Kuinka olla masentuneen tukena ja pysyä vahvana?
Tilanteeni on se, että toisessa kaupungissa asuva miesystäväni on hyvin allapäin, nähtävästi masentunut. Lyhyesti hänen tilanteensa on se, että hän on jäämässä työttömäksi (työpaikalla tapahtuneen epäoikeudenmukaisen valituksen seurauksena määräaikaista työsuhdetta ei aiota jatkaa), eikä hän ole löytänyt uutta työtä vaikka hakemuksia on kyllä lähettänyt. Viime viikolla hän vielä menetti rakkaan lemmikkinsä ja on sen jälkeen ollut vielä masentuneempi.
Meillä on pitkä välimatka emmekä ehdi nähdä edes joka viikonloppu.
Itselläni on erittäin paha tapa peilata muiden tunteita ja minun onkin hirveän vaikea pitää omaakaan hyvää mieltäni yllä tässä tilanteessa, joka vaikeuttaa entisestään yritystä parantaa toisen mieltä. Minulla vain on sellainen tunne, etten pysty mitenkään olemaan tarpeeksi tukena, koska en ole paikan päällä. Tuntuu turhalta vain hokea sitä, että kaikki kääntyy vielä hyväksi ja onhan meillä toisemme ja katot pään päällä, terveys tallella etc. Tyhjiä sanoja pidemmän päälle. En vain keksi mitään millä saisin häntä piristymään. En haluaisi, että hän joutuu hakemaan masennuslääkkeitä, joita hän on nuorempana joutunut syömään.
Jos jollain on kokemuksia samantapaisesta tilanteesta tai muuten vain ehdotuksia mitä voisin tehdä, niin vastailkaa vapaasti.
No ensinnäkin hän on onnekkaampi kuin moni muu, kun hänellä on joku joka huomaa tilanteen ja yrittää auttaa. Toivottavasti on kyse vain ohimenevästä masentuneisuudesta ja alakulosta eikä sairaudesta-masennus. Kuitenkin lääkkeet purevat joillakin todella hyvin ja päinvastoin työnhakuun ja hetkestä selviämiseen ja syvempään masennukseen vaipumiseen lääkkeet voisivat olla hyvästä. Saattaa olla että hakemukset heijastavat alakuloa, kuten itse olen huomannut, että pyrin saamaan valoisan tarmokkaan ja virkeän mielialan päälle hakemusta kirjoittaessa, - .
Juuri sitä mitä olet tehnyt, sinun tuleekin tehdä. Muistuta hyvistä asioista, taukoamatta ja toistuvasti.
Toivon teille hyvää. Ja aina kun näette muista olla lähellä ja kannustava, muistuta myös itsetuntoa ylläpitävistä asioista ja siitä että välität.
🙂👍
Masentunutta ihmistä pystyy ensisijaisesti auttamaan masentunut itse hakemalla apua masennukseensa. Ei lääkitys paha asia ole, jos masentunut lääkettä tarvitsee. Toinen ihminen ei pysty niin paljon auttamaan masentunutta ja hän voi itsekin vajota masennuksen suohon. Kun ystäväsi asuu kauempana, niin sinun on vielä vaikeampaa auttaa häntä. Sinun pitää ensisijaisesti huolehtia itsesi hyvinvoinnista ja kannustaa masentunutta ystävääsi hakemaan apua itselleen. Olen lukenut, että jos ei muu auta itsensä pelastamiseksi, niin silloin on erottava masentuneesta ihmisestä.
Avulias - anteeksi nyt mutta masennus sisältää usein sen, ettei enää itse ole kykenevä ( tai ei enää halua hakea apua) . Itse olisin kuollut jos minua ei olisi ulkopuoliset auttaneet. On todella vaarallista jättää masentunut omin voimin hakemaan apua. Masennus voi olla kuolemaan johtava sairaus.
Sinulle läheiselle sanoisin, että autat auttamalla avun piiriin. Ja huolehdit että apua on haettu. Itsellesi voit hakea apua jaksamiseen vertaistuesta ja ihan terveyskeskuksesta.
Olen samaa mieltä DN:n kanssa. Autat parhaiten auttamalla avun piiriin. Sairastamme miesystäväni kanssa molemmat toistuvaa masennusta ja itselläni todennäköisesti tulee olemaan jatkuva lääkitys. Minusta se on hyvä asia, ilman lääkkeitä en tule toimeen tämän masennuksen kanssa. En pidä myöskään huonona että vakuutat asioiden tulevan paremmaksi. Kun minulle iskee alamäki riittää että toinen on läsnä, oli se sitten vaikka vain puhelu. Kun ystäväni masentuu, kysyn häneltä miten voisin auttaa ja melkein aina hän vastaa; olemalla olemassa. Vakuuttelemme aina toisillimme ettei ole mitään hätää, vaikka kuulostaakin tyhmältä..... se rauhoittaa kummasti.
Kiitoksia vastauksista. En oikein tiedä miten lähteä tässä vastailemaan mitään erityisempää, paitsi että en tietenkään ole missään olosuhteissa jättämässä häntä oman onnensa nojaan vaan autan, tuen ja "potkin eteenpäin" tarvittaessa. Tilanne ei onneksi ole ainakaan vielä aivan toivottoman oloinen. Jos hän kokee tarvitsevansa lääkitystä niin tottakai teen hänelle selväksi, että se on silloin varmasti oikea ratkaisu.
Mitä tulee Avuliaan kommenttiin, niin ihmettelen kyllä hieman tuota "jos ei muu auta itsensä pelastamiseksi, niin silloin on erottava masentuneesta ihmisestä" -juttua. Voisin aika takuuvarmasti väittää että oma mieleni tulisi menemään huomattavasti alaspäin jos jättäisin itselleni hyvin rakkaan ihmisen - ja vieläpä tietäen hänen tilansa. Vaikka hänen tilanteensa vetääkin omaa mieltäni maahan niin hän on kuitenkin yksi tärkeimpiä asioita elämässäni, eikä se siitä missään nimessä muutu, että hänellä on vaikeaa. Eikä mielestäni pidäkään. Eikö "myötä- ja vastoinkäymisissä" kuulu jokaiseen suhteeseen, ei vain avioliittoon?