Nyt on pilleri vedetty naamaan ja tämä päivä pitäisi saada käyntiin.

Hooh. Tiedossa on vapaapäivä. Kaunis lauantai, ulkoilua, olympialaisten katsomista.

No koskettamisesta sen verran että minusta se lähtee keskustelun kautta. Niinkuin sinun nimimerkki, hehe.

Minä saatan säpsähtää jos joku koskettaa minua ilman että aikoo pohjustaa sitä aluksi. Jos ei näy ulospäin niin sisäisesti säpsähdän.

Tässä kohtaa ei auta se et mies kaveri sanoo että: "ei oo sanoja kuvailemaan". Ei! Kun minä tarvitsen nimenomaan niitä sanoja. Kertoo, mitä aikoo. Sitten kun minä jähmetyn puukalikaksi koska ykityisyyttäni on rikottu ihan yhtäkkiä niin hän tietysti ottaa sen niin että hän ei kelpaa? Voi hoooohh, mä en jaksa tätä tämmöstäääää...

Aluksi, noin kolme kuukautta sitten, se meni niin että hän nimenomaan puhui ja kyseli paljon, jutteli, ja sitten tuli se hetki kun hän miettin ja rohkaisi mielensä sitten ja otti minua kädestä. Ja minä tykkäsin siitä kovasti. Olin iloinen että hän uskalsi tehdä sen! Koska minä en itse siihen kyennyt.

Kun joku koskettaa niin omat pasmat muuttuu ihan kokonaan. Esimerkiksi aluksi kun hölötin jotain jonninoutavaa ja mies otti minua kädestä niin minulle tuli se tunne pintaan mikä minulla oikeasti on. Saatan alkaa puhumaan synkkiä asioita jotka oikeasti painavat mieltäni. Esim. Yks kerta rupesin puhumaan töistä, et ei ihan nappiin ole mennyt.. sitten hän taisi sanoa jotain että pesänrakentamista ja vilkaisi minua merkitsevästi. Ikvävä kyllä minä missaan monesti nämä tämmöiset pikkuvihjeet, en tajua niitä. 😀 :/ Sitten kun pidetään kädestä niin olen tunnustellut justiinsa että tuntuuko se kivalta ja onko siinä hyvä olla.

Mähän toivoisin että mua kosketettais mutta voi olla sellainen olo että siihen ei ole mitään tarvetta. Jos kosketan häntä niin saan hänet ihastumaan vielä lisää. Jos hän koskettaa minua niin saatan alkaa miettimään juttuja joita entisessä elämässä oli ja jotka olen painanut mielen takaraivoon ja joissa olen niin huonooooo.. Ja siis en pysty olemaan sylissä kauaa. Ei jaksa. Ei vaan pysty istumaan siinä niin että hän hipelöi pelkkiä jalkojani ja ollaan vaan. Ei pysty katsomaan mitään elokuvaa. Ei pysty menemään saunaan. Ei pysty syömään. Näitä kaikkia hän on ehdottanut. Jaha, tuntuu että toistan itseäni? 😀 Ei pysty.

Ja nyt tilanne on mennyt tähän että ei puhuta enää ollenkaan. Tai siis jonninjoitavasta. Eli olen häneen tartuttanut sen hölinän myös. Semmosta turhaa hölinää ja heilumista, mikä alkaa väsyttää ihan sikana koska siitä nyt puuttuu se maadottava kosketus. Ja kun itse kysyin häneltä saunomisesta ja sanoin että mulle kävis sellanenkin ilta vaikka hän on lähdössä töihin. Niin hän sanoi ei. Ja että jos kämppä palaa niin hän on kusessa. Jaa..... Reaktio on kieltämättä..... ei luottamusta herättävä ollenkaan. Minäkö polttaisin hänen asuntonsa... sähkösaunalla... joo-o... Ensin nauroin, sitten loukkaanuin siitä. Mutta nojoo, ehdotuskin oli aika semmonen että olisin voinut jäädä ehdottamatta. Joskus on vain kysyttävä. Tyhmiä kysymyksiä. Ja saada älyttömiä vastauksia.

Olen tainnut sanoa hänelle puhelimessa että voin hänelle jutella joskus tästä asiasta. Mutta koska minä en oikeasti ole avautuja tyyppiä niin en ole avautunut. En ole tehnyt muutoksia itsessäni muutakun hänen takiaan. Koska hän kosketti ensin. Minulla on tarve mutta ei syytä miksi avautuisin. Äh. Otan hänestä mallia. Hänelläkin on iso asia mielessä ja hän sanoi että puhuu siitä joskus. Se ei ole vielä tullut. Ja onneksi ei olekaan, koska en tiedä olenko valmis hänen suuriin elämänmuutoksiin jotka hävettävät häntä ja näin. Mutta naisella on hormonikierto ja ne sanelevat minulla kipakkuutta ja milloin masentaa ja milloin erityisesti vituttaa. Ja hän on mies. Ei hänellä ole typerää hormonikiertoa.

Voi ettien että tätä elämää. Lähdettävä tästä jossakin vaiheessa rauhalliselle päiväkävelylle. Siitä huolimatta on hyvää. Kiinnostaa nuo olympialaiset. Kun saisi vaan eriteltyä tunteet kunnolla, että mitä tuntee.

Tuosta lääkityksestä varovasti sen verran että... se antaa kyllä energiaa. Vai onko se kahvi. Mutta mitä sillä energialla tekee, jos ei ole mitään kohdetta (työ/harrastus..) johon kohdistaa energian? Ja jos kokee sosiaaliset tilanteet haastavina..? Näkee ihmisen ja haluaisi jutella mutta alkaa miettimään et miten sen niiku vois tehdä.. Niin mitä sillä energialla tekee, pohdin vain... mitä hyötyä siitä lääkkeestä on siinä kohtaa? Pohdin vain... onhan lääkkeiden käyttäjiä paljon. Mielipidettä voi olla yhtä monta kuin lääkkeen ottavaa... olen lukenutkin mielipiteitä. Pyrin lukemaan varauksella kuitenkin mielipiteitä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Niin. Montaa asiaa avasit.

Avaamattakin joskus aukeaa, kuin varkain.

Mun olo on väsymyksestä tillin tällin, en jaksa mitään pidempää vastausta kirjottaa tähän.

Rankat päivät oli miltei 2 vkoa.

Ei ihme ettei hontsituta oikein mikään. Kissakin lähti liikenteeseen (toivottavasti ei).

Sitä uteluttaa joku häly. Kissan luonteella pitäis itenkin tehdä omaksi hyväkseen.jotain tästä olosta irrottavaa.

Valitsen unen. (,en saa koskaan pvällä unta)

Hyvä kysymys! Eikä mitenkään yksiselitteinen. Yksin asuvana se on hankalaa, jos kaipaa kosketusta. Se on taas lohtu, jos ei sitä halua.

Itselleni halaaminen on tosi tärkeää. Torstaina halasin kahta ystävääni. Eilen halasin esikoispoikaani, kun kävi luonani.

On myös epämielyttäviä tilanteita, kun tuntuu, että joku tulee liian iholle. Mielestäni ilman lupaa ei saa koskettaa. Rakkaan ja läheisen kosketus on parasta.

Eihän siirä mitään tullut, unesta. En päässyt edes sänkyyn asti ://

puuhastelin taas jotain papereita kooten ensi viikkoa varten.ja väsyneempi.

On tämä vaan niin ollut kivennäisvesi_kesää_marjaankan taida ehtiä ?-)

Kuulostat uupuneelta, keskustelua - ja juuri tänään samaistun siihen vahvasti. Sain jostain toisesta ketjusta kuvan että teit itseä arvostavia valintoja työtarjousten suhteen - hyvä niin, vaikka se taisi paperitöitä ja ylimääräistä selvittelyä aiheuttaakin. Tuntuu aina yhtä kohtuuttomalta, että niitä kertyy sellaisessa tilanteessa jossa voimavarat on valmiiksi vähissä. Toimeentuloon liittyvät kysymykset kun tuntuvat aina tulevan suoraan iholle, ainakaan minulle niitä ei tunnu mahdolliselta sivuuttaa. Vaikka tekisi mieli pyytää että voisinko huilata kuukauden tai kaksi, ja palata asiaan sitten sen jälkeen.

En tiedä tulkitsenko aloitusviestiäsi oikein - tarkoitatko, että on vaikea päästä (päästää) ihmisiä lähelle - ei ehkä pelkästään fyysisesti mutta myös sellaiselta hyvänpäivän-tuttavat - sydänystävät-kantilta? Itseään suojelee niin monilla tavoin, jos on aiemmin tullut haavoitetuksi. Koskettaminen vaatii sitä että itse tulee samalla kosketetuksi - ja se on iholle tulemista jos mikä.

En tiedä sainko mitään järkevää sanottua. Ehkä teki vain mieli kirjoittaa sinulle.

Kiitos sanoista Soroppi. Hyvä että teki mieli vastata kirjoittamsiini täällä.

En oikein käsitä tätä miksi kosketusasia on niin ongelmainen. Äitinä lasten ollessa pieniä ei ollut ongelmaa. Parisuhdeasioissa on kuin ihoa ei oisikaan, ei voi päästää konkr.ketään lähelle, kukaan ei voi koskea. Voimat loppuu juuri aina kohdassa jossa voii päästä tässä asiassa eteenpäin. En vaan kestä enää iholla mitään. Ehkä. en tiedä.