Tein tänään ammattikoulussa ensimmäisen vuoden näytön. Sain sen läpi ilman mukautusta. Sain arvosanaksi numeron 1. Asteikko oli 1-3. Tunnen alisuoriutuneeni.
Päähäni on noussut osittain psykoottisia ajatuksia suoritukseeni ja omanarvontunteeseeni liittyen.
Ensimmäinen ajatus liittyy omanarvontunteeseeni. Olenko todella toiminut koulussa niin huonosti ja epäitsenäisesti, että ansaitsen numeroksi huonoimman numeron. Olen uskonut itseeni ja tekemisiini koulussa. Olen pyytänyt ja saanut paljon apua, mutta onko se ollut väärin. Olenko todellakin huono koulussa? En koe olevani. Minulle sanottiin että olen epävarma. Niin olen ollutkin ennen kuin olen oppinut jonkin asian, mutta yleensä opittuani asian, olen melko hyvin osannut toimia itsenäisesti. Tiedän, ettei ainoastaan numeroita saisi tuijottaa, mutta kuka osaisi olla niitä katsomatta. Minua harmittaa myös se, että tein parhaani, eikä se riittänyt edes hyvään numeroon. Omanarvontunteeni romahti tänään. Takki on ihan tyhjä. Mietin, kannattaako minun edes opiskella tätä alaa, kun olen todistettavasti huono siinä.
Toinen aivan psykoottinen ajatuskuvio pyörii myös päässäni. Mietin että olen kuvitellut itsestäni liikoja, ollut leuhkan ja itseriittoisen oloinen koulussa, ja opettajat vain palauttivat minut ansaitusti takaisin maanpinnalle. Minua hävettää suunnattomasti, enkä voi olla vertaamatta itseäni muihin.
Tunnen on samanlainen kuin ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Olen ihan pettynyt ja väsynyt kaikkeen.
Mitä te teette kun olette pettyneet itseenne?
Inhoan kaikkea numeroilla arvioimista ja vertailua.
Mä olin aikoinaan periaatteessa hyvä. Mutta suurelta osin reaktiona sosiaalisiin ongelmiin, jotka aiheutti ahdistusta ja häpeää, pakenin sittten jonnekin omiin pilvilinnoihin. Ylenkatsoin muita, luulin itsestäni liikoja sekä käyttäydyin perin hyökkäävästi jopa opettajia kohtaan. Lopputuloksena opettajat laski "tuntiosaamisen" tms. perusteella mun arvosanoja niin paljon kuin oli mahdollista.
Vuosien myötä tuo kupla on yhä etenevässä määrin sortunut. Mutta tavallaan se lienee ollut myös eräänlainen suojakerros heikon minän ja tylyn ulkomaailman välissä.
Alisuoriutumiseen voi olla tietysti monta syytä. Epävakaille se lienee varsin tyypillistä. Siinä missä narsistisesti häiriintyneet mennä porskuttaa, epävakaat jää tuleen makaamaan ja luovuttaa ennenkö ehtivät edes aloittaa. Kirjallisuudesta löytyy runsaasti esimerkkejä epävakaista koulupudokkaina, koulutustaan alemmissa töissä jne.