Heippa!

Hienoa että sulla on muitakin keinoja ahdistukseen kuin lääkkeet! Mutta tuskimpa sulla oxaminia lopetetaan jos oikeasti tarve.

Itselleni on määrätty 3 per päivä, eli yks paketti menee 10 päivässä aka syön kuukaudessa niitä kolme pakettia. En tiedä siis onko ylärajaa mutta itselläni menee näin. Välillä syön kaikki 3 pakettia kuussa, välillä 5 ja välillä en edes yhtä. Ja tämä on nyt toinen vuosi näin eikä lopettamassa olla kun en muuten pärjäisi. Oxamin on vielä niin lievä että mulle on tosiaan kirjotettu sitä niin paljon kuin tarvitsen, mutta kai siinäkin raja tulisi jossain vaiheessa vastaan.

Kannattaa ottaa tää ihan puheeksi lääkärissä ja kysyä mitä sulla on suuniteltu.

heippa january girl.

millainen on milligrammamäärä oxaminessa jonka otat kerralla?
Se on hyvä JOSKUS pika-apuna, mutta en suosittele pitkäkestoiseen käyttöön. Se on kuitenkin bentsoa, eli luo nopeasti riippuvuuden varsinkin kun sivuoireita ei tunnu olevan. Pitemmällä ajanjaksolla niitä kyllä tulee, ja käytön tai annoksen pikkuhiljaa lisääntyessä .Bentso lievittää ahdistusta mutta ei todellakaan poista sen syitä. Ensisijaisesti suosittelen terapiaa, ja myös kaikkia mahdollsia keinoja käydä ahdistusta lävitse, kärsienkin, jos siihen on turvallinen tila ja paikka ja joku ihminen jolle voi siinä tianteessa ja tilassa olla näkyvä.
Itse aloitin oxaminen käytön, ja siirryi siitä vahvempaan opamoxiin, ja nyt monen vuoden tarvittaessa-käytön jälkeen minulle on kehittynyt joinkinasteinen psyykkinen ja fyysinenkin riippuvuus, ja nyt siitä sitten vieroitusprosessissa olen. Tämän kokemuksen pohjalta suosittelen tosiaan ensisijaisena hoitona noita edellä mainittuja, ei ole kovin hienoa jos arjessa seliytyy esim. sosiaalisesti vain bentsoilla, vaikka annostus ei olisikaan muuta kuin ahdistusta poistava. Se ainakin minulle on kuitenkin eräänlaista valhetta, ja omalla kohdalla oon huomannut että sen bentson otettuani ahdistuksen häipyessä helposti ylitän omat psyykkiset ja sosiaaliset voimavarani, ja alan taas ylisuorittaa sitä normaalin ja reippaan roolia, josta seuraa entistä suurempi uupumus lääkkeen vaikutuksen lakattua. Ja ahdistus.
Mutta jokaisen tilanne on yksilöllinen ja siksi oiskin hyvä et juttelet näist lääkejutuista oman psykiatrin kanssa....
ja hyvin väliaikaisesti bentso voi olla ok....mutta ennemmin etsisin sitten lääkinnällistä apua serotoniinijohdannaisista tms, jotka voivat nekin jollain lailla ahdistusta lievittää, eivätkä aiheuta riippuvuutta...
Mut nää on vaan mun ajatuksia omasta tilanteesta käsin...
Sinulle lämpöistä joulua ja rohkeutta kohdata ahdistuskin silloin kun se on turvallista. Turvassa oot joka tapauksessa tuntui miltä tuntui.
Animi

Kiitos paljon vastauksista Animi ja KataX!

Olen tosiaan yrittänyt pärjätä niin etten joka päivä ota Oxaminia. Mutta vaikeita päiviä on joten n. kaksi kuukautta olen pärjännyt yhdellä satsilla. On lohdullista kuulla että on mahdollista saada kuitenkin tarpeen mukaan tätä lääkettä kun tietyt asiat tuntuvat onnistuvan paremmin kun on lääke.
Onhan se tuo riippuvuus tietysti ongelma sinänsä, mutta kerran olen joutunut sisälle sairaalaan kun olo tuli niin hirveäksi etten muuten pärjännyt. Mielummin turvaudun lääkkeeseen ja yritän jaksaa sekä töissä että kotona. Kiitos vielä kerran vertaistuesta ja hyvää joulua ja alkavaa vuotta teille molemmille!

janyary girl kirjoitti 19.12.2011 15:10

Hei!
Minulla on sellainen tilanne että olen avohoidossa mielialahäiriöpolilla. Elikkä tapaan hoitajaa ja lääkäriä säännöllisesti.

Minulla on muitakin lääkkeitä, mutta Oxamin tuntuu "elintärkeältä". Sain ensiksi 30kpl reseptin joka meni kuukaudessa. Sain uusittua ja seuraavat kestivät kaksi kuukautta, Nyt on kolmas satsi menossa ja olen asettanut tavoitteeksi pärjätä kolme kuukautta. Saa nähdä pystynkö, kaikenlaista kun pitäis jaksaa ja Oxaminista on korvaamaton apu kun tuntuu että muuten ahdistukseen romahtaa.

Kysyisinkin että uusivatko ne säännöllisessä hoitosuhteessa näitä reseptejä siten että esim. pitemmän aikaa voisi käyttää n. joka toinen päivä, vai pitääkö pelätä että yhtäkkiä vaan sanotaan että ei enää.
Onko kellään kerrottavaksi sellaista rohkaisevaa tarinaa, että on saanut luvan kanssa käyttää Oxaminia jotakuinkin säännöllisesti ja pidemmänkin aikaa?
Olen kyllä itse pitänyt huolen siitä, että annosta ei tarvi nostaa ja olen myös kehitelly lääkkeettömiä keinoja ahdistuksen kanssa pärjäämiseen. Mutta kuten sanoin on tilanteita, joissa Oxamin auttaa paljon, lähinnä on kysymys ihan työasioista ym. tosi tärkeistä selviämisen paikoista.
Kerran olenjoutunut hakeutumaan sairaalaan kun ei ollut mitään rauhoittavaa ja väsyin viikkoja kestäneeseen ahdistukseen.
Kiitos jos jaksat vastata!

Hei January Girl!
Minä en ole minkäänlaisessa terapiasuhteessa, mutta olen elämäni aikana niissä käynyt monet kerrat, ilman minkäänlaista apua, paitsi tietysti se, että jollekin on voinut purkaa itseä. Olin tosi vaikeasti koulukiusattu ja sen lisäksi myös kodissa isäni tosi julman, syyllistävän asenteen uhri. Sairastuin sitten hyvin vaikeaan ns. sairaaseen syyllisyyteen ja sairaaseen häpeään. Lukion käynti oli lähes mahdotonta, syödä en voinut missään kenenkään nähden, en edes kotona. Seurauksena näin nälkää vuosikaudet. Nyt olen jo yli 40v., ja käyttänyt Oxamin 15mg kork. 2/päivä n.14 vuotta, en nyt ihan joka päivä, mutta nykyäänkin lähes joka päivä. En vieläkään pystyisi menemään esim. ruokakauppaan tai lääkäriin ilman oxaminia. Olen kahden lapsen yksinhuoltajaäiti, valmistunut yliopistosta, toimin osa-aikaisessa työssä, ja mitään näistä en olisi pystynyt tekemään ilman tuota lääkitystä. Tietysti toleranssia on tullut, mutta ei niin paljon, että mgmäärää olisi tarvinnut nostaa koskaan. Mutta jos vielä menisin ihan shokkiin jossain sosiaalisessa tilanteessa, ei tuo varmaan riittäisi. Korvaavat kokemukset ja hyväksytyksi tulemisen kokemukset ovat samassa suhteessa parantaneet kun toleranssia on tullut. Mutta kyllä vieläkin ihmettelen vain, miten toiset ihmiset voivat käyttäytyä normaalisti kaikissa noissa tilanteissa, mihin minä en voisi kuvitellakaan meneväni ilman tätä lääkitystä. Tässä iässä on jo hyväksynyt asian, että elää voi vain tämän lääkkeen avulla. Olen joutunut välillä selittämään lääkärille (kun lääkärit vaihtuvat) tätä asiaa, minulle on oltu vihaisia, sairaanhoitajat saattavat olla enemmän ja vähemmän pahalla päällä, minua ei katsota silmiin kun haen reseptiä sen ollessa uusittuna. Siis koko ajan sieltä tulee syyllistämistä, mutta itse ajattelen, että niin kauan kuin reseptiä uusitaan, saan elää, lapsillani on äiti, joka pystyy hankkimaan ruokaa ja viemään heitä harrastuksiin, ja itse voin toimia opettajana, vaikkakin osa-aikaisena, joka on työ, jota todella rakastan ja jossa koen olevani pätevä ja hyvä ja tykätty opettaja.
En koe, että tämä olisi koskaan aiheuttanut riippuvuutta mitenkään, en huomaa mitään oireita kun olen kotona vain lasteni kanssa ilman lääkitystä. Sivuoireita ei ole ollenkaan, ehkä lievää väsymystä välillä, joskus 10v. sitten oli raskasta väsymystä, mutta ei siis sitäkään enää. En käytä muita lääkkeitä, en lainkaan alkoholia enkä tupakoi. Pidän huolta fyysisestä kunnostani.
Ainut asia, mikä varjostaa, on pelko, että reseptin uusiminen jossain vaiheessa lopetetaan. En oikein käsitä, miksi tästäkin asiasta syyllistetään. Vaikka kyse on rauhoittavasta lääkityksesta, johon pitäisi kehittyä riippuvuus, niin itse ajattelen, että joku toinen on riippuvainen pyörätuolista, että voi liikkua, eikä sitäkään häneltä viedä pois. Mutta nyt täytyy sanoa, että on helpottavaa kuulla, että on muitakin ihmisiä, jotka todella tarvitsevat tätä lääkitystä, muitakin, jotka ymmärtävät tätä asiaa. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Hei!
Minä tutustuin Oxaminiin liian myöhään,mm. opiskelut jäi kesken kun ei ollut vaikeisiin paniikeihin muuta kuin masennuslääkitys. Myöhemmin olen saanut Oxaminia mm. viime kesänä kun jouduin ahdistuksen takia itse hakeutumaan sairaalahoitoon. Nyt ne ovat tätä kainalosauvaa ottamassa pois, viimeksi lääkäri sanoi että on viimeinen kerta kun hän uusii Oxaminin. Ei minullakaan toleranssia ole, ennen otin yhden (15mg) päivässä, nyt puolikkaan 5-7 kertaa viikossa. Jos olsin saanut Oxaminit jo 13 vuotta sitten, olisi minulla hyvä ammatti ja työpaikka. Nyt raadan minimipalkalla syrjäytyneenä.
Helppo on hyväosaisen lääkärin vain ottaa lääkkeet pois. Saa sitten potilas pärjätä miten pärjää.

X, kyselit onko muilla samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Olen itse 31-vuotias ja syönyt bentsoja 12 vuotta tauotta. On menty Temestasta Diapamiin, Opamoxista Xanoriin ja lopulta vuonna 2007 Rivatriliin, jota olen nyt syönyt annoksella 2x2mg/vrk siitä asti. Minullakin on ollut useita terapiasuhteita joista en ole apua saanut, pikemminkin ne ovat pahentaneet oireitani. Minunkin suurin ongelmani on kaikenkattava syyllisyys ja häpeä pikkulapsesta asti. Töissä en ole ollut enkä juuri opiskellutkaan, ahdistukseni on niin invalidisoivaa että olen täysin toimintakyvytön. Mutta en minäkään koe olevani Rivatrilista mitenkään riippuvainen, vaikka se on jo vahvempi lääke - normaaliolossa kotona en tarvitse sitä mutta kaikki sosiaaliset tilanteet ja varsinkin niiden jälkitilat vaativat rauhoittavaa. Minulla on myös tuo sama syömisongelma, en oikein pysty syömään edes kummankaan vanhempani luona ja kotona ahdistaa syödä miehen nähden.

Toisin kuin sinua, minua ei ole koskaan syyllistetty bentsojen käytöstä. Jo se tieto, että niitä joutuu säännöllisesti käyttämään läpi koko elämänsä, on tarpeeksi rankkaa, siinä ei missään nimessä lisäsyyllisyyttä kaivattaisi. Pystytkö luottamaan lääkäriisi niin että voisit kertoa hänelle pelkosi lääkkeiden pois ottamisesta? Minun lääkärini on ottanut asian hyvin ja luvannut että lääkitys pysyy niin kauan kuin koen sitä tarvitsevani. Saan lääkkeet kerran viikossa valmiiksi jaettuna apteekista, mikä on hyvä apu niiden kulutuksen säännöstelemiseen.

Todella hienoa että sinulla on mieluinen työ, jota lääkitys auttaa sinua tekemään! Myös työkykyisenä pysymisen kautta voisit vedota lääkäriin niin että tämä ymmärtäisi sinun todella tarvitsevan lääkettä. En usko, että jos kertoisit kaiken mitä tässä olet kertonut, sinun tarvitsisi enää pelätä lääkityksen lopettamista. Mahdollisimman suuri määrä ihmisiä halutaan kuitenkin pitää työkykyisinä, eikä joutua päästämään eläkkeelle nuorena kuten minut.

Voimia sinulle ja kaikille muillekin ketjuun kirjoittaneille 🌻🙂🌻

Ei tarpeeksi.

Onkin niin järjetöntä, ettei kukaan tunnu saavan sen verran lääkkeitä, että niistä olisi APUA, oikeasti. Kyllä se potilas itse tietää, kuinka olo helpottuu tai on helpottumatta jonkun lääkkeen ja/tai lääkemäärän kanssa.

😠 🤕 😑❓