Kun kukaan ei kuule
Muutama vuosi sitten minulla todettiin masennuksen piirteitä, joihin en silloin saanut meneillään olleiden kesälomien vuoksi samantien apua. Osin tämän seurauksena jätin asian sillä kertaa siihen ja päätin, että pärjään ja selviän kaikesta eteenpäin omin voimin.
Pikku hiljaa oloni ja mieleni on vuosien myötä kohonnutkin, tai näin oletin kunnes viime viikolla pieni asia tuntui musertavan jälleen koko maailman. Missään ei tuntunut yksinkertaisesti olevan enää mitään järkeä. Mietin monta iltaa, mistä moinen saattoi johtua, varsinaisesti masentuneeksi kun en ole itseäni tuntenut aikoihin ja asiat ovat päällisin puolin hyvin.
Tajusin asioita miettiessäni, että kun päätin selvitä elämässä eteenpäin, huomaamattani suljin vain kaikki pahan olon aiheuttaneet asiat pois mielestä niitä käsittelemättä. Luulin oloni parantuneen, kunnes tämä pieni asia palautti mieleeni samoja ajatuksia joiden muistan piinanneen minua vuosia sitten jo. Nyt minulla olisikin halua päästä oikeasti puhumaan näistä asioista, mutta en usko että saisin kaipaamaani apua julkiselta sektorilta, kun en osoita ”tyypillisiä” masentuneen merkkejä. Selviän tästä päivästä ja huomisesta töissä käyden ja opiskellen, nukun yöni ja ruokakin maittaa. Ainoa vaan on, ettei missään edelleenkään ole järkeä.. Turta olo on oikeastaan vielä pahempi kuin tuntea olonsa aivan paskaksi.
Olen yrittänyt avata mietteitäni parin minulle läheisen ihmisen seurassa, joskin tuloksetta. Tuntuu etten tule otetuksi vakavasti ja ajatuksiani vähätellään. Toki häpeä, jota tunnen toisinaan mielen valtaavasta halusta päättää kaiken tähän, saa minut sensuroimaan itseäni ja olemaan avautumatta täysin. Pelkään vain, että jos en saa purettua tätä vyyhteä, lakkaan yrittämästä nähdä edes jotain järjen hiventä..