Heikunkeikun.

Kosketuksesta...Kosketus on tärkeää mutta inhottaa jos joku tulee halaamaan ilman lupaani.
Olin pari vuotta sitten kuntoutuskurssilla jossa halattiin joka päivä toisiamme ja minusta se oli ahdistavaa kun ventovieraita ihmisiä piti halata pakosta, kun se oli ohjaajien mielestä niin hienoa ja tarpeellista, vaikka kaikista en edes pitänyt.

Minulla on kaksi aikuista lasta joiden kanssa kyllä halataan. Toinen asuu kauempana joten se on todella itsestään selvää ja luontevaa kun tavataan harvemmin, mutta myös silloin kun hän asui samalla paikkakunnalla. Myös halataan välillä toisen lapseni kanssa vaikka nähdäänkin joka viikonloppu vähintään. No ei toki halata joka kerta tavatessamme. Olen pienestä asti heille opettanut että saa olla lähellä ja pitänyt heitä sylissä ja ovat siihen tottuneet.

Muuten tuo kosketuspuoli on vähissä enkä sitä muilta kaipaakaan. Serkkuni asuu toisella puolella maata ja käy kerran vuodessa meillä, joten sen halaamisen tosi siedän ja jopa pidän siitä. Ollaan sen verran läheisiä. Kenenkään miehen halattavaksi en enää ikinä halua, se oksettaa minua.

Mutta olisi todella paha jos en saisi enää lapsiani halia. Silloin kun nuorempi lapsistani oli murrosikäinen niin hän ei laskenut lähelleen ollenkaan ja se tuntui pahalta mutta ymmärsin että se kuului siihen ikään. Kun hän sitten kasvoi pari vuotta niin kerran sitten vaan tuli halimaan. Siihen kysyin että kuinkas nyt noin niin hän vastasi että ei ole enää murrosiässä 😋

Sitten oma juttunsa on lemmikkien hyväilyn kanssa. Meillä on ollut useampikin kissa ja ne kyllä osoittavat vilpittömästi hyväilyntarpeensa. Kehräävät ja puskevat syliin ja ovat vilpittömän iloisia kun jaksaa rapsuttaa.

Ei minua ainakaan kannata sääliä, kun minua ei kosketella tai halata. Inhoan sitä.
Minua ällöttää toisen ihmisen fyysinen koskettelu vaikka joskus kyllä harrastan seksiäkin, lähinnä juhlapäivinä.

Kun mä oon asunut itsekseni jo 4-vuotta viettänyt puolet elämästäni erakkona. Niin mä tulen aika lailla olemaan läheistä ihmiskontaktia muutenkin enkä pahemmin tykkää usein halailla paitsi joskus kyl halaan frendejäkin mutta sitäkin harvemmin. Joskus frendeillä on ollut tapana halata mua aika yllättäen ilman ihan syytä aina. Aika monilla ystävyksillä on tapana halata kun tapaa ja vielä lähtiessäkin niin on mullakin joskus.Mä oon välillä aika lailla kaivannut sitä läheisempää kontaktia jonkun vastakkaisen sukupuolen kanssa niinkuin vielä enemmän koska en mä kuvitella sitä harjoittavan kavereiden kanssa muuta kun halaamista ja kätteleyä vaan.

Mulla on usemmiten ollut sellaista usein että nuorempana sitä halasi kaiken maailman ihmisiä.Niin sellaisia josta ei niin kauheesti välittänyt niin se on sitten se on pakonomaista.Mulle on ihan hyvin riittänyt tähän käsi päivää tyyliin samaa tapaa olen käyttänyt kun olen lähtenyt koulusta viimeisen kerran siitä kesälomille niin oon opettajia kätellyt ihan vaan sen takia koska mä en erityisemmin pitänyt enkä oo kehdannut.Olen ollut aika monilla kesäleireillä niin sielläkin samoin.

Sitten vielä tuosta itse koskettamisesta mä olen sitä mieltä että se on lapsena ihan ehdoton etenkin vauva-iässä sellainen läheisyys 24/7 jotta lapsi tuntee että häntä rakastetaan.Olen lukenut tuosta aiheesta kerran etenkin kostetuksen tärkeydestä etenkin lapsuudessa just sellainen hyväntahtoinen esim. kädestä kiinni pitäminen,pään paijaamista.Enkä nyt enään muista sen kirjan nimeä ainakin muistan että se oli ihan vanha ja oranssikantinen se käsitteli aihetta deprivaatio,lapsen ja äidin suhdetta jne.

Sen asian huomasin vanhainkodissa kun olin siellä viime kesänä töissä.Siellä oli yks asukas joka kaipasi kosketusta,halausta niin hän hakeutui mun seuraani aika usein enkä aluksi heti uskaltanut koska en aluksi tuntenut häntä niin olin vasta vähän aikaa siellä. Niin menin hänen seuraansa niin tarttui mua jopa kädestä hän teki kaikkensa jotta saisi huomion hän kyllä sen sai.Kyllä se yhtä lailla pätee vanhuksiinkin. Hekin tarvitsevat kosketusta eikä sitä tarvetta pidä yhtään vähätellä eikä se mikään itsestäänselvyys ole sitä pitää nykyisin pyytää,kerjätä,saada huomio jotta saisi.

Puolisoni kanssa meillä on läheiset välit myös koskettelun tasolla. Ihan arkipäiväistä, seksiin liittymätöntä koskettelua. Ystävieni kanssa halaan useimmiten tavatessa ja erotessa.

Mutta en sinänsä ole kasvanut kosketteluun. Lapsena meitä pidettiin kyllä sylissä, mutta perheessä on muuten tavat, joita nimitän perinteisiksi suomalaisiksi. Perheenjäseniä ei halailla tai kosketella muutenkaan, eikä tunteista puhuta. Amerikkalaisissa elokuvissa ja sarjoissa on kauheaa, jos ei ole koskaan sanonut rakastavansa äitiään tai isäänsä tälle itselleen. Ainakin meidän kotona se on normaalia.

Silti kotona on aina ollut rakastava ja hyväksyvä ilmapiiri riidoista huolimatta. Kiintymystä on osoitettu muilla tavoin. Ei tarvitse selitellä mitään, toiset kyllä ymmärtävät. Rakkaus näytetään tekojen, ei sanojen kautta. Halailun sijaan lähtiessä tyrkytetään ruokaa mukaan. Sekin on kiintymyksen osoitus.

Olen aikoinaan joutunut opettelemaan halailukulttuuriin. Aluksi oli tosi outoa halailla ystäviä. Mutta omassa sukupolvessani siitä on tullut oletusarvoista. Puolisoni kanssa myös puhun tunteista. Minulle tällainen toimintatapa tuntuu sopivan paremmin, mutta ymmärrän hyvin niitä, jotka esittävät asiat muilla tavoin. En itsekään nauti kosketuksesta jatkuvasti, enkä esim. pysty makoilemaan toisen kyljessä kiinni kovin pitkään. Vaadin paljon omaa tilaa.

Moro,

Tässä omaa tarinaani.

Lapsena olin hyvin vilkas, jopa siinä määrin ettei minua haluttu ottaa syliin tai halata kun olin koko ajan vauhdissa. Lapsuus- tai teiniaikoina ei muutoinkaan halailua tai ylipäätään koskettamista ollut vaikka sitä muistan monesti kaivanneennikin. Miesten keskinäinen halailu ei ole koskaan kuulunut "asiaan", ei lapsena eikä aikuisena. Lienee siis opittu tapa.

Vanhenmiten vilkkaus on hävinnyt ja tilalla on jopa sosiaalisten tilanteiden välttely ja vaikeneminen. Perusluonteeltani olen arka ja ujo vaikka välillä hieman toisenlaiselta saattaakin ulkopuolisen silmissä näyttää. Suhtaudun suurella varauksella uusiin ihmisiin ja lähelle päästäminen niin henkisesti kuin fyysisestikin on aina pienen tai ison muurin takana. Tästä syystä en itse juurikaan tee aloitteita halaamisen tai koskettamisen suhteen, poislukien onnittelutilanteet vaikka niissäkin tahtoo aina välillä hieman arkuus iskeä. Ristiriita tarpeeseen saada koskettaa ja tulla kosketuksi ja toisaalta toisen ihmisen lähelle päästämisen suhteen on tiedostettu vaan ratkaistuksi sitä ei ole saatu.

Vasta ihan viime vuosina olen koittanut aivan aktiivisesti madaltaa tuota muuria ja saada kontaktia koskettamalla, koska fyysinen kontakti tuo aina hyvää mieltä ja sen rauhoittava vaikutus on joskus jopa aivan käsittämättömän suuri. Sen tuntee kuinka keho rentoutuu ja mielestäkin monesti myös murhe häviää, ainakin hetkeksi. Tosin uppooudon ihmisen halaaminen, tapahtuipa se kumman tahansa aloitteesta, on aina hieman varauksellista.

Olen lähes koko aikuisikäni asunut yksin, ollut ilman ystäviä. Pikkuhiljaa olen jopa jossakin määrin erakoitunut. Sukulaisia tulee nähtyä tyyliin kerran 10 vuodessa. Kavereita on kyllä töissä ja harrastuksen parissa. Koskettaminen ei näissä ympyröissä kuulu asiaan tai kuuluu ehkä joidenkin kohdalla: harrastuksen parissa on muutaman ihmisen "rinki" jotka halailevat usein ja se saa oman olon hieman jopa kateelliseksi. Halailu/kosketus tuossa ringissä tapahtuu aina eri sukupuolta olevien välillä ja ovat käsittääkseni "vain" harrastuskavereita. Miksi en pyri "mukaan"; no se on se arkuus ja pelko siitä miten siihen suhtaudutaan, varsinkin kun olen mieshenkilö eikä osaltani ole koskaan totuttu moiseen käytökseen. Oma ongelmani on myös pelko siitä, että jos oma olotila sattuu olemaan hieman murheellinen, tahtoo monesti tippa tulla linssiin jos joku käy halaamassa ja tuon
näyttäminen ei tunnu hyvältä. Ja jos olisi ulkonäköä kuin Brad Pitt:llä niin ehkä se olisi sitten hieman helpompi lähestyä vaan kun ei ole...

Kosketuksen puute tuntuu välillä todella lamauttavalta ja jopa fyysisestikin tukalalta ja lyö mielen matalaksi. Kosketusta kaipaa vaan kun ei sitä tahdo oikein saada. Halipula, sori jos joku ei pidä tuosta termistä 😉 on melkoinen. Ongelmia halipulan poistamiseksi tulee koska se tahdotaan usein yhdistää 1/1 seksiin. Seksikin tyyliin "bang-bang-pum" ei onnistu koska tarve saada koskettaa laajasti ja pitkään, on tärkeintä.

Se, että saisi halata päivittäin, se toisi elämänlaatuun parannusta, sen huomaa silloin kun siitä pääsee osalliseksi ja kun se sitten loppuu, niin ei naurata... Kun jotakuta saa pitää kainalossaan, siinä sitä on ihmisen hyvä olla.

Kun lapsi tulee vaikkapa ottamaan kädestä kiinni tai hakemaan muutoin turvaa vaikkapa sylistä, se on aivan yhtä hieno tunne olipa tuo lapsi sitten tuttu tai tuntematon. Kaipa se lapsen osalta on enemmänkin jonkinlaista suojeluviettiä
mutta yhtäkaikki, kosketuksestahan siinäkin on kyse. Eiköhän lapsikin juuri tuolla fyysisellä kontaktilla hae turvaa.

Eläinten silittely kuuluu rutiineihin jos vain sattuu sopiva "käsiteltävä" kohdalle. Erityisesti koirat tuntuvat niin kovin vilpittömiltä ja lähes aina valmiit paijattaviksi ja kun muutoinkin tulee hyvin toimeen niiden kanssa, niin sieltä saa hieman helpotusta kosketuspulaan. Toki eläin ei ole ihminen ja se on jotenkin erilaista kosketusta eikä korvaa toisen ihmisen kosketusta.

"Selviytymiseen tarvitaan 4 halausta päivässä." Saisipa edes yhden halin joka viikko, sekin auttaisi.

hei vaan kaikille!
ihan ensimmäistä kertaa täällä ja löytyipä tälläinen mielenkiintoinen aloitus...
Mua ei juuri kukaan kosketa, enkä mä koskettele juuri ketään. Elukoitani kyllä ja sitten kännipäissään kapakassa teen jotain älytöntä ja kadun jälkeenpäin. Yhdenillan sekoilut olen jo tässä kypsässä iässä ymmärtänyt lopettaa.
Kaipaan kosketusta joskus niin että oikein itkettää. Enkä nyt tarkoita pelkkää velvollisuus halausta vaan kosketusta joka on juuri minulle tarkoitettu, juuri minulle haluttu antaa, mutta luulen ettei niin enää käy koskaan. Olen vanha, ruma ja lihava enkä koskaan onnistu missään. Paitsi pilaamaan kaiken hyvän mikä vaan eteeni osuu. Minun pisin parisuhteeni on kestänyt vajaa 4 vuotta ja en ole ollut naimisissa. Ei vaan löydy sitä oikeaa, tai siis on, tällä hetkellä on oikea mies, elämäni mies, harmi vaan että se ei todellakaan ajattele musta niin, ei todellakaan. Ja eihän ole ensimmäinen kerta. Mulle ei vaan löydy sellaista johon rakastuisin ja joka rakastuisi muhun. Ja ne ketkä on löytyneet on olleet väkivaltaisia ja muutenkin onnettomia.
Että sellaista kosketuksen puutetta...en enää siedä pariskuntia silmissäni, mua niin tekee pahaa katsella kun ne on niin helliä ja söpöjä, ja kaikki mun tuttavapiirissä on naimisissa tai seurustelee, olen ihan niinku vähän sellainen ylijäämä, siitäkin jo huomaa miten turhake olen, en kelpaa kenellekkään sellaiselle keneen rakastun ja en pysty olemaan kenenkään kanssa kosketuksissa jos mulla ei ole "sitä jotain" tunnetta ihmistä kohtaan.
Odotttelen että jotain tapahtuu, nyt syönyt mas.lääkkeitä kohta puoli vuotta ja rauhottavat ja unilääkkeet päälle ja silti itken joka päivä jotain, mutta sitähän tämä on.
"pieni ja hento ote, siinä kaikki"

Kyllä koskeminen on hyvin tärkeää... Muistan, että kun erosin ex-puolisostani, kului pitkä aika ettei kukaan koskettanut minua. Huomasin, että reagoin eri tavalla, tarvitsevasti, ammatilliseen kosketukseen esim. lääkärissä tai kampaajalla. Samaan aikaan torjuin äitini halaukset. Olin mennyt jollain tavalla emotionaaliseen lukkoon siinä eroprosessissa. Muutuin kylmäksi ja luotaantyöntäväksi kaikkia ihmisiä kohtaan... 😠

Teatterikursseilla olen oppinut koskemaan toista luontevasti. Teatterissa se kuuluu asiaan, koska se on välttämätöntä eri rooleissa. Ilmaisuun ei kuitenkaan liity seksuaalisia tunteita, ellei niitä sitten ollut ennestään kosketeltavaa kohtaan. Mutta se tietynlainen kammo kosketusta kohtaan pitää pystyä voittamaan jos haluaa näytellä.

Olen myös iloinen siitä, että sain olla läsnä äitini kuolinvuoteella ja kosketin hänen olkapäätään kun hän kuoli. Olin aivan siinä lähellä, fyysisesti, ja se oli hieno kokemus.

Nyt kun minulla pitkästä aikaa on rakastettu, kaipaan hänen kosketustaan aivan valtavasti. Hänkin kaipaa minua ja halauksiani. Kyllä tavallisella ihmiselle lämmin kosketus on aivan ensiarvoisen tärkeä. Oman kullan kainalossa on maailman paras paikka! 🙂🌻

Tämäpäs on mielenkiintoinen ja hyvä aihe!

Omalta kohdaltani voin sanoa, että minä olen jäänyt vaille kosketusta aina pikkulapsesta lähtien. Kotona useimmiten sai kokea huutoa ja hiuksista vetämistä, harvoin haleja. Siitä lähtien olen ollut arka ja olen jotenkin etäännyttänyt itseni muista ihmisistä. Sitä jotenkin jäykistyy, kun joku tulee halaamaan, vaikka sisimmässäni olen niin onnellinen! "Halipula" on kova, kuten joku mainitsi 🙂 Edes yksi halaus, sydämellinen tervehdys, kädestä pitäminen tekisi niin hyvää sielulle!

Tietenkin joskus sitä tulee koettua haleja ystävien kesken, mutta melko harvoin. Toisaalta, en ole nähnyt lähimpiä ystäviäni pitkään aikaan. Kotona käydessä minun on turha odottaa mitään kiintymyksen osoituksia. MUTTA onneksi minulla on lemmikki, joka tarjoaa hellyyttä ja rakkautta ihan suunnattomasti. Kummasti se helpottaa oloa, kun joskus makoilee sängyllä tai sohvalla, ja kissa tulee viereen lekottelemaan - kehräten ja puskien päätään niin suloisesti ☺️

Kuten useimmat ovat jo todenneet, lapselle suotu kosketus on tärkeää, etenkin vauvoille. Kyllä se sydämestä ottaa, kun lukee tai näkee lapsia, jotka ovat jääneet paitsi, koska tiedän miltä se tuntuu 😞 Sellaista elämää en toivo kenellekään...

Hei,

minulla koskettelu kuuluu elämään, mutta en mielellään halaa oudompia ihmisiä, sillä jos halaan haluan näyttää sillä välittäväni ja rakastavani.

Pienenä olen ollut todella riippuvainen vanhempieni läheisyydestä. Olin yläasteella kun viimeisen kerran menin heidän viereensä nukkumaan.
Tämä johtuu siitä, että olen aina pelännyt menettäväni heidät, sillä lapsuudessani he tappelivat melkein päivittäin.

Sen takia perheeni omaksumat tervehtimis halaukset satuttavat minua, sillä niissä ei ole tunnetta mukana. On vain taputus olkapäälle ja se siitä.

Minä kun olen valmis rutistamaan oikein kunnolla ja osoittamaan tällä teolla heidän tärkeytensä.☺️❤️

Parisuhteessanikin ihaninta on olla vain lähellä. Koiranikin on oppinut sen, kun mies lähtee töihin, koira tulee kainalooni nukkumaan 😀

Minuakin on joskus mietityttänyt tämä koskemisen tärkeys!
Kaipaan itse kosketusta todella paljon. Tällä tarkoitan todella läheistä kosketusta, johonkin johon liittyy tunnetta. Kavereiden tai muiden halaus on aika harvinaista enkä voi sanoa siitä mitenkään nauttivani, se on vain jotain joka kuuluu tiettyyn tilanteeseen.

Lapsena sain tietysti vanhemmilta tarpeeksi kosketusta, mutta teini-iän tultua koskettaminen on jäänyt lähes kokonaan pois. Joskus pyydän äitiäni harjaamaan tai kuivaamaan hiuksiani (kuten teki lapsuudessa) ja siitä kosketuksesta nautin täysillä. Hän ei ehkä ymmärrä sitä mitä arkinen hiustenlaitto minulle merkitsee eikä meidän perheessä sellaista ääneen sanottaisikaan. Mutta satunnainen hiusten harjaus on minulle yleensä ainoa lämmin kosketus jonka olen saanut kuukausiin ja jonka tulen luultavasti kuukausiin saamaan.

Kaiken takana on luultavasti se, että en ole koskaan seurustellut eikä kukaan mies ole minua koskettanut. Lapsi saa kosketusta vanhemmiltaan mutta nuoren ihmisen tulisi saada sitä vastakkaiselta (tai tietysti samalta 🙂 ) sukupuolelta, ja tästä koen jääneeni täysin välistä. Kosketuksen puute vaikuttaa todella suuresti itsetuntoon ja muutenkin mielialaan, sen olen todeksi todennut.

Mie en selvia ilman laheisyytta ja kosketusta. Olen aina ollut halipulla, ja olen yha.
Ilman fyysista kosketusta tuntuu kurjalta ja ahdistaa.
Laheisimpia kavereitani halitaan aina kun nahdaan tai lahdetaan, ja siskoani halailen usein myos.
Joidenkin kavereiden kanssa myos nyhjataan toistemme sylissa ja muuten kosketellaan.
Koskettelu tuo miulle paljon hyvaa oloa, jos se tulee mieluiselta ihmiselta.
Ventovieraiden, ja epamiellyttavien ihmisten kosketusta kartan, ja tulee lahes likainen olo, jos joku epamiellyttava ihminen kay kapeloimaan, vaikka han vain taputtaisi kadesta.

Minullekkin toisen ihmisen kosketus on tärkeää.

Nyt on kumminkin elämässäni sellainen jakso, etten päästä ketä vaan lähelleni. En anna kenenkään perheenjäseneni koskea minuun. Olen pettynyt heihin ja oon eristäytyvä.
Jonkun muun aikuisen ihmisen halaaminen tuntuu ihanalle, riippuu tietysti kuka.
Halipula, mutta en tiedä ketä halaisin.☹️

Ihan ensimmäiseksi: detta! Et ole turhake tai ylijäämää!! Koitahan jaksaa päivä kerrallaan. Tiedän ettei se huominen välttämättä eloa paremmaksi tuo mutta pieni mahdollisuus on aina olemassa.

Liittyneekö jotenkin macho-kulttuurin, että koskettamisesta ja sen tärkeydestä on hankala puhua oikeastaan kenellekään. Jopa naiset tuntuvat karttavan aihetta ja jos menee vihjaisemaan, että olisi pieni halipula niin johan muuttuu suhtautuminenkin epäluuloiseksi. Taitaa olla vain niin, että kosketuksesta puhuminen ymmärretään ainakin ensi alkuun puheeksi seksistä. Koitin katsella tämän(kin) viestiketjun kirjoittajia ja varmuudella en tunnistanut ainuttakaan miestä (anteeksi jos erehdyin tai en tunnistanut!), itseni lisäksi eli kertonee siitä, että naisten on helpompi asiasta puhua. Vai onko jopa niin, että useinmiten "pelkkä" kosketus on tärkeämpää naiselle kuin miehelle!? No, en oikein itse tuohon usko vaikka välillä siltä hieman vaikuttaakin.

Olenko kenties jotenkin outo ja "vähemmän mies" kun tällaisesta puhun tai ylipäätään halipulaa poden ja sen jopa tunnustan!? Siltä se on oman kokemukseni mukaan vaikuttanut vai onko vain käynyt huono tuuri kun kohdalle ei ole löytynyt sellaista joka tajuaisi ja jopa vieläpä hyväksyisi tilani. Okey, enhän enää tee tätäkään tunnusta julkisesti vaan anonyyminä koska en halua huomata olevani tilanteessa jossa asia ja aihe aiheuttaa VAIN ongelmia itselleni.

Oudon ihmisen tai puolitutun lähestyminen ja kosketus, etenkin halaus, aiheuttaa itsessänikin hieman varautuneen reaktion ja rupean miettimään motiivia siihen miksi nyt yhtäkkiä tällainen lähestyminen. Mikäli kosketukseen löytyy heti selitys (vaikkapa tyyliin: Onnea synttärisankarille!) niin varaus laskee mutta jos sitä joutuu vähänkin miettimään edes pari sekuntia, niin koko lähestyminen ja kosketus ei tuo lähimainkaan sitä hyvänolon tuntua minkä sen pitäisi tuoda. Ja kyllä kosketuksen pitää olla vilpitön ja tosissaan minulle tarkoitettu lämpimän ajatuksen kera. Mitkään ryhmähalit tyyliin "nyt halataan" ovat vain vaivautuneen olon aiheuttavia. Kosketus voi olla myös alistavaa mikäli siihen yhdistyy puhe tai muut eleet jolla koitetaan hiljentää puhuja ja silloin tuo kosketus vain pahentaa tilannetta.

Kosketuksen vaikutus itsetuntoon on itselleni ainakin merkittävä, koska kosketuksella toinen, ainakin usenmiten, osoittaa välittävänsä minusta tuo esille itseni tärkeyden. Kun tuota kosketusta ei saa, sitä kokee myös suurta alemmuudentunnetta ihmisenä.

Olisi varmasti helpompaa elää jos kosketuksella ei olisi itselle niin suurta merkitysta tai ainakin jos kosketusta saisi.

Kosketus hoitaa sielua.

Adele kirjoitti 8.1.2010 13:42

Elin vuoksikymmeniä siten, että kukaan ei minuun koskenut eikä minulla juuri ollut seksisuhteita. Pieni vauva kuolisi varmaan siihen, että häneen ei koskettaisi. Mutta miten me muut ihmiset voimme, joihin kukaan ei koskaan koske. Äitini haluaa toisinaan halata minua, mutta se on minulle vaikea paikka, sillä suhteemme ei ole kovin hyvä ja minua inhottaa hänen halauspyrkimyksensä. Veljieni kanssa hän harrastaa poskisuudelmia.

Vuokralaiseni vetää minua nykyään aamuisin jaloista. Välillä hän pörröttää päätäni tai yrittää "tökkiä" ylävartaloani. Kyllä me halailemmekin joskus ja pusutellaan kun ollaan juotu jotain. Seksipartnereita emme ole - suhteemme kuulostaa varmaan perin kummalliselta ulkopuolisista. Mutta näin upeaa suhdetta en aikaisemmin ole kokenut, vaikka on erikoinen suhde (jos haluatte niin voitte tehdä kysymyksiä suhteestamme ja yritän vastata).

Mutta minua säälittää kaikki ihmiset, joihin kukaan ei koskaan koske ja jotka eivät saa keneltäkään mitään läheisyydenosoituksia. Tiedän millaista se on. Ahdistavaa, yksinoloa pahentavaa. Voisimmeko täällä keskustella tästä aiheesta? Kuka koskee sinuun ja miten vai elätkö täydellisessä läheisyyden puutteessa?

Minulla ei ole koskaan ollut ketään keneltä saada kosketuksia, läheisyyttä. En ole koskaan seurustellut tai yhtään mitään sellaista. Vuosi sitten tapailin yhtä naista pari viikkoa, silloin sain ensimmäistä ja viimeistä koskea naista, muutaman kerran suudella ja nukkua vieressä, mutta muuten ei ole ollut mitään. Se oli vaan säännön vahvistava poikkeus. Olen 29-vuotias ja en enää halua huomista, koska tämä elämä ei ole elämisen arvoista.

Fyysinen kosketus on varmasti monelle tärkeää. Ystäväni ainakin tekevät sitä usein, halauksia ja kumppanin läheisyyttä paljon. Ihmisiä kun ollaan, fyysinen läheisyys on varsinkin lapsuuden kehityksen kannalta tärkeää.
Itseäni kaikenlainen fyysinen läheisyys ahdistaa kovasti. Kavereita tulee halattua vain silloin, kun he tekevät aloitteen, enkä oikein pidä siitä. Äitini alkoi halailemaan vasta, kun sairastuin masennukseen ja kun selvisi, että olen ollut hyvin itsetuhoinen ja itsemurhahakuinen jo pitkään.
Minulla on jonkunlainen vapaa "parisuhde", eli en seurustele virallisesti ja otan aina paljon omaa aikaa enkä halua sitoutua kehenkään koskaan. Kaikenlainen kosketus ahdistaa kovasti, varsinkin seksiin liittyvä kosketus. Se tuntuu hyvin epämukavalta enkä halua kenekään koskevan minuun seksuaalisesti. Toisesta tuntuukin, että hän joutuu pakottamaan minut seksiin ja se ahdistaa entistä enemmän. Jotenkin vain yritän pakottaa itseni siihen, jotta en pahoita toisen mieltä. Halaukset ovat ok, mutta kosketus tuntuu silti vieraalta ja oudolta.
Koskettelun aiheuttama ahdistus johtunee myös siitä, että kärsin syömishäiriöstä yms. ja kehonkuvani on ihan hakoteillä ja vihaan kehoani niin paljon, etten halua elää. Silti tuntuu, että vaikka olisinkin joskus sinut itseni kanssa, en silti haluaisi kosketusta. Muutenkin olen todella erakko, viihdyn yksin ja yritän välttää muita ihmisiä. Minusta siinä ei ole mitään väärää, ettei pidä fyysisestä läheisyydestä, toisaalta se aiheuttaa ongelmia muiden ihmisten kanssa.