Tänään oli herätessä ehkä vähän parempi fiilis. Sain ekaa kertaa syötyä vähän puuroakin aamupalaksi. Tupakalla käynnin jälkeen istki sitten taas ahdistus ja morkkis siitä, että oli syönyt. Piti hakea pami helpottamaan oloa ja nyt tässä odottelen sen vaikutusta.

Eilen kävi se minun ravitsemusterapeutti täällä osastolla. Tehtiin yhdessä vähän ruokasuunnitelmaa, jonka mukaan pitäisi syödä. Järjellä ajateltuna (yritän nyt kovasti) se ei ole iso, mutta tämä minun sairas puoleni pitää niitä annoksia tosi isoina. Mutta lupasin kuitenkin yrittää. Lounas ja päivällinen tulee varmasti olemaan vaikeita. Onneksi ei nyt kuitenkaan pakkiruokailuun tarvinnut mennä, että saan tuettuna ottaa anokseni itse. Nyt vain ne ylläpitovanukkaat on loppu ja niitä saadaan vasta maanantaina päiväkahville. Niitä on jotenkin vaikea korvata. Eilen illalla sain viilin kuitenkin syötyä iltapalalla.

Vanhemmat on tulossa käymään joskus tässä aamupäivällä ja mies tulee sitten myöhemmin iltapäivällä. Huomenna mun paras ystävä tulee piristämään. Täällä ollessa sitä huomaa, ketkä oikeasti välittää.

Hei, Vivvy!☺️❤️☺️

Mukava, kun sulla käy vieraita! Ja hienoa, että sait vähän puuroa syötyä aamulla! Mä syön yleensä aamusta puuron. Sen pisteet on vähäisemmät kuin, jos söisi pari palaa leipää. Periaatteessa myös annos rahkaa voisi tulla kysymykseen... Mulla on tunnin päästä edessä välipala. Otan raejuustoa ja vihanneksia. Jos ottaisinkin tänään vain puolikkaan annoksen raejuustoa...?

Onko sulla tällä hetkellä jotain tavoitetta tuon sinun sairaalassa olon suhteen? Mitä ajattelet painostasi? Jos ymmärsin oikein viestistäsi mun painonhallinta-ketjussani, niin sun painosi olisi laskenut vielä sairaalassa... En nyt osaa edes kunnolla ajatella, minkälaista ahdistusta tunnet syömisen suhteen. Mä en oireile yhtä pahasti. Enemmän mietin itse näitä asioita syömisten välillä ja syömisten jälkeen. Itse ruoanlaiton tai syömisen aikana oon ok.

Voimia sinulle tähän päivään!

Tykkäätkö niistä välipalavanukkaista? tietääkseni niitä monta eri makua ja olisi jotain juotavaakin mallia? Minulle ne maistui ällötykseltä ja aina, kun sain väkisin purkin tyhjäksi, niin eikös hoitaja jo tuonut uutta. Muistaakseni ne on aika hinnakkaita itse apteekista ostaa, mutta lääkäri voi kirjoittaa reseptin, niin hiukka halvempaa. Joku, jonka nimen olen hukannut päästäni oli sellaista, että otettiin päivässä vaan yksi mittalusikallinen eiku kupillinen/missä tuovat lääkkeet. Se ei niin kauheaa ollut, kun niin vähän piti ottaa. Mutta onnistuin senkin unohtamaan. Josko minä en edes halua parantua?

Hei JP ja Dahliakukka!

Paino oli laskenut tän aamun punnituksessa, mutta ei tarpeeksi mun mielestä. Vaivaiset 600g. Yritän koko ajan syödä vähemmän kuin ateriasuunnitelmaan kuuluu, mutta hoitajat vahtii nyt entistä tarkemmin. Tänään kun en saanut kokonaista kasvispihviä alas, niin minun piti korvata ravintolitkulla. Ne vanukkaat ja litkut on ihan ok:n makusia, mutta kun niissä on niin kamalasti kaloreita. Ne ahdistaa.

Tän osastojakson tavoitteena ois saada mun syömiset normaaliksi ja ääniä vähemmäksi ja masennusoiretta pois. Kahteen viimeiseen olen suostuvainen, mutta tuohon ekaan en oikein. Mun ajatusmaailma on vielä niin sairas, että en halua syödä, haluan vain laihtua.

Koko ajan ahdistaa ja pamit ei auta mitään. En tiiä mitä tekisin tän olon kanssa. Toimintaterapeutille sanoin, että hyppäisin parvekkeelta, ellei sitä olisi lasitettu. Mulla on niin paha olla. Pitäisi varmaan taas vaivata hoitajaa. Ei viitsisi.

Suostuin siihen magneettihoitoon ja lääkäri paneutuu nyt siihen.

Minua on ahdistanut eilisaamusta lähtien koko ajan. Missään ei ole hyvä olla, mikään tekeminen ei tunnu hyvältä, mikään (edes tarvittavat) ei helpota oloa. Lääkäriä nään vasta perjantaina. Minä en tiedä miten selviän sinne asti. Olen puhunut tästä hoitajaopiskelijan kanssa (juteltiin tänään yli tunti) ja se helpotti aavistuksen hetkeksi. Tiedän, että näin ei saisi ajatella, mutta en haluaisi vaivata hoitajiakaan koko aikaa. Nyt istun yksinäni huoneessani. Mies on kohta tulossa käymään. Varoittelin häntä jo etukäteen, että olen aika huonoa seuraa. Taidan vain käpertyä hänen kainaloonsa lepäämään. Se on maailman turvallisin paikka.

Perjantaina pääsen kahdeksi tunniksi kotiin, kun meidän yli neljä kiloiselta kanilta pitää leikata kynnet, kun mies ei saa niitä yksin leikattua. Toisaalta odotan innolla, toisaalta en jaksaisi lähteä. Minkä takia tämän elämän pitää olla niin kauhean vaikeata?

Pitäisi tänään jaksaa käydä suihkussa, mutta se on niin inhottava operaatio, että en millään haluaisi. Onhan se puhdas olo hetken aikaa ihan mukavaa, mutta kun on vaan niin vaikea lähtä sinne.

Ääni sanoo, että kaikki juonii minua vastaan ja ketään ei kannata uskoa. Miten uskallan olla täällä?

On niin kauhea paha olla. Sama olo, mikä alko maanantaina aamulla vaan jatkuu. Tarvittavat ei auta (pami tai truxal) ja lääkärinaika on huomenna. Sekin pelottaa ja ahdistaa. Kaikki hoitajat ärsyttää, samoten täällä olo. Pitäis kuulemma liikkua ja keksiä päiviin sisältöä, mutta eikö ne nyt tajua, että en vaan jaksa tän pahan olon takia.

Minua ei edes huvita käydä tupakalla. Mikään ei huvita. Mä en tiedä, tajuaako hoitajat tän tilanteen vakavuutta edes? Tuonko mä sen ilmi liian huonosti? Tää tilanne ei ainakaan yhtään helpota mun taistelua tota ääntä vastaan. Tuntuu, että mut on leimattu lääkenarkiksi täällä. Pameja en oo hakenu, kun sillä ei oo enää mitään vaikutusta, kun oon syöny sitä niin kauan. Jospa se lääkäri nyt keksis jotain. En tiiä. Antaisivat vaan minun kuolla pois.

Syvä huokaus. En ole oikein jaksanut tännekään purkaa tuntojani. Viime viikon kärsin kovasta ahdistuksesta, joka rupesi vähän helpottamaan sitten viikonloppuna. Torstai-iltana kävin kolme tuntia olemassa kotona. Mies värjäsi mun tukan taas mustaksi ja etsittiin häkkivarastosta mun pidennykset, jotka laitoin päähän. Tän jälkeen alkoi ahdistamaan ihan kauheasti ja tuli sellanen olo, että pitäis tehdä sitä tätä ja tuota, vaikka mitään ei oikeasti olisi tarvinnut tehdä. Mies yritti rauhoitella, minä vain tärisin olohuoneessa. Olisin halunnut lähtä siltä istumalta takas tänne osastolle, mutta miehen ruoka oli uunissa, enkä halunnut viivyttää sen tekemistä. Kärvistelin siihen asti, että ruoka oli valmista ja mies kävi sitten tuomassa minut takaisin tänne. Jäi paska maku suuhun siitä reissusta.

Vieläkään en tiedä milloin se magneettihoito aloitetaan. Serdolectiä nostetaan taas huomenna. Kävin tänään myös pyörähtämässä fysioterapiaryhmässä. Mun oli pakko lähtee sieltä pois, kun iski kauhea läskiahdistus sen takia, kun käveltiin siellä ja sitten se ohjaaja sanoi, että keskittykää siihen miltä se kehon paino tuntuu astuessa. En vaan voinu sille yhtään mitään, että yhtäkkiä tunsin itseni taas ryhävalaaksi. Pamin voimin sitten söin ravintovanukkaan kahvilla.

Tänään olisi mahdollista päästä käymään kotona, mutta en tiedä haluanko minä mennä sinne. Jotenkin niin ristiriitainen olo. Ei haluaisi olla täällä osastollakaan, mutta en sitten ehkä haluaisi olla kotonakaan. Missään ei ole hyvä olla. Ja pelottaa sekin, että jos menen sinne kotiin, niin mua alkaa ahdistaa entistä enemmän ja sit palaan puolen tunnin päästä takaisin. Minkä takia elämän pitää olla niin kamalan vaikeeta?

" A pill to make you numb
A pill to make you dumb
A pill to make you anybody else,
But all the drugs in this world
Won't save her from herself. "

Hei, Vivvy!☺️❤️☺️ Miten sulla menee? Miten syöminen sujuu tällä hetkellä? Saatko edelleen ottaa itse vai onko sulla valmiit annokset?

Mulla on viesen viikon mittaan vähentynyt syömisellä oireilu. Tai no, joo... Otin alku viikosta Duphalacia liikaa ja sain vatsan ruikulille... Mutta sitten oon ollut "kiltisti".

Hei JP ja muut!

Olen ollut niin väsynyt ja ahdistunut, että en ole jaksanut kirjoitella ollenkaan. Saan edelleen ottaa itse ruokani ja syömiset on menny ihan ok. Olen ahminut karkkia pystymättä oksentamaan. Paino oli kuitenkin pudonnut hieman maanantain punnituksessa. Saa nähdä, milloin treffataan ravitsemusterapeutin kanssa uudestaan. Olen pystynyt syömään melkein kaiken lämpimän ruuan ruokana (nyt on ollut jopa ihan syötävää sairaalan kasvisruokaa) ja viimeksi olen korvannut nutrilla ruuan viime viikolla. Koko ajan vain ajattelen syömiäni kaloreita ja ahdistelen. Pameja kuluu... Tänään on illasta keksustelu hoitajan kanssa.

Aloitin maanantaina sen magneettistimulaatiohoidon. Ja tänään se keskeytettiin. Sain aivan hirveitä migreenikohtauksia. Syöttivät täällä vaikka mitä lääkkeitä, eikä kohtaus lauennut millään. Aamulla tapasin lääkärin, jolle sanoin lopettavani sen hoitomuodon, koska en kestä näitä migreenejä. Sain diapamia ja menin takaisin nukkumaan. Nyt on ollut jo hetkiä, että ei koske päähän (paitsi nyt vähän) ja on vähän höttelö olo. Pientä jälkisärkyä vielä. Huomenna on hoitokokous, jossa mietitään sitten seuraavaa hoitoa. Luultavasti ainut vaihtoehto on sähköhoito... Taas.

Mun elämä on ihan syvältä.

Hei, Vivvy!☺️❤️☺️ Mukava kuulla sinusta, vaikka kuulumiset eivät olisikaan kaikki niin hyviä. Hyvää on se, että saat kuitenkin annoksesi syötyä! Vaikka se on tuskaa. Auttavatko sinua keskustelut hoitajan kanssa?

Harmi tuon magneettisimulaation kanssa. Ja yhtälailla harmi nuo sinun pahat migreenit!

Mulla on terapia tänään. Pakko kai puhua tyttöön ja syömiseen liittyvistä jutuista.

Voimia sinulle! Kiva kun jaksoit kirjoittaa, vaikka sinulla oli paha olla!

Hei, Vivvy!☺️❤️☺️ Mitä sinulle kuuluu?

Hei.

Olen ollut niin väsynyt ja masentunut, että en ole jaksanut tännekään kirjoitella tai pitää yhteyttä irl-kaveriehin. Jopa perheeseen (poislukien mies) en ole oikein jaksanut pitää yhteyttä. Olen kuitenkin alkanut pitää päiväkirjaa toimintaterapeutin kehotuksesta. Siitä on hyötyä nyt, kun sähköshokkihoito aloitettiin tänään.

Syömiset on menny ihan liiankin hyvin. Tai ei ehkä normiruoka, mutta herkkuja menee sitäkin enemmän. Voisin vaan elää karkilla. En tiiä, että onko tämä jonkun lääkkeen sivuvaikutus vai mikä. Laitoin faceen ittelleni haasteen, että 1 tykkäys=1 päivä ilman herkkuja. Äsken kun kattoin, niin oli viikon eestä tykkäyksiä. Salaa toivon, että saan taas laihduttamisen käyntiin tuon avulla. Toisaalta taas sähköhoidon takia pitäisi pysyä tässä nykyisessä painossa, mutta jos saan kuitenkin tarvittavat ravintoaineet normiruuasta, eikä tuu ylimääräisiä sokereita yms. karkista, niin sehän on vaan hyvä juttu? Ja eihän normi-ihminen herkuttele melkein joka päivä? Ja minun on kuitenkin pakko syödä joku leivos aina kahvin kanssa täällä osatolla, kun se kuuluu ruokasuunnitelmaani. Ei ole normaalia vetää 300 grammaa karkkia muun lisäksi, kun vaan sattuu tekemään mieli ja on kivaa vetää se pussi kerralla... Ja sit kärsiä siitä oksetuksen tunteesta, minkä se aiheuttaa.

En saanut viime yönä nukuttua kunnolla, kun jännitin sitä aamun sähköä niin kamalasti. Sen oli tarkoitus alkaa jo viime viikolla, mutta sitä ei voitukaan aloittaa jonkun sydämen johtumisaikajutun takia, enneku oli konsultoitu kardiologia. Perjantaina tuli sit sieltä tieto, että sähkön voi aloittaa, kunhan ekg:tä otetaan säännöllisesti. Tällä kertaa muistihaittoja ei juurikaan tullut (viimeksi kun sain sähköä niin mulla meni melkein 100 mg:aa diapamia päivittäin, jotka luultavasti aiheutti sen muistinmenetyksen) ja päänsärkykin oli vain pientä jomotusta siihen magneettihoidosta tulleeseen verrattuna (jouduttiin lopettamaan kahden hoitokerran jälkeen päänsäryn takia). Hoitohenkilökunta oli mukavaa ja osaavaa ja jäi ihan positiivinen kokemus. Ensimmäinen asia, mitä kysyin herätessäni nukutuksesta aamulla oli se, että "miloin saan polttaa röökin?" 😀 Vielä kaksi sähkökertaa tällä viikolla ja sit on vielä 9 jäljellä. Eli noin kuukausi ainakin vielä osastolla. Onneksi vanhemmat maksaa tän hoidon, kun meillä on asuntolainat sun muut taakkana.

Vielä pitäis päiväkirjaan jaksaa kirjottaa tän illan kuulumiset. Koristelin sen kannen omannäköiseksi (löysin kotoa jonkun vanhan kirjasen) ja sinne sit kirjottanu 2-3 kertaan päivässä. Vois sitten kertailla tapahtumia, jos tuo sähkö (mulle sitä annetaan nyt yksipuoleisesti, niin haittojen pitäisi olla lievempiä) sattuukin aiheuttamaan jotain muistihäiriöitä.

Nyt lähden (ehkä) viimeiselle tupakalle ja otan samalla iltalääkkeet. Jospa saisin nyt nukuttua kunnolla ja jaksaisin useammin kirjoitella tänne kuulumisiani. Ja multa saa vapaasti kysyäkin asioita, jos jotakuta jää jokin vaivaamaan.

🌻🙂🌻