Minulla on ollut hoitosuhde jo khdeksan vuota pykiatriselle poliklinikalle. Työntekijät ovat vaihtuneet, noin puolen vuoden välein. En edes tiedä kuka nykyinen lääkärini on.

Olen silti käynyt tuolla säännöllisesti, psykologin, sairaanhoitajan, sen kanssa, kuka mun työntekijä milloinkin on. viime vuodet tapaamisaikoja on ollut 3 viikon välein. Jokainen voi laskea mitä se tarkoittaa, jos uusi työntekijä aloittaa puolen vuoden välein.

Olen hitaasti lämpenevää sorttia. En myöskään osaa yleensä sanallisesti kuvata omia tuntemuksiani. Hain 7 vuotta sitten yksityiseen kuvataideterapiaan, löysin ihanan terapeutin ja meillä synkkasi, mutta kela ei suotunutkaan korvaamaan, sillä ”en voi parantua” (minulla on ykköstyypin bipo).

Viimeisen puoli vuotta mulla on mielialat heitelleet ihan vuorokaudenkin sisällä. Olen kertonut tästä polilla. Asiasta on muuten mainintakin b-lausunnossa, kun hain taas jatkoa kuntoutustuelle. Onko tosiaan näin että tämä kolmen viikon välei, tai harvemmin, on se mitä mulle on tarjottavana? Tai siis, pitäisikö mun osata vaatia jotain enemmän?

Mun on tapana aina esiintyä hyvin pärjäävänä, kaikki on aina kunnossa, Ja sitten itken matkan kotiin kun ahdistaa. En jotenkin osaa sanoa asioita oikein silloin kuin pitäisi.

Tapaan mun työntekijän seuraavan kerran joskus lokakuussa. Olen viikon sisällä keikkunut masennuksen ja hypomanian välillä, itkettää ahdistaa ja kiukuttaa. Mutta tällann mä olin keväälläkiin, ei silloinkaan mitään tehty asialle. Että jos mä jollain ihmeellisellä keinolla saisin soitettua polille, mitä mä sanoisin? Ja mitä ne mulle oisivat edes tehdä? Menisin sinne, kaikki olisi taas hyvin, ainahan se siellä on, en mulla koskaan siellä mikään vaivaa.

Ei kun mä en ihan oikeasti tiedä pitäisikö mun tehdä jotain. Tunuu että olen elämäni kunnossa, ja loputtoman väsynyt yhtä aikaa.

Kiitos jos jaksoit tänne asti lukea. Mulla ei ole oikein muutakaan paikkaa avautua. En edes tiedä onko tämä ollenkaan sopiva paikka tälle.