Oon jo pitkään halunnut keskustella jonkun kanssa, mutta ajan varaaminen psykologille on yksi näistä asioista mitä en ole saanut aikaiseksi. Haluan vaan neuvoja, miten mä pääsen tästä kaikesta paskasta yli ja voisin olla taas onnellinen.

Mun stoorini olis kyllä vaikka kuinka pitkä ja kirjottamalla se voi kuulostaa sekavaltakin, mutta kirjottaminen on mulle jotenkin helpompaa. Noh me ollaan mun puolison kanssa seurusteltu pian 4-vuotta ja oltiin tammikuusta heinäkuun loppuun samassa työpaikassa. Suurimmat ongelmat alkoikin, kun puolisoni sai kuulla, että hänen määräaikainen sopimus loppuu, mutta mulla taas jatkettiin sitä joulukuun loppuun. Samaan aikaan alkoikin sitten ongelmat myös työpaikalla ja sain burnoutin ja mulle napsahti kahen viikon saikku+ mielialalääkkeet. Mun puoliso on parhaansa mukaan koittanut auttaa mua jaksamaan töissä, mutta kun sillä itelläänkin on niin paha olla, kun on työtön ja olisi kumminkin halunnut jatkaa tuolla työpaikalla, kun sitten mä taas en. Oon väkisin koittanut jaksaa siellä, että saisin meidät elätettyä, mutta nyt mun on varmaan myönnettävä se itselle sekä muille, että mä en oikeesti jaksa enää. Mun mielestä mikään työpaikka ei ole sen arvonen, että antaisin sen pilata mun parisuhteen. Mun naiseni on mulle kaikki mitä mulla on ja vaan sen takia yritän jaksaa ja oon jaksanut. Mä oon niin umpikujassa. Eilen meillä oli taas oikeen kunnon yhteenotto ja molemmat huusi toisilleen ja siinä rytäkässä sitten tää mun tyttöystävä alko laukomaan kaikkia pahoja asioita musta (mikä tietty sattu), mutta kun itse rupesin niitä miettimään, niin oikein pelästyin, että oonko mä oikeesti noin kamala ihmiselle mitä rakastan yli kaiken? Yks iso mikä tässä lähiaikoina on ollut, niin meillä ei kauheesti ole läheisyyttä ollut. Oon ajatellut kokoajan, että mä vaan oon niin stressaantunut, masentunut ja ahdistunut niin en oo osannut olla toiselle sellanen ku puolison pitäis. Mutta miten mä saan ittestäni sen entisen ilosen, ihanan ja välittävän puolen esiin?? Ennen kun on liian myöhäistä ja menetän kaiken rakkaan mitä oon vaivalla itselleni onnistunut rakentamaan?

Tähän sotkuun liittyy niin paljon vielä kaikkea. Mummun kuolemaa, iskän vakavaa sairautta jne. mutta toi teksti on muutenkin jo ihan liian pitkä, joten en viitsi ruveta mitään kirjaa kirjoittamaan, vaikka semmosen tästä mun elämästä helposti sais aikaseks.