Hei.

Mulla on kokeiltu erinlaisii lääkkeitä, mut ne on joko menettänyt tehonsa tai sitten tullu inhottavii sivuoireita. TÄllä hetkellä olen injektiolääkityksellä, olen jo vuoden ollut ja epäilen ettei sekään auta mua. 4:ssä viikosta 2-3 viikkoa auttaa ja sit se vika viikko on yhtä taisteluu ittensä kanssa.

Se miten selviin itteni kanssa, on "puhumalla" netissä. Purkaamalla olotilaani jonnekkin. AJattelemalla että kyl tä menee kohta ohi. Lasken päiviä, koska helpottaa.

Tosin mun tilanne on hiukan eri. Oletko kysynyt lääkäriltä tota injektiolääkitystä?

tsemppiä ja jaksuja sulle.

Moi,

Mullekin on just vaihdettu uusi lääkitys. Annoskokoja viel haetaan.

Ikävää tässä on se, että vaikutusta pitää odottaa niin h****n kauan. Kun masennuksessa on todella syviä jaksoja ja jaksoja, jolloin tuntuu vähemmän pahalta, ja muutokset tapahtuu melko nopeasti, niin lääkitys on aina jälkijunassa. Siinä se ongelman ydin varmaan on, että saa määrät osumaan oikein eri jaksojen kanssa. Ja kun ei koskaan tiedä, milloin olo paranee tai huononee, niin eipä kovasti voi toivoa.

Sen verran (kaikki) lääkkeet on kuitenkin auttanut, ettei mitään peruuttamatonta ole tullut tehtyä - vielä.

En ole kysynyt tosta injektiolääkityksestä, koska luulin ettei sitä avossa niin määrätä. Ja pelkään että auttaisiko sekään, mutta eihän siinä kyllä mitään menettäisi. Minulle on tosiaan kokeiltu kaikki masennuslääkkeet mitä on olemassa. Lääkärikin sanoi että ei tiedä mitä voisi kokeilla ja välillä on kokeillut jo samojakin lääkkeitä mitä on mennyt aikaisemmin, jos ne vaikka olisi tehonnut kun aikaa on kulunut.

Koitan itsekkin ajatella että aika auttaa, koska on joskus parempikin olo. Kun se huono olo vaan tulee niin se valtaa koko mielen ja välillä on vaikeaa pysyä toiveikkaana. Eihän tässä muuta vaihtoehtoa ole kun se että toivoa että tämä helpottaisi.

Hiukan sama tilanne, tosin jatkunut jo toistakymmentä vuotta.
Kaikki tyypillisimmät masennuslääkkeet käyty läpi, epilepsialääkkeitä ja neuroleptejä myös.
Sitten löytyi sellainen kuin Valdoxan ja se auttoi aika hyvin puolitoista vuotta. Jouduin lopettamaan kun ei rahat enää riittäneet. Hinta jotain 65e/28 tablettia.
Nyt sitten taas masennus hiipii niskaan ja unettomuus. Toivottomalta tuntuu,mutta tiistaina on taas lääkäri.....jospa hän jotain keksisi.
Ulkoilen paljon ja syön terveellisesti. En ryyppää, tupakkaa tosin poltan.
Itsekin kärsin kovasti kun mikään ei tunnu tilannetta parantavan.
Yritän kuitenkin pakottaa itseni ulos ja tekemään päivän rutiinit, vaikeaahan se usein on kun jatkuva univaje vaivaa.
Eli kohtalotovereita löytyy 🤕

Tunnetteko te hyvän olon tunteita vaikka lääkkeistä ei ole apua? Kun minusta tuntuu niin kauheelle se ettei saa tyydytystä juuri mistään, vaikka toimintakykyä olisikin. Ei kivojen asioiden tekeminen saisi tuntua siltä mille se tässä tilassa tuntuu.

Tuota Valdoxania minulla ei muistaakseni ole kokeiltukaan, tosin lääkärini sanoi että osa ihmisistä on sellaisia ettei niillä yksinkertaisesti mitkään lääkkeet auta, minusta se oli niin lohdutonta kuultavaa. Olin ennen niin toiveikas lääkkeiden suhteen, että niistä saan apua.

Jappe90, oletko käynyt kilpirauhasen vajaatoiminnan testissä?! Jos lääkkeet ja terapia ei auta, niin ehkei kyse olekaan viasta päässä vaan viasta kilpirauhasessa!! Vajaatoiminta, samoin kuin liikatoiminta voi aiheuttaa myös masennusta!

Ainakin kannattaisi tsekata! 🙂👍

Manna83 kiitti vinkistä, mut nekin on tosiaan multa katsottu useampaan kertaan. Itsekkin toivoin jo melkeinpä että sieltä löytyisi jotain apua tähän. Ehkä mun vaan pitäisi hyväksyä se ettei ne lääkkeet mun kohdallani juurikaan toimi, mutta se on niin hyvin vaikeaa. Aina ajattelen että kehitelläänhän lisää lääkkeitä, ehkä vielä joskus....

Hei Jappe90, toivottavasti löydät lääkkeen josta on apua. Oma mielipiteeni on se, että ei kannata tukeutua liikaa lääkkeisiin tai odottaa että niillä jotenkin parantuisit. Jostain lääkkeestä voi olla paljon apua, jotta pystyy vaikkapa tekemään asioita jotka edesauttavat paranemista, eivät ne lääkkeet kuitenkaan paranna oloa kuin hetkellisesti ehkä.

No, olen aika kriittinen kaikkia mielialalääkkeitä kohtaan, koska olen syönyt 5-7 erillaista lääkettä yli kymmenen vuoden ajan ja mielestäni noista on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Monet lääkkeet saavat aikaan tietynlaisen tunteettoman tilan ja turtumisen kaikelle. Tein mielestäni oikean päätöksen kun lopetin masennuslääkityksen noin kymmenen vuoden jälkeen, enkä aio enää koskaan koskea mielialalääkkeisiin.

En yritä yllyttää lopettamaan lääkkeiden syömistä jos sellainen löytyy joka auttaa. Kuitenkin terapia, erilaiset mielikuva harjoitukset, keskustelu, harrastukset ym ovat tärkeämpää ja toimivampaa masennuksen ja ahdistuksen hoitoa. Lääkkeet voivat olla siinä apuna, mutta hyvin pienessä osassa vain.

En tiedä oliko näistä ajatuksista mitään apua. Olen vain itse nuorempana odotellut jotain ihmeparantumista ja pettynyt monta kertaa kun mikään lääke ei ole toiminut. Se on auttanut eniten kun on saanut omaa ajattelutapaansa muutettua ja ryhtynyt altiivisesti toimimaan ja tekemään töitä parantumisensa eteen.

🙂

Tässä juttuja aiheesta. Löytyivät googlaamalla sanoilla lääkeresistentti depressio.
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/.../nak04336
http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo94192.pdf

Jappe90: onko koskaan ollut puhetta sähköhoidon kokeilemisesta sinun kohdallasi? Se voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu. Toisilla se auttaa niin, että voi lopettaa lääkkeiden syömisen kokonaan.

Minä olen ollut masentunut enemmän tai vähemmän koko ikäni, mutta viimeiset kuusi vuotta ovat olleet erityisen vaikeita ja diagnoosina on vaikea masennus, jossa viimeisimmän romahduksen aikana oli jopa psykoottisia oireita (erilaisia harhoja ja tunnetta hajoamisesta). Masennukseeni on kuulunut 2-4 vaikeaa romahdusjaksoa per vuosi ja sairaalassa olen ollut yli 10 kertaa. Lääkkeitä on kokeiltu vaikka mitä sekä yksittäisiä että erilaisia yhdistelmiä, eikä mistään tunnu olevan apua. Jotkin tosin turruttavat niin, ettei mikään enää tunnu miltään, eikä millään tunnu olevan mitään merkitystä, mutta silloin ei myöskään ahdista (se ei silti ole kiva olotila). Sivuvaikutuksia on kyllä ollut ja niistä lihominen kaikkein ikävin. Tälläkin hetkellä otan päivittäin viittä eri lääkettä, mutta silti olen masentunut. Ahdistusta ei onneksi ole viime syksyn jälkeen ollut.

Sähköhoitoa minulla kokeiltiin ekan kerran viime syksynä ja nyt olen käynyt muutaman kerran ns. ylläpitohoidossa eli n. kerran kuussa käyn tärskäyksessä. Aluksi siitä tuli hyvä hype ja tapahtui ikäänkuin jonkinlainen herääminen. Olin paikoitellen jopa iloinen, hyväntuulinen, reipas, se vanha oikea minä palasi. Mutta nyt tuntuu, että vaikutusta ei juurikaan enää ole tai ei ainakaan niin voimakkaana. Tai sitten nämä huonot jaksot vain kuuluvat asiaan ja ne pitää hyväksyä ja pitää vain odottaa taas parempia aikoja.

Tämä nyt ei hirveästi ainakaan lohduttanut, mutta olen miettinyt omalla kohdallani lääkkeiden lopettamista, koska yksi ainakin lisää ruokahalua ja sen myötä lihottaa. Ainakin jonkin noista viidestä voisi lopettaa. Niin ja terapiassa käyn 1-2 kertaa viikossa. Puhuminen kyllä helpottaa. Ja vertaistuki sekä täällä että masentuneiden vertaisryhmässä, jossa käyn kerran viikossa.

Kiitos taas kaikista vastauksista 🙂 Ei ole ollut puhetta sähköhoidosta, olen kyllä kuullut siitä, mutta se kuulostaa melko pelottavalta. Pitäisi tietenkin ottaa asiasta enemmän selvää ja tiedän että joillekkin siitä on ollut apua. En oikein tiedä mikä se pääongelmani on. Olen ahdistunut ja pelokas ja siitä seuraa varmaan sitä masennusta.

Minulle on kokeiltu myös kahta masennuslääkettä yhtä aikaa. Se täytyy sanoa että osasta lääkkeistä on tullut niin pahoja tai inhottavia sivuoireita että ne on täytynyt lopettaa melko aikaisin.

Se on varmasti totta että odotin lääkkeiltä ns "liikoja", mutta olen tosiaan käynyt jo viisi vuotta terapiassa ja pelottaa että se hyöty mikä siitä on tullut on tässä eikä uusia muutoksia enää niin paljoa tapahdu. Olen yrittänyt myös elää terveellisemmin ja rueta edes vähän liikkumaan. Minua pelottaa niin paljon syrjäytyä tästä yhteiskunnasta näin nuorena. Toivon että vielä tämä olo jollain tavalla helpottaa.

Tuo syrjäytymisen pelko minullakin on. Olen ollut nyt vähän yli vuoden sairauslomalla ja juuri tällä viikolla psyk.polilla oli puhetta, että s-lomaani jatkettaisiin ehkä vielä toisella vuodella. Minusta kyllä tuntuu, ettei minusta enää ihmistä saa. Viihdyn yhä enemmän yksin kotona, harrastukset ovat jääneet, en pahemmin tapaa muita ihmisiä. Onko minusta enää aktiiviseksi toimijaksi yhteiskunnassa vai jäänkö elätiksi sen sijaan? Niin monta konstia on jo kokeiltu ja aina vain olen masentunut ja s-lomasta huolimatta jatkuvasti väsynyt. Olen miettinyt, olisiko minulla jokin somaattinen syy tälle väsymykselle. Ehkä lääkkeetkin vaikuttavat, mutta kun tätä väsymystä on jatkunut jo monta vuotta, niin alan vähitellen epäillä somaattista syytä. Kilpirauhasarvot ainakin ovat kunnossa, ne on tsekattu. Ravinnollakin saattaa olla vaikutusta vaikka syönkin melko terveellisesti (vaikkakin liikaa ainakin hiilihydraattipitoisia ruokia).

No, meni vähän aiheen vierestä, mutta kaikesta huolimatta toivon sinulle Jappe parempaa kesää!