Kuin olisin kuvussa.
Olen sairastanut masennusta, ahdistusta ja paniikkihäiriötä reilut kymmenen vuotta ja ollut myös lääkityksellä miltei tämän koko ajan. Välillä on pitkiäkin kausia että elän suhteellisen normaalisti, mutta välillä, kuten taas, on aika jolloin olen työkyvytön ja todella ahdistunut ja masentunut. Kysyisinkin, onko muilla saman laisia tuntemuksia kuin minulla. Sillä sanon että kun menen tähän ”jamaan” on kuin minulla olisi kupupäässä. Olen todella kiinni pääni sisällä, minun on todella vaikea olla sosiaalisissa tilanteissa ja muiden kanssa, kuin eläisin pienessä kuvussa ja en osaa ottaa edes kontaktia muihin. Säikähdän kun avaan suuni, omaa ääntänikin ja peilikuvaani, olen niin tiukasti pääni sisällä että tarkkailen vain itseäni ja en osaa edes ajatella että muutkin ihmiset tuntevat ja ovat ihan samanlaisia kuin minä. Tunnen itseni vieraaksi omassa kehossanikin. Tuntuu että päässä on painetta, koitan purkaa sitä liikunnalla, mutta se auttaa vain hetken. Tiedän että tämä olotila ei ole normaali minä, ja että haluan päästä läpi tästä kuvusta, ulos päänisisältä ja tuntea kroppani taas omakseni. Olenkin miettinyt, että onko ketään muita, kenellä ahdistus ja masennus menee tälläiseksi, että olet kuin vieras itsellesikin?
Heip 🙂
Mulla oli kunnon "potta päässä" -olo viime talvena kun oli lääkeannos liian vahva (Citalopram 30mg)! En todellakaan ollut oma itseni enkä edes muista tuosta ajasta kunnolla mitään. Mieli heitteli miten sattui ja olin aivan omituinen. Ahdistuin pienestäkin ja flippailin miten sattuu. Ei ollu paniikkikohtauksia muistaakseni oikein ollenkaan, mutta nuppi aivan jäässä!
Laskin sen keväällä takaisin 20mg ja tuli parempi olo. Tunteet ei ollu niin tukahdutettuja enää, pää toimi kirkkaammin, ajatus juoksi, olin oma itseni.
Nyt kesästä asti ollut taas 10mg, koska luulin voivani niin hyvin, että voisin lopettaa vihdoin koko lääkityksen. Pyh... Tätä mihkään voi lopettaa. Mutta ei kai lääkityksestä haittaakaan ole. Ja jos saan napilla per päivä paremman olon, niin...
Mulla tulee henkisestikin huonompi olo, jos olen syönyt miten sattuu/liian vähän (tätä on usein, koska ei ole kunnolla ruokahalua) tai jos stressaa.
6kk koulutuksen sain juuri ja juuri käytyä tänä vuonna - huonoin arvosanoin - mutta oon silti ylpeä itsestäni 🙂 Se oli mulle suuri saavutus!
Parisuhteessa jos joku mättää (tai siis luulen mättävän!) niin ahdistun, näen painajaisia ja luulen aina pahinta.
Stressi pahentaa aina oireita. Haluaisin kovasti töihin, että rahatilannekin helpottaisi, mutten tiedä miten pärjäisin... ☹️
Voisikohan mulla vaikuttaa tuo lääkitys, koska olen kans aika tunnoton. Tällä hetkellä syön escitalopram 20mg/pv. Jouduttiin viime keväänä nostamaan kun sain paniikkikohtauksia töissä ja aloin olemaan ahdistunut ja minä hölmö en jäänyt saikulle vaan jatkoin hammasta purren ja sitten menikin aivan kaaokseksi ahdistus. Luulen että kupu on rakentunut kanssa tästä todella voimakkaasta ja pitkästä ahdistuksesta, että säikyn kaikkea ja pelkään ja olen ahdistunut niin sulkeudun pääni sisään. Koitan vaan tarmokkaasti joka päivä toitottaa itselleni että tästä noustaan, mutta joinakin päivinä vaan meinaa voimat loppua ja itkuksi menee. Jotenkin vaikea katsoa itseäni peilistä, kai minä olen jotenkin ahdistunut itsestänikin, sillä kyllä olen pettynyt kun taas olen tässä jamassa enkä ole tarpeeksi kuunnellut itseäni ja ottanut rennommin.
Täytyy koittaa olla suotuisa itselleen, ole ylpeä että sait koulun käytyä, se on aina askel eteenpäin ja kukaan ei voi tietää kuinka sinä ponnistelit arvosanojesi eteen.