Olen n. 40-vuotias nainen ja introvertti. Rakastan elämääni ja olen aina yksin ja perheeni (sekä läheisten ystävieni kanssa) 100% onnellinen. Olen tyytyväinen itseeni, arvoihini ja tapaani elää ja olla.

Jo ala-asteella koin ryhmätyöt vaikeiksi. Minua oli koko elämäni haukuttu tyhmäksi, koska sanoin aina erilaisia asioita kuin muut. Huomasin, etten osaa puhua samanlaisia asioita kuin muut — mutta kaikki läheiseni voivat sen todistaa, etten ole koskaan ilkeä muille. Päinvastoin.
Yliopistossa älykkyystesti osoitti, että minulla on itseasiassa hyvin korkea ÄO. Itkin, kun testin tulos tuli — en ollutkaan tyhmä niinkuin aina oli väitetty.
Jäin yhä ja jään yhä aina ryhmien ulkopuolelle. Aina yksin. En osaa sanoa samalla tavalla oikeita asioita kuin muut. Kuten mieheni sanoo ”Sä puhut aina asioita, joita kukaan ei tajua ja joista kukaan muu ei ole kiinnostunut.”

Yliopistolla aloin ahdistumaan huomattavasti ryhmätilanteista, jopa luennoista, joissa oli muita ihmisiä. Koko itsetuntoni alkoi kärsimään siitä, myös luentojen ulkopuolella: koin olevani vääränlainen, ruma, vastenmielinen ja kaikkien vihaama.
Pitkäksi ajaksi unohdin nämä tunteet, mutta nyt olen suorittamassa toista tutkintoani. Tulen luennoilta kotiin itkien, koska koen, että kaikki vihaavat minua ja etten osaa sanoa mitään oikein. Että näytän väärältä ja … kukaan ei vain koskaan ymmärrä mitä puhun, enkä koskaan kuulu joukkoon. En osaa olla niinkuin muut. (Mitään ongelmia minulla ei ole
keskustella tuntemattomien kanssa bussipysäkillä, kaupassa jne. jne. Esiintyminen ei jännitä minua normaalia enempää, ja yksin ollessa minulla on hyvä olla.)

Nyt luennoilla kokemani tunneilmasto (että kaikki vihaavat minua ja että olen aivan vääränlainen) on alkanut leviämään normaaliin elämääni: kun tulen kotiin pelkään, että lapseni vihaavat minua. Kun tapaan äitiäni ja isääni olen varma, että he syvästi häpeävät minua ja toivovat, etten olisi heidän lapsensa ja että hekin vihaavat minua ja persoonallisuuttani. Olen myös alkanut kokemaan, etten ole kenenkään rakkauden arvoinen, ettei minua voi rakastaa. Ei edes lähimmäiseni.

En ymmärrä mistä on kyse. (Ja olen yrittänyt ratkaista asiaa käytännöllisesti, mutta en ole saanut lupaa suorittaa luentoja esseillä tms.).

Lämmin kiitos jo etukäteen kaikesta avusta.