Kun on niin jumissa, ettei keksi edes otsikkoa
Siihen meinasi tyssätä tämän viestin kirjoitus. Otsikkoon. Aivot ovat niin sumuiset, etten kykene ajattelemaan. Kirjoittelin viime vuonna täällä toiseen keskusteluun, mutta se on näköjään hiljentynyt, joten aloitan nyt sitten oman. Tämä tulee todennäköisesti olemaan täyttä tajunnanvirtaa vailla mitään järkevää ajatusta, mutta haluan vain kirjoittaa jotain johonkin.
Mielenterveysongelmia minulla ollut kauan, liian kauan. Tajusin juuri, että olen ollut työkyvyttömyyseläkkeelläkin jo yli kaksi vuotta. Ja mihin tässä on päästy? No ei yhtään mihinkään. En vaan jaksa. Viimeisen kahden vuoden aikana on tapahtunut kaikkea todella ikävää, asioita, joille ei enää mahda kukaan mitään. Niiden kanssa on vaan elettävä. Mutta kun en jaksa!
Arkea pitäisi jaksaa jotenkin suorittaa. Ongelma on siinä, etten jaksa enkä kykene siihen, mutta en voi lopettaakaan suorittamista, koska sitten ahdistun ja väsyn vain lisää, jos ehdin ajatella asioita liikaa. Kun pitää itsensä liikkeessä ei ehdi ajatella. Menee vaan autopilotilla. En avaa tässä tilannetta nyt sen tarkemmin, kuin että minulla on joitain velvollisuuksia useita kertoja viikossa, mutta kyse ei ole siis työpaikasta. Jos pidän vapaata ja jään kotiin, ahdistun niin, että tukehdun. Siispä menen eteenpäin, vaikken tajua mistään mitään, enkä enää edes tunne itseäni. Kuka olen? Tuntuu, että tarkkailen itseäni jostain ylhäältä ja kun näen peilikuvani, en edes tunnista koko ihmistä. Olenko tuo minä? Vai kuka minä olen? Kun puhun muiden ihmisten kanssa tuntuu oloni epätodelliselta ja utuiselta. Kuka tuo ihminen on? Mitä tässä nyt pitäisi seuraavaksi sanoa? Usein en jaksa sanoa mitään. Olkoon kuka hyvänsä, mitä väliä silläkään on.
Huomenna taas ihmisten pariin, en tiedä, mistä löydän voimia siihen. Mieluiten makaisin peiton alla pimeässä.
Iltapäivällä oli hetken siedettävämpi olo. Oli yksi ajatusprojekti käynnissä, joka vei kaiken huomion niin en ehtinyt ajatella muuta. Nyt tuntuu taas siltä, että haluaisin olla kuollut. Olen niin uupunut, istun sohvalla ja palelen, kun väsyttää niin kovin. Unta en kuitenkaa saa, olen alkanut jo vihata nukkumaanmenoa, kun en vaan nukahda. Tuntuu, että millään ei ole väliä. Huomenna pitää taas palata ihmisten pariin, en halua enkä jaksa. Olen liian laiska ja saamaton tekemään nyt mitään.
En enää tiedä, mikä mua vaivaa. Onko mulla jokin fyysinen sairaus ja monta niitä päällekkäin vai olenko mä vaan niin loppu, että se aiheuttaa kaikenlaista. Sydän muljuaa sinne tänne, väsymys on ihan jäätävää, paleltaa koko ajan, joka paikkaa särkee. Ja se hiton uni ei vaan tule! Eilen illalla teki mieli ottaa kourallinen nukahtamislääkkeitä, että vihdoin nukahtaisin. En tehnyt niin kuitenkaan. Tästä täytyy jutella torstaina hoitajan kanssa, mun on yksinkertaisesti pakko saada nukkua.
Alan olla niin loppu, että olisin jo valmis kertomaan tämän kaiken jollekulle. En jaksaisi enää tsempata. Ei vaan ole voimia. Toivottavasti en ihan lyyhisty kasaan torstaina hoitajan vastaanotolla. Sen jälkeen en ole menossa minnekään, joten ei haittaa, vaikka itkisinkin siellä. Ehkä se auttaisi jotain, kun saisi kaiken ulos itsestään siellä. Hän tosin voi ihmetellä "nopeaa voinnin muutosta", kun viimeksi olin niin hyvävointinen. No en ollut, mutta tsemppasin.
Haluaisin luovuttaa.
Miten voit nyt, mmila? Uusi viikko on alkanut ja torstaihin on aikaa muutama yö. Lasketko enää lainkaan päiviä tai öitä? Toivoisin sinun romahtavan; sellaisella hetkellä, joka on turvallinen sinulle!
Haluan kuulla sinusta ja kuulumisistasi...
(Oletko - luultavasti oletkin - kokeillut Melatoniinia uneen. Itse käytän pitkävaikutteista lääkettä, Circadin depot 2mg, kahdesta kolmeen tablettia illalla. Voi kai ottaa enemmänkin.)
Moi, JP! Ja muutkin mahdolliset lukijat...
En ole jaksanut kirjoittaa, olen vaan lillunut eteenpäin. Yritän keskittyä ajatuksia aina yhteen asiaan kerrallaan niin saisin jotain aikaiseksikin. Tänään sain vihdoin aikaiseksi mentyä sinne labraan antamaan vuosittaisen verinäytteen ja sydänfilmin, tuloksetkin tulivat jo, kaikki oli oikein kunnossa. Verensokeria jännitin eniten kun olen niin lihava, välillä ajattelen, että saan varmaan diabeteksen. Olen kyllä nyt pudottanut vuoden alusta 25 kiloa, mutta silti tätä massaa vaan on ihan liikaa.
Olen kokeillut melatoniinia, kysy mieluummin, mitä en ole kokeillut. 😉 Jokin lääkekombo toimii aina hetken ja sitten pitää taas fiksata. Ilman lääkkeitä en nuku ollenkaan. Unettomuus on siis suht pahaa laatua ja ollut jo vuosia. Unilääkkeitä en ole käyttänyt ikiaikoihin, koska mulla ongelma on se, etten nukahda. Kun nukahdan niin nukun kyllä aamuun asti. Nukahtamislääkkeitä käytän siis vaan, ja muita väsyttäviä lääkkeitä. Tällä hetkellä Truxalia ja Ketipinoria, mutta voi olla, että jotain täytyy fiksata jos ei unet ala parantua...
Mieliala on oikeastaan aika olematon tällä hetkellä. Tekisi mieli perua se koko hoitajan käynti, kun en jaksaisi mennä sinne. Ihan siis vaan fyysisten ponnistelujen takia, joudun kävelemään sinne ja takaisin. Matka on lyhyt, mutta silti. Mutta kyllä mä sinne silti menen, vaikka ei mulla oikein puhuttavaa taida olla. En jaksa puhua mistään tällä hetkellä, en vaan jaksa. En jaksa ajatella enkä jaksa puhua. Yritän pysyä positiivisena ja reippaana, mutta voimat alkaa olla suht vähissä. Välillä saan tarmonpuuskia ja saan jotain aikaakin, harmittavan harvoin vaan.
Väsyttää hirveästi, menin jo seiskaksi sinne labraan jonottamaan. Onneksi huomenna lähtö on vasta klo 11 niin saa nukkua pidempään.
Hyvä, kun labrat on kunnossa! Mulla otetaan niitä useampaan kertaan vuodessa. On ikävää, että lääkkeet, jotka on pakko käyttää, aiheuttavat sitten ongelmia, kuten esim. nostavat kolestrolia tai verensokeria, on lääkittävä uusilla lääkkeillä.
Oliko sulla hoitajalla käynti jo, vai onko se vasta torstaina?
Moi JP!
Hoitajan käynti oli tänään aamupäivällä. En lyhistynyt siellä, mutta olin totuudenmukainen olostani. Hoitaja sanoi, että ajatukseni ovat masentuneen ajatuksia. Ehkä niin. Kerroin uniongelmistani, uupumuksesta ja alakuloisuudesta. Hän kehoitti katsomaan netistä omahoito-oppaita unettomuuteen. Voinhan mä niitä katsoa, mutta en tiedä onko niistäkään mitään apua. Kun en nuku niin en nuku. Jos en nuku edes tujuilla lääkkeillä, niin en tiedä miten jokin itsehoito voisi auttaa? Olen kaikenlaista kyllä kokeillut ja tiedän, miten nukkumaan pitää mennä, että uni tulee. Silti se ei vaan tule. Välillä naurattaa jotkit "tuuleta makuuhuone ennen nukkumaanmenoa ja mene sänkyyn vasta väsyneenä"-ohjeet. Tekee mieli kysyä, että ihanko totta. Ei ole tullutkaan mieleen kokeilla. Huoh...
Valitin hoitajalle myös saamattomuuttani ja sitä, miten se harmittaa mua itseäni. Tosin tästä sain sen verran puhtia, että sain vihdoin irrotettua muutaman seinähyllyn. Sekin homma on odottanut tekijäänsä jo pari viikkoa, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Aloitekyky on aika lailla tasan nolla tällä hetkellä minkään suhteen.
Inhottava, jäytävä päänsärky vaivannut koko päivän. Olen varmaan taas nukkunut huonossa asennossa, niin käy aika usein etenkin jos en saa unta. Pyörin ja hyörin ja lopulta nukahdan epämääräiseen kasa-asentoon.
Väsyttää ja paleltaa.
Hei, mmila. Musta tuntuu hyvältä, että tulit ainakin suunnilleen kuulluksi hoitajan luona! Se, että ajatuksia kutsutaan masentuneen ajatuksiksi, ei mulla oikein helpota oloa. Ne ajatukset, kun on niin totta.
Moikka JP.
En ole jaksanut kirjoittaa, ei kyllä ole ollut mitään kirjoitettavaakaan. Nettini toimii tänä iltana jostain syystä tosi huonosti, joten en tiedä, tuleeko tämänkään viestin lähetyksestä mitään.
Väsymys on jatkuvaa, olen alkanut jo pelätä jotain fyysistä sairautta eikä se helpota tätä oloa kyllä lainkaan. Jokaisen pienenkin tuntemuksen tulkitsen heti joksikin hirveäksi oireeksi jostain kamalasta. Veikkaan kyllä näiden "oireiden" olevan enemmän psykosomaattista laatua.
Haluaisin jäädä vaan tänne kotiin enkä mennä enää koskaan mihinkään. Kunpa voisinkin.
En ole jaksanut kirjoittaa, eikä elämässäni ole ollut oikein mitään kirjoitettavaakaan. Samaa uupunutta arkea.
Tänään oli lääkärin tapaaminen. Tehtiin yksi lääkemuutos, täytyy huomenna käydä apteekissa hakemassa se uusi lääke, tänään en jaksanut erikseen lähteä apteekkiin. Huomenna menen kauppaan kuitenkin niin haen sen sitten samalla.
Lääkärin mielestä osaan kuvailla tuntemuksiani hyvin ja monelta kantilta. Kerroin kaikesta, uupumuksesta, ahdistuksesta, psykosomaattisista oireista, sekavasta olostani ja alakuloisuudesta. Lääkäri mietti kaksisuuntaista, mutta tuskinpa mulla sitä on. Tai mistä minä sen tiedän. Olen kai jotenkin harhaluuloinen muutenkin nyt, tai sitä lääkäri oli mieltä. Siksi tehtiin lääkemuutos. Ehkä se auttaa, toivon niin.
Eipä siinä mitään, eteenpäin vaan...
Hei, Mmila. Oliko lääke, joka sulle lisättiin, neurolepti? Mulla menee masennuslääkkeiden lisäksi tällä hetkellä kaksi neuroleptiä, mutta voi olla, että toinen lopetetaan. Se, miksi se alunperin otettiin käyttöön, ei ole enää ajankohtainen.
Diagnoosien tekeminen ei ole ihan yksinkertaista. Mulla on matkan varrella lisätty jokunen diagnoosi lisää. Alkuperäistä on masennus ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Sitten on tullut ainakin pakko-oireisuus. Aina välillä joku on nostanut esiin kaksisuuntaisuuden. Mulla on kahden viikon päästä lääkärin ja psykologin tapaamiset. Silloin ehkä alkaa taas selviämään jotain jatkosta.
Aloitatko lääkkeen jo tänään? Tuliko sulle siitä sivuvaikutuksia?
Hyvää loppuviikkoa sinulle!
- Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: lisäys
Moikka JP.
Juu, on neurolepti. Mulla on psykoosisairaus ja tuon pitäisi auttaa niihin sekaviin ajatuksiin ja helpottaa myös ahdistusta. Lääkäri mietti kaksisuuntaista kai lähinnä sen takia, että vielä kesällä olin todella hyvässä kunnossa ja luuli kai, että vähän liiankin hyvässä ja nyt olen näin huonona. Mutta ei mulla sitä varmastikaan ole, tämä nyt meni vain näin. Mulla on myös epävakaa, tai nyt se oli vaihdettu rajatilamuodoksi, mitä se sitten tarkoittaakaan, en ole jaksanut googlettaa. Oli mitä hyvänsä, näillä nyt mennään.
Aloitin lääkkeen tänään, en ole huomannut mitään erikoista. Se otetaan aamuin illoin näköjään. Ja toinen lääke jätettiin aamusta pois, annostus on kuulemma ollut niin pieni, että se on ihan turhana siellä.
Vihdoinkin lääkäri sentään lakkasi painostamasta mua niihin polin ryhmiin. Niistä on ollut jankkausta joskus, en halua mennä, koska en jaksa. Mulla on nuo tallijutut, jotka vie aikaa, en ehdi enkä jaksa sen lisäksi laukkoa missään ryhmissä. Enkä muutenkaan ole ryhmäytyjäihmisiä. Hoitajakeskustelu kahden viikon välein ja lääkäri vuoden päästä.
Kauhistus, kun väsyttää. Ollut aika paljon menoja viime päivinä, huomenna ajattelin levätä ihan kotosalla koko päivän, jos siitä saisi voimia viikonloppuun. Tallilla pakollinen meno joko la tai su, eikä tietenkään vielä mitään havaintoa, että kumpana. Kengittäjä tulossa hevoselle, eikä siitä koskaan tiedä milloin tulee. Pakko olla passissa koko viikonloppu sen takia niin huomisen käytän lepäämiseen.