelemään joten kuten ja nyt olen lomalla, mutta pelottaa jos en pystykkään enää olla töissä tämän ahdistuksen kanssa kun mihinkään ei pysty keskittyä ja muisti pätkii ja kaikki ahdistaa. Eikä tähän ole edes mitään syytä. Mulla on paljon ystäviä, kiva työpaikka ja ihana miesystävä, eli kaiken pitäisi olla hyvin. En ymmärrä mistä tämä ahdistuneisuuden paheneminen johtuu. Sain onneksi ajan ensi viikolle psyk. polille jos ne sielä saisi asiaa eteenpäin.

Pelottaa jos joudun sairauslomalle töistä, koska en haluaisi sielä kertoa tästä sairaudesta ettei ne leimaa mua hulluksi. En oo kertonut tästä sairaudesta edes parhaille ystävilleni enkä miesystävälle. Pakko kai pian kertoa, jos nämä oireet vain jatkuu/pahenee. Mutta miten kertoa? Ootko sä kertonut sun läheisille sun tilanteesta? Tähän asti oon pystynyt esittää kaikille, että kaikki on ok, mutta tuntuu, että pian en enää pysty. Miesystävän kanssa ollaan vasta tapailtu vähän aikaa, joten olen pystynyt skarppaamaan joten kuten kun nähdään. Pelottaa vain, että se lähtee kävelemään jos tästä kertoo. Ja jos ystäville kertoo niin pelottaa että ne alkaa kohdella mua eri tavalla tai alkaa välttelemään..

Varasitko lääkäriaikaa itelles?

Pelottaa myös edes ajatella tulevaisuutta jos tämä olotila ei helpotu.. Huomisenkin ajattelu pelottaa.. Oon aina ollut suht vahva ihminen, joten on vaikea ymmärtää kuinka tämmönen sairaus on mulle puhjennut. Mutta oon päättänyt että täältä noustaan!

Hei, piiku990!

Ikävää, että et voi hyvin, mutta mukavaa, että vastasit. Varasin lääkäriajan. Ei siitä ainakaan haittaakaan ole, eikä tämä näinkään voi jatkua. Itsekin olen aika vahva ihminen ja selvinnyt mm. aikoinaan hyvin vakavasta onnettomuudesta takaisin kouluun ja myöhemmin opiskelemaan, mutta olen aina ollut myös herkkä. Toisaalta hyvinä aikoina saatan olla ihan intopiukeana pienistäkin asioista.

Olen kertonut vanhemmilleni, mutta toisaalta tuntuu pahalta koko ajan vaivata ja huolestuttaa muita, joilla on omiakin ongelmia. Siksi olen varannut sen lääkäriajankin, että saisin ammattilaisten apua ja neuvoja.

Välillä on ihan mukavaakin, jos olen mukavassa seurassa tai puuhailen jotain pientä. Yleensä luen paljon, mutta viime aikoina vähemmän.

Vaikka olen toki tehnyt omat virheeni siinä missä muutkin, olen aina ollut jotenkin hyvin vastuullinen ihminen. Se on varmaan iso syy siihen, etten ole pahimpinakaan päivinä tehnyt itselleni mitään tyhmää. Olisi kauheaa jättää surua ja sotkua jälkeensä. En ole kovin uskonnollinen, mutta jos kuoleman jälkeen on jotain, en varmaan olisi kovin onnellinen jos olisin aiheuttanut muille sellaista surua.

Ainakin tästä kaikesta on se hyöty, etten tuomitse muita epäonnistuneiksi tms., jos elämä ei ole mennyt aivan keskiverrosti. Jos on tällainen olo, pelkkä hengittäminenkin käy välillä työstä.

Toisaalta olen huomannut, etten hyvinä ja "normaaleina" aikoina täysin muista, miten pahalta voi joskus tuntua. Ehkä tulevaisuudessakin on siis vielä hyviä aikoja. Yritän silti aina muistaa pysyä myötätuntoisena niitä kohtaan, joilla ei mene hyvin. Se on tärkeää.

Linnunlaulu kirjoitti 23.7.2016 15:25

Hei, piiku990!

Ikävää, että et voi hyvin, mutta mukavaa, että vastasit. Varasin lääkäriajan. Ei siitä ainakaan haittaakaan ole, eikä tämä näinkään voi jatkua. Itsekin olen aika vahva ihminen ja selvinnyt mm. aikoinaan hyvin vakavasta onnettomuudesta takaisin kouluun ja myöhemmin opiskelemaan, mutta olen aina ollut myös herkkä. Toisaalta hyvinä aikoina saatan olla ihan intopiukeana pienistäkin asioista.

Olen kertonut vanhemmilleni, mutta toisaalta tuntuu pahalta koko ajan vaivata ja huolestuttaa muita, joilla on omiakin ongelmia. Siksi olen varannut sen lääkäriajankin, että saisin ammattilaisten apua ja neuvoja.

Välillä on ihan mukavaakin, jos olen mukavassa seurassa tai puuhailen jotain pientä. Yleensä luen paljon, mutta viime aikoina vähemmän.

Vaikka olen toki tehnyt omat virheeni siinä missä muutkin, olen aina ollut jotenkin hyvin vastuullinen ihminen. Se on varmaan iso syy siihen, etten ole pahimpinakaan päivinä tehnyt itselleni mitään tyhmää. Olisi kauheaa jättää surua ja sotkua jälkeensä. En ole kovin uskonnollinen, mutta jos kuoleman jälkeen on jotain, en varmaan olisi kovin onnellinen jos olisin aiheuttanut muille sellaista surua.

Ainakin tästä kaikesta on se hyöty, etten tuomitse muita epäonnistuneiksi tms., jos elämä ei ole mennyt aivan keskiverrosti. Jos on tällainen olo, pelkkä hengittäminenkin käy välillä työstä.

Toisaalta olen huomannut, etten hyvinä ja "normaaleina" aikoina täysin muista, miten pahalta voi joskus tuntua. Ehkä tulevaisuudessakin on siis vielä hyviä aikoja. Yritän silti aina muistaa pysyä myötätuntoisena niitä kohtaan, joilla ei mene hyvin. Se on tärkeää.

Moi!
Olen myös aina ennen innostunut kaikista pienistäkin asioista, tykännyt matkustella, ollut sosiaalinen, tykännyt olla ihmisten seurassa ym. Tästä sairaudesta huolimatta. Olen saanut hyvin pidettyä tämän kurissa, joten en ymmärrä miten tämä näin pahaksi on yhtäkkiä päässyt vaikka mitään syytä ei oikeastaan ole.. Tämä pahenemisvaihe on kestänyt vasta kuukauden, mutta se tuntuu ikuisuudelta.

Eilen oli tosi huono päivä. Makasin koko päivän sohvalla enkä pystynyt tehdä mitään, kaikki vain ahdisti ja tuntui että pian joudun hakeutua osastohoitoon kun en enää pärjää itseni kanssa kun olo oli niin kamala.

Tänään taas on parempi. Olen saanut rehattua itseni terassille ottamaan aurinkoa ja suunnittelen lähteväni koiran kanssa lenkille.

Torstaina olisi se lääkäriaika. Siihenkin tuntuu olevan ikuisuus.. Kuonka pian sä sait lääkäriajan?

Mä oon kertonu tästä äidille ja yhdelle ystävälle jolla on myös ahdistuneisuushäiriö, ja hänellä lääkkeet auttaneet.. En myöskään haluaisi läheisiä kuormittaa tällä.. mutta nyt oon ajatellut että olisiko silti hyvä kertoa muillekkin lähimmille ystäville ja sille miesystävälle? Jos se helpottais omaa oloa ettei tarvisi niille esittää ja alkaahan ne pian ihmetellä kun välttelen niiden tapaamista yms.

Vaikeinta tässä on sille miesystävälle kertoa kun se on tutustunut ihan eri minään ku mitä nyt oon ja ollaan tapailtu vasta tosi vähän aikaa, joku 4kk.. Onko sulla miesystävää?

Hei, Piiku ja kaikki muutkin!

Olen huomannut, että kuka tahansa voi masentua tai muuten "murtaa" mielensä siinä kuin nilkkansakin, eikä siinä ole mitään hävettävää. En silti itsekään osaa kertoa kovin hyvin asioistani kenellekään, niin että olen se kuuluisa "paraskin neuvomaan". 😋

Välillä on varmaan hyväkin vain pysähtyä ja olla tekemättä mitään. Yritän aina hoitaa lupaamani tai muuten tärkeät jutut, mutta välillä vain olen...

Ei ole miesystävää, ja viihdyn hyvin sinkkuna. Välillä olen miettinyt, että voisi olla hauskaa asua isommalla porukalla ihan ystävien kesken. En muista ikääsi, ja voit olla liian nuori muistamaan Tyttökullat-sarjaa, mutta siinä oli aivan mainio iäkkäämpien naisten ystäväporukka, joka muistaakseni myös asui samassa asunnossa. Oma ikäni alkaa vasta kolmosella, eikä minussa varmaan ole yhtä paljon asennettakaan kuin sarjan leideissä. 🙂

Kauniita unia kaikille! Taidan mennä pikkuisen istumaan parvekkeelle.

Linnunlaulu kirjoitti 25.7.2016 19:45

Hei, Piiku ja kaikki muutkin!

Olen huomannut, että kuka tahansa voi masentua tai muuten "murtaa" mielensä siinä kuin nilkkansakin, eikä siinä ole mitään hävettävää. En silti itsekään osaa kertoa kovin hyvin asioistani kenellekään, niin että olen se kuuluisa "paraskin neuvomaan". 😋

Välillä on varmaan hyväkin vain pysähtyä ja olla tekemättä mitään. Yritän aina hoitaa lupaamani tai muuten tärkeät jutut, mutta välillä vain olen...

Ei ole miesystävää, ja viihdyn hyvin sinkkuna. Välillä olen miettinyt, että voisi olla hauskaa asua isommalla porukalla ihan ystävien kesken. En muista ikääsi, ja voit olla liian nuori muistamaan Tyttökullat-sarjaa, mutta siinä oli aivan mainio iäkkäämpien naisten ystäväporukka, joka muistaakseni myös asui samassa asunnossa. Oma ikäni alkaa vasta kolmosella, eikä minussa varmaan ole yhtä paljon asennettakaan kuin sarjan leideissä. 🙂

Kauniita unia kaikille! Taidan mennä pikkuisen istumaan parvekkeelle.

Moi!
Itsellä on se ongelma etten pysty enää rentoutua ja vain olla. Silloin iskee pahin olotila. Yritän vain väkisin saada itseni liikkeelle vaikka se on vaikeaa.

Oletko pystynyt käydä töissä? Itse olen tähän asti vielä jotenkuten pystynyt ja nyt olen lomalla, mutta maanantaina alkaisi työt. En tiedä olenko enää työkykyinen. Mutta en haluaisi sairauslomallekkaan kun kotiin jääminen ainakin ahdistaa. Ja se että pitäisi töissä kertoa tilanteestani.

Itse olen vasta 26-vuotias ja pelottaa että tätäkö mun loppuelämä on. Seuraan kun kaverit menee naimisiin ja perustaa perheen, haaveilen itsekin noista asioista mutta tämän sairauden kanssa sellainen ei vain tule onnistumaan.. mutta en suostu sitä hyväksymään vaan joku päivä vielä nousen täältä suosta kunhan vain suo ei ehdi sitä ennen mua upottamaan. Mutta helposti en periksi anna!

Tänään oli aamusta suht normaali olo mutta illalla kavereiden seurassa tuli taas ahdistus pintaan.. Kerroin näille ystäville tästä ahdistuksesta ja ne ymmärsi kyllä.. ehkä helpottikin kun sai sanottua kun johan ne pian huomais kun en oo enää ollenkaa oma itteni.. tuntuu vaan pahalta kun hyvien ystävienkin seurassa ahdistus nousee pintaan.. Toivottavasti huomenna olis taas parempi päivä! 🙂

Olen tällä hetkellä työttömänä. Yleensä kyllä olen viihtynyt töissä ja tullut kaikkien kanssa toimeen. Etsin kyllä töitä, mutta toisaalta voi olla ihan hyvä yrittää parannella ensin omaa oloaan. Menen toki töihin, jos löydän paikan. 🙂

Mukavaa loppuiltaa ja kauniita unia kaikille.😴

Moi!
Mä sain kuukauden sairauslomaa ja nyt hirvittä yli kaiken soittaa töihin ja sanoa tästä.. ehkä ne ymmärtää, ehkä ei.. Onneksi oon nyt saanut edes ystäville ja miesystävälle näistä sanottua ja ne on suht hyvin ymmärtäny.. Sain lääkkeet ja nyt alkaa terapia 2-3x/vko. Ei kai tästä oo suunta kun ylöspäin!

Sain soitettua töihinkin ja sielä ymmärrettiin hyvin asia. Nyt iso kivi vierähti sydämeltä ja saa keskittyä toipumiseen. 🙂

Kuinkas sun päivä?

Voit olla ylpeä itsestäsi, Piiku, koska hait apua! 🙂👍 Eikä sinne työpaikalle muuta tarvitse sanoa, kuin että on sairaslomalla.

Yritän tässä lähteä hieman ulos, kun aurinkokin paistaa...

Kerroin työpaikalle suoraan kuinka asiat on, on niin tiivis työyhteisö että kyselisivät kuitenkin ja en halua valehdella. Parempi että ne tietää. Ja ymmärsivät kyllä tosi hyvin. Helpotti tosi paljon oloa kun sai kerrottua töihin ja ystäville yms niin nyt saa vain keskittyä toipumiseen. 🙂 tänään olis jo eka terapiakäynti. 🙂

Eilen päivällä kaupassa käynti meinasi olla mahdotonta, järkyttävä ahdistus, mutta selvisin kuitenkin.

Illalla olo oli jo taas parempi, kun miesystävä tuli käymään. On se ihme tyyppi kun vieläkin jaksaa kattella vaikka musta on tullut tämmöinen. Moni olis sen kengissä lähtenyt jo menemään. Mutta se on tukena. 🙂

Hyvää alkavaa päivää! 🙂

Työpaikkasi ilmapiiri kuulostaa mukavalta, Piiku! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.

Nyt olis eka sairauslomapäivä ja pitäis keksiä näille päiville jotakin tekemistä. Jonkunmoinen päivärytmi etten täysin lamaannu kotiin.. Mitähän sitä vois keksiä että sais kohennettua tätä totaalisen lamaantunutta olotilaa? Ehdotuksia otetaan vastaan? 🙂 Yksin kotona olo on mulle kaikista pahin ja en viittisi kavereitaka tai miesystävää koko ajan vaivata että tulisivat tänne tms..

Piiku, miten olis lukeminen, pyöräily, kirjasto, leipominen, ruuan teko, muut kotityöt, päiväunet, neulominen, tv-sarjat, ihmisten tapaaminen, näyttelyt, kirppikset, uimahalli tai kävelylenkit.
Olen iloinen että saat nyt levätä ja tavallaan kuntoutua.

Hyviä vointeja!