Hei
Ei kannata haaveilla eläkkeestä ellei ole jo yli kuudenkymmenen ja fyysisesti pahassa kunnossa. Mielenterveydelle on parasta terapiaa olla töissä. Itselläni kolme ja puoli vuotta eläkettä takana ja jatkettu on taas ensi vuoden puolelle. Vaikeaa on, töitäkin olen etsinyt mutta olen muka liian vanha 55 vuotta.

arka kirjoitti 14.7.2016 11:33
Mielenterveydelle on parasta terapiaa olla töissä.

Enpä tiedä olenko tuosta samaa mieltä. Minäkin alussa yritin olla vain töissä sillä ajatuksella, että koska kotona on paljon ahdistavampi olo, niin ehkä sitten on parempi olla töissä. Mutta siten vain kulutin itseni loppuun, kun "pakenin" sitä pahaa oloa töihin.

arka kirjoitti 14.7.2016 11:33

Mielenterveydelle on parasta terapiaa olla töissä.

Arka! Mietitkö sinä ollenkaan ennen kuin kirjoitit? Toinen sanoo, että ahdistaa ja on paha olla töissä ja sinun vastaus 🙄 🤕 😐

Jos on paha olla ja ahdistaa, eikä vapaa aika palauta töistä, niin silloin haetaan sairaslomaa. Voimia, aloittajalle!

arka kirjoitti 14.7.2016 11:33

Hei
Ei kannata haaveilla eläkkeestä ellei ole jo yli kuudenkymmenen ja fyysisesti pahassa kunnossa. Mielenterveydelle on parasta terapiaa olla töissä. Itselläni kolme ja puoli vuotta eläkettä takana ja jatkettu on taas ensi vuoden puolelle. Vaikeaa on, töitäkin olen etsinyt mutta olen muka liian vanha 55 vuotta.

Pakko vielä tuosta fyysisestä puolesta sanoa sen verran, että itse lastenreumaa sairastavana ja niitä keskusteluja seuranneena olen kuullut, että PELKÄN reuman takia ei helpolla työkyvyttömyyseläkkeelle pääse. Kun monien mielestä jotain työtä pystyisi kuitenkin tekemään, vaikka olisi missä kunnossa. On kuulemma myös reumalääkäreitä, jotka ovat sairasloma/eläkepapereita kirjoittaessaan sanoneet suoraan, etteivät ne sinua eläkkeelle päästä pelkkien fyysisten vaivojen takia. Mielenterveyden takia nykyään ememmän jäädään sairaseläkkeelle. Olen minäkin välillä sitä "haaveillut" ja tavallaan en näe siinä mitään pahaa silläkään ajatuksella, että itse ajattelisi, etteikö tässä koskaan enää ole työkykyinen kun työkyvyttömyyseläkkeelle "joutuu". Tämä ajatus siksi, että jos päätyy työkyvyttömyyseläkkeelle, ei se tarkoita sitä, ettei koskaan enää saisi tehdä töitä. Kyllä niitä saa alkaa sitten taas tekemään jos pystyy ja haluaa. Se ei ole mikään lopullinen tuomio, vaan ennemminkin mahdollisuus.
Ja muutenkin mun mielestä työkyvyttömyyseläke on aivan liian suuri tabu, jota monet pitää jotenkin hävettävänä. Jos jäisin työkyvyttömyyseläkkeelle, niin eniten minua siinä ahdistaisi nimenomaan muiden ihmisten suhtautuminen.

Menee vähän ohi aiheen, mutta jatkona edellisiin... Olen keksi-ikäinen, ollut eläkkeellä n. 15 vuotta. En psytyisi työhön omaan työhönii, en luultavasti yhtään mihinkään työhön. Ja olen kiitollinen yhteiskunnalle, että se pitää huolen minustakin. Joskus harvoin tunnen tosin myös häpeää, mutta se on silloin kun vertaan itseäni töissä oleviin ystäviini. Mutta pääasissa hyvä näin...

Ja sitten aloittajan aiheeseen...

Eeva-Liisa-Marja kirjoitti 13.7.2016 19:39

Haluaisin opiskella jotain uutta, mutta en usko että pärjäisin oikeasti missään työssä. Aina kun näen itseni peilistä, mietin miten ruma ja tyhmä olen. Jos jonkin haaveammatin keksisinkin, niin miten jaksaisin opiskella kun en jaksa edes laittaa ruokaa tai siivota kotona.

Kesälomaakaan minulla ei ole ollut aikoihin. Enkä usko että mikään loma edes palauttaisi minut enää työkykyiseksi. Olen vuosikaudet ollut aivan poikki ja haaveillut sairaseläkkeestä.

Olet uuvuttanut itsesi loppuun. Oletko uuvutanut itsesi vai onko työ uuvuttanut sinut, riippuuu näkökulmsta. Ehkä sitten molempia. Mutta nyt olet tauon tarpeessa. Lyhyemmän tai pitemmän. Ehkä sitten, kun olet saanut levättyä ja toivuttua, jaksat taas suunnitella tulevaa, mutta nyt ei taida olla sen aika. Luovuus ja uuden alkaminen ei ala pakolla. Voimia sinulle!

Mielenkiintoinen aihe, itsekin mietin näitä asioita. Työterveyshuollon pitäisi auttaa näissä fyysisen ja henkisen jaksamisen asioissa, mutta... oletteko saaneet apua? Terveyskeskus ohjaa mielellään työterveyshuollon puoleen kääntymään. Kolmikantaneuvotteluja voidaan järjestää ja työtä keventää joissakin työpaikoissa, jos se on mahdollista.

Liiza2 kirjoitti 16.7.2016 12:47

Mielenkiintoinen aihe, itsekin mietin näitä asioita. Työterveyshuollon pitäisi auttaa näissä fyysisen ja henkisen jaksamisen asioissa, mutta... oletteko saaneet apua? Terveyskeskus ohjaa mielellään työterveyshuollon puoleen kääntymään. Kolmikantaneuvotteluja voidaan järjestää ja työtä keventää joissakin työpaikoissa, jos se on mahdollista.

En ikinä. Työterveyshuolto on alansa irvikuva.

Pompula kirjoitti 16.7.2016 17:30

Liiza2 kirjoitti 16.7.2016 12:47

Mielenkiintoinen aihe, itsekin mietin näitä asioita. Työterveyshuollon pitäisi auttaa näissä fyysisen ja henkisen jaksamisen asioissa, mutta... oletteko saaneet apua? Terveyskeskus ohjaa mielellään työterveyshuollon puoleen kääntymään. Kolmikantaneuvotteluja voidaan järjestää ja työtä keventää joissakin työpaikoissa, jos se on mahdollista.

En ikinä. Työterveyshuolto on alansa irvikuva.

Näin se taitaa olla monessa paikassa. Mutta mistä apua sitten? Toivottavasti uupunut ei uuvu liikaa hakiessaan apua yhä uudelleen ja uudelleen. Helekkari, suututtaa ja surettaa samaan aikaan!

Pompula kirjoitti 16.7.2016 17:30

Liiza2 kirjoitti 16.7.2016 12:47

Mielenkiintoinen aihe, itsekin mietin näitä asioita. Työterveyshuollon pitäisi auttaa näissä fyysisen ja henkisen jaksamisen asioissa, mutta... oletteko saaneet apua? Terveyskeskus ohjaa mielellään työterveyshuollon puoleen kääntymään. Kolmikantaneuvotteluja voidaan järjestää ja työtä keventää joissakin työpaikoissa, jos se on mahdollista.

En ikinä. Työterveyshuolto on alansa irvikuva.

Minullakin on vähän toivoton olo työterveyshuoltoa kohtaan. Periaatteessa siellä on kohdeltu minua ihan ystävällisesti, mutta asiat ovat vaan menneet enemmän solmuun heidän käsissään. Ja ylipäätään psyykkisiä ongelmia ei ole siellä oikein edes tunnistettu, vaan minulle kerrankin huudettiin ja pidettiin lintsarina, kun itkin vuolaasti vastaanotolla ja yritin kertoa, etten saa nukutuksi. Pitää myös aina muistaa, että työterveyshuollolla on kaksi asiakasta: työntekijä ja työnantaja. Aika paljon työterveyshuolto sinne työnantajan puoleenkin "kumartaa".

ymmärrän oikein hyvin aloittajaa kun ahdistaa töihin meno.
Siihenhän voi olla vaikka mitä syitä, joita ei varmaan yhden kirjoituksen perusteella voi edes tietää, eikä varmaan minun tarvi edes tietää, koska minullakin vaihtui sitten vuosien päästä syyt miksi ahdisti mennä töihin. Ja kun kävin terapian läpi ja paljon muutakin hoitomuotoa niin sitten vasta sain sen tunteen mikä olisi pitänyt olla jo nuorena kun aloitin työnteon. Vika suuntaanhan se lähti jo alunpitäen.
Olin jo lapsena muiden "höynäytettävnä" liian kiltti ja nöyrä, liian yksin ja tunne että olen outo, vaikken sille silloin nimeä tiennyt enkä ymmärtänyt.
Sitten murrosiässä opin olemaan hymyilevä ja kiltti niin sain kavereita. Sitten tuli mukaan alkoholi ja tupakka josta koitui se minun kohtalo. Häpesin juomistani ja se oli yksi suuri syy miksi en tullut toimeen enää töissä, koska "pelkäsin mitä ne ihmisetkin sanoo". Ahkera olin ja kovasti tein töitä, mutta ainainen jännittäminen oli raskasta ja vei viimein työkyvyn. Raitistuin, muttei työkyky palautunut, vaikka luulin niin. olin kait mennyt rikki ja olin liian arka menemään töihin. Ja puhumattomuus, ujous oli myös este ja häpeän aihe. Monen vuoden sairasloman jälkeen minut passitettiin eläkkeelle kait menetettynä tapauksena, etten enää voi töihin alkaa. Sekin oli kauhea aika kun en tiennyt miten olisin ollut. Mutta sitten se tapahtui, menin töihin! olin rehellinen ja en enää näytellyt parempaa kuin olin niin se helpotti. Siivousta ja keittiöalan raskaita töitä tein mutta silti, työ kuin työ.
Opettelin sellaisen tavan että sanoin itselleni ettei kenelläkään ole oikeutta ajaa minua puheillaan tai silmäilyillään pois työstä, minulla on oikeus omaan elantoon ja tehdä työtä. En enää välitä enkä ala mihinkään porukoihin työpaikalla. Tuolla keinolla olin sitten osa-aikatyössä vuosia ja hyvin meni. Sitten tuli kyllä fyysiset oireet niin pahaksi etten enää voinut jatkaa kun ei ilman särkylääkkeitä voinut olla. Joten jäin eläkkeelle lopullisesti.
Halusin vain aloittajalle valaa uskoa siihen että kyllä töihin voi jokainen mennä ilman että se ahdistaa, se on perusoikeus ihmisellä.
Usein on myös niin että ainakin omalla kohdalla huomasin että olin jo valmiiksi negatiivinen ja luulin kaiken kohdistuvan minuun, vaikkei se aina ollut minussa syy. Toisella ihmisellä oli vain itsellään hankala olo ja yritti purkaa sitä minuun.
Ja jos itse olen pahalla tuulella, siis murjotan, niin tuskin kukaan tulee minun lähelle, sekin on tullu koettua. ikävä kyllä. Yhä edelleen olen esim. juhlissa se puhumaton ja totinen joka ei seurustele, ja häpeän sitä, en vain tiedä mitä sille pitäisi alkaa tehdä. Vai tyytyykö siihen että näin on. Onneksi noita juhlia on harvoin enää. 🙂)

salainen55 kirjoitti 17.7.2016 11:25
Halusin vain aloittajalle valaa uskoa siihen että kyllä töihin voi jokainen mennä ilman että se ahdistaa, se on perusoikeus ihmisellä.
Usein on myös niin että ainakin omalla kohdalla huomasin että olin jo valmiiksi negatiivinen ja luulin kaiken kohdistuvan minuun, vaikkei se aina ollut minussa syy. Toisella ihmisellä oli vain itsellään hankala olo ja yritti purkaa sitä minuun.

Tuo on hyvä pointti ja varmasti hyvää tarkoittava asia, mutta siinäkin on puolensa. Tietysti siis joo jokaisella pitäisi olla oikeus tehdä töitä ilman ahdistavaa ilmapiiriä tms. mutta jos sellainen on, oli se syy sitten missä tahansa, niin ei sitä ihan helpolla muuteta. Näin vain esimerkkeinä vaikkapa paikka, jossa asiat on tehty vuosia NÄIN, niin niitä ei tehdä nytten NOIN, vaikka kuinka aluksi sanotaan, että pitää kertoa omia näkökulmia asioihin, jos jotain huomaa. Usein myös esim. määräaikaiset ovat jollain tapaa ns. syrjittyjä ainakin johtajien osalta. Niinkuin vaikka lomien saamisen suhteen tms. Vaikkei se olisi itselle iso asia, niin periaatekysymys, siitä tulee heti sellainen olo, että vain noilla vakituisilla on merkitystä. Ja sitten myös se, että jos se ajatustapa, että negatiiviset asiat kohdistuisivat itseen (siis jostain jo menneestä tullut ajatustapa), niin sitä on hyvin vaikea muuttaa. Sen henkisesti ottaa kuitenkin itseensä, vaikka tietoisesti tietäisi, ettei asia ole niin. Nämä nyt oli osittain omia kokemuksia siitä, ettei se ihan mikä vain työpaikka valitettavasti kaikille sovi. Sanoisin että työilmapiiri vaikuttaa kaikkein eniten.

Vähän sivu aiheen, mutta itselläni on tällä hetkellä myös se, että olisi kauhea tarve tehdä edes jotain töitä vähän, koska rahattomuus ahdistaa niin paljon enkä oikeasti jaksaisi miettiä koko ajan tai oikeastaan ollenkaan rahaa. En kuitenkaan tiedä pystynkö ja suurin kynnys siinä on niiden töiden etsiminen. Itselläni on se hyvä puoli, että on sosiaalialan koulutus, joten töitä kyllä riittäisi, mutta se on sitten eri asia ottavatko, kun haluan kuitenkin kertoa asiat rehellisesti. Tunnen, että minulla olisi töissä paljon vaikeampaa, jos salaisin kaiken. Ja sitten juuri se, että se kuitenkin ahdistaa :/

Tunteeni aaltoilevat aallonpohjasta (lähes) normaaliin joka päivä... Edelleenkään en pidä työstäni. Olen jopa hakenut uutta työtä, en tosin usko sellaista saavani. Mietityttää onko työpaikan vaihtaminen kuitenkin vain sellaisten ongelmien pakenemista jotka ovatkin minussa itsessäni eikä työssäni.

Olen ottanut mieliala-asiat puheeksi terveydenhuollossa, mutta olen ns. hoitovastainen eli en erinäisistä syistä (mm. aiemmat kokemukseni) halua aloittaa terapiaa enkä lääkitystä.

Asia mistä halusin purkaa tuntojani tänään, on iltapäivälehdessä ollut artikkeli alkoholistin ulkoisista merkeistä, tai siis jotain sellaista että näin tunnistat juopon työtoverisi.

Pelkään nimittäin aina että minua luullaan alkoholistiksi (ja varkaaksi, mutta ei siitä nyt). Mietin sitä todella jatkuvasti. Johtuu varmaan pohjalukemissa olevasta itsetunnostani. En oikeasti ole alkoholisti. Mutta moni tuossakin jutussa mainittu alkoholismin oire sopii minuun erittäin hyvin: hajamielisyys, väsynyt olemus, ulkonäön laiminlyönti... nämähän ovat masennuksen oireita. En toisaalta halua kertoa työpaikalla masennuksestakaan. Yksi syy miksi en viihdy töissä on siis se, että murehdin koko ajan mitä työtoverit ajattelevat minusta. Olen varma että he pitävät minua outona ja vastenmielisenä.

Vielä sen verran, että kaiken huipuksi siinä lehtiartikkelissa mainittiin masennuskin yhtenä alkoholismin oireena. Tyhmää varmaan miettiä tällaisia. .. mutta en itseäni älykkäänä pidä muutenkaan.