Niin, minä olen alkoholisti, olen sitä lopun elämääni, en voi juoda ettenkö alkaisi sillä tuhoamaan elämääni. Mieli, aivot, tunteet muuttuu.
Ehkäpä se on niinkuin sinullakin jos pakkoajatukset vaivaa olet addikti niille? Sitä en tiedä mistä voi hakea apua siihen, mutta voihan sitä kokeille 12 askelta, jättää vain sanan viina pois ja ottaa tilalle sen addiktin mikä on itsellä. Käytin 12 askelta kun lopetin viinan ja myös tupakan. Juomisen lopetettuani puhkesin minussa nuoruuden ajan bulimia uudestaan, se meni aika äkkiä ohi kun käytin siihenkin 12 askelta. Niin, olenpa tainnut vähän kaikessa mikä on mennyt liiallisuuksiin käyttää tietämättäni 12-askeleen ohjelmaa. Ja minulla menee liiallisuuksiin moni asia, en malta lopettaa ajoissa, vaan mieli tekee vielä vähän ja vielä vähän ja sehän ei ole hyväksi. ärsyttää sellainenkin pieni asia, että esim. jokin musiikki, laulu käy niin tunteisiin että sitä pitää soittaa vaikka kymmenen kertaa peräkkäin, aina vain uudestaan, ja häpeän sitten sitä? miksiköhän?
valoa on ja kevättä kohti!

Mulla on myös jatkuvasti itsemurha-ajatuksia. Ja ne ärsyttää mua! On vaan niin usein tunne, ettei jaksa yhtään mitään, ei jaksa elää, ei jaksa tätä elämää, haluaisi vain kuolla, olla kuollut. Jotenkin kuitenkin uskon, etten koskaan tee mitään (siis itsemurhayrityksiä tms). Kuitenkin vähintään joka viikko se käy mielessä, välillä päivittäin. Saatan kuvitella sitä tilannetta kun olisin tekemässä jotakin, tai kuvitella tilannetta, että yrittäisin itsemurhaa ja joutuisin/pääsisin psykiatriselle osastolle. Se on toinen asia, jota usein mietin. Tavallaan haluaisin osastolle, mutta tavallaan en. Ja tiedän kyllä myös, etten sinne pääse muuta kuin ehkä sitten, jos oikeasti yrittää itsemurhaa. Ei ne sinne ota, jos kerron sitä ajattelevani tai vaikka kuinka ahdistaisi.

Hei.
Olen miettinyt viimeaikoina melko totalitarisesti yhteiskunnasta. olen ajatellut paljon koulutusta ja tietoa. Luulen, että minulle, psykoosialttiina ihmisenä ei sovi kovin abstraktien asioiden päivittäinen pyörittely.
Kaikenlaisten eri tasojen ja ilmiöiden tiedostaminen vain ruokkii epätodellisuuteen vajoamista ja harhaista käyttäytymistä.
Esim. kovin korkea koulutustaso ei näin ole minua varten.
Päinvastoin. Luulen että mitä syvemmälle multaan upotan käteni sitä vähemmän itsetuhoisia ajatuksia minulla on.
En tahdo yleistää, että korkea koulutus vaatisi aina jotain syvällisempää pohdiskelua kuin vaikka ammattikoulu. Ei syvällisyys riipu koulutustaustasta.
yliopistotutkintoa aina jotenkin ihannoidaan, vaikkei se sovi kaikille. Akateemisuutta pidetään tavoittelun arvoisena asiana.
Itselleni lukion filosofian tunnit riittivät siihen, että psykoottinen käytös alkoi.
Kun jalat ns. irtosivat maasta. Niiltä tunneilta sain mallin ajatuksilleni.
Filosofian tunneilla opetetaan miettimään ja kyseenalaistamaan kaikkea. Sellainen ajattelu on toki tarpeellista ja älykästä, mutta se ei tehnyt ainakaan minua onnelliseksi.
Omilla aivoilla ajattelu on hyödyllistä, mutta jos kaikkea pitää epäillä, tulee elämästä vaikeaa.
Ennen kuin sairastuin, olivat jonkinlainen syvällisyys ja erilaisuus minulle hyveitä. Tahdoin, ja luulin, että kaikki muutkin tahtoivat olla ainutlaatuisia. En missään nimessä halunnut olla massaa. En ymmärtänyt ihmisiä, jotka uneksivat "tavallisista" asioista. Olin hirveän elämyshakuinen. Ennenkaikkea halusin olla vapaa yhteiskunnan holhouksesta ja kapinoida hallituksia vastaan.

Nykyään uskallan kyseenalaistaa jopa sen, kannattaako aina kyseenalaistaa kaikkea.
Tämä valtava, uusi vapaus, joka meillä on, luo liikaa vastuuta.
En osaa ottaa sellaista vastuuta, joten en mielestäni ole myöskään oikeutettu tällaiseen vapauteen. Haluan että minua holhottaisiin enemmän.
Ehkä tämä uusi ajatusmalli on aikuismpaa ajattelua tms., ehkä kyseessä on mukavuudenhalu tai taantuminen, mutta käytännön asiat, kuten arkinen tiskaaminen, tekevät minut nykyisin onnellisemmaksi kuin aiemmat "syvällisemmät" kuolema-pohdiskelut.
Minusta ei ole ollenkaan ikävää puhua naapurin kanssa säästä tms.