Kokemuksia saattohoidosta?
Hei! Äitini on 83v leski, asuu yksin. Pari kuukautta sitten hän sai diagnoosin: gynekologinen syöpä, etäpesäkkeitä keuhkoissa, ei voi antaa sytostaatteja tai leikata, koska yleiskunto on heikko. Äiti on laihtunut alipainoiseksi, ruokahalua ei ole, lääkkeet väsyttävät. Toistaiseksi hän on asunut kotona. Olen ainoa lapsi, asun perheeni kanssa noin sadan kilometrin päässä. Olen ollut vspaapäivät ja viikonloput äidillä.
Tähän asti tuntuu, että hoito on ollut ihan tuuliajolla. Tuon yhden lääkärikäynnin jälkeen ei ole ollut käyntejä. Särkylääkkeitä ja pahoinvointilääke on vaihdettu, kun soitin poliklinikalle ja kuvailin äidin tilaa (ensin ei kipulääke tehonnut, sitten vahvempi kipulääke aiheutti pahoinvointia). Reseptien uusiminenkin on mennyt niin, että olen soittanut, ja sähköinen reseoti on soiton jälkeen uusittu. Hoitovastuu siirrettiin viime viikolla poliklinikalta psikslliseen terveyskeskukseen. En tiedä, kuka on hoitava lääkäri, poliklinikan lääkärin tiesin ja tapasin.
Nyt äiti on ihan hauras, jaksaa lähinnä nukkua. Käyttää kuukautissiteitä vaippoina. Tuskin syö. Viime perjantaina oli oksentanut rajusti, tämän kertoi puhelimessa siskolleen. Nyt ei ilmeisesti uskalla syödä?
Päätin jäädä tänne äidille maanantaiksi. Olen sitä mieltä, ettei hän enää pysty asumaan kotona. Mutta voidaanko hänet silti laittaa kotiin sillä perusteella, ettei akuuttia hengenvaaraa ole? Hän itse haluaisi olla kotona, mutta en ole sairaanhoitaja, enkä voi jäädö häntä tänne hoitamaan. Kotisairaalaa ei tällä alueella ole. On pieni terveyskeskus ja siellä vuodeosasto.
Minulla on kokemusta vain adoptioukkini saattohoidosta mutta se oli aika lyhyt ja meillä oli se onni, että a-isäni pystyi ottamaan töistä vapaata ja olemaan kotona ukkini kanssa.
Mutta sinua voisi auttaa tämä juttu jossa kerrotaan kahdesta erilaisesta kuolemasta.
http://www.hs.fi/kaupunki/a1417577709639?ref=tf_iHSisboksi300-artikkeli&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage&jako=29c27206d8546db38f53acae13c4760a
Voimia elää äitisi kanssa viime hetket.
Olin äidin kanssa tänään tk-lääkärissä, hänet laitettiin saman tein kotiin. Lääkäri sanoi, että heillä on paljon huonokuntoisempiakin jonossa. Se ei lohduta. En koe saaneeni mitään apua. Tämä, että äidin kunto ei riitä kunnolla kotona asumiseen (asuu hissittömän kerrostalon 2. kerroksessa, sauna kellarissa, äidin asunnossa suihku ammeessa yms.) ei kuulemma ole terveyskeskusasia. Eikä se, että äiti hädin tuskin syö - ei me häntä voida letkuruokkia. Ihan kuin letkuruokintaa olisin vaatinut! Nykytilanteessa vaan äidillä on lääkkeistä niin paha väsymys ja pahoinvointia, ettei saa ravintoa riittävästi. Jis tietäisin, miten tilannetta voi korjata, olisinkin jo lääkäri.
Sen verran tapahtui, että äiti sai lähetteen laboratorioon. Eka kerta lokakuun lopun jälkeen, kun tilannetta kontrolloidaan. Lääkärinaika on 23.12.
Olen lukenut tuon Hesarin jutun. Tämä äidin tapaus kallistuu sinne pahemmalle puolelle. Äiti suostui nyt kokeilemaan sitä, että kotisairaanhoito käy kerran päivässa ja tarkistaa äidin voinnin.
Aika epätoivoinen olo - ilmeisesti täytyy tapahtua kotona jotain, ennen kuin saa muuta hoitoa kuin yksin kotona lääkkeitten syömistä. Ja sillä ei kai olemitään väliä,miten paljon tämä mua rasittaa - voinhan aina olla tulematta äidin luo, jos käy liian raskaaksi. Kepeät mullat, sano!
Varmasti saatte nyt enemmän apua kun kotisairaanhoito käy, ainakin niin toivon.
Tuo, että sanot ettet käy enää äitisi luona, jos käy liian raskaaksi, oli kai vain epätoivon ilmaus, koska olet väsynyt? Kannattaa käydä vaikka viimeisillä voimilla. Muuten jäät suremaan lopun elämääsi asiaa.
Mulle nämä äiti-asiat ovat vaikeita, kun oma äitini kuoli ollessani nuori. Vieläkin mietin miksei äitiä autettu ja miksen tehnyt sitä ja tätä.
Hei. Ymmärrän että sinulla on vaikeaa hoitaa äitiäsi 100 km takaa ja lisäksi oma perhe ja työ. Mutta koita tehdä äitisi viimeiset kuukaudet hänelle niin helpoksi kuin voit. Jos kunta ei muuta asennettaan ja hän saa vain yhden hoitokäynnin päivssä, niin koittakaa keksiä muu ratkaisu. Olisiko teillä ketään luotettavaa ystävää tai sukulaista joka voisi olla hänen kanssaan. Entä onko sinulla mahdollista ottaa äitisi kotiisi. Silloin säästyisit matkoilta ja ainakin illat ja viikonloput olisitte yhdessä.
Olin mukana äitini saattohoidossa 22 vuotta sitten. Mutta ajat ovat muuttuneet eivätkä valitettavasti aina parempaan suuntaan. Kunnat ovat köyhiä ja hoitajien on juostava kello kädessä ja siitä kärsivät sekä hoitoa tarvitsevat että työntekijät. Surullista mutta totta.
Voimia teille kaikille.
En tiedä. Paljon olen surrut sitä, ettei mulla ja äidillä ole ollut mitään hyvää suhdetta. Jos hän ei olisi äitini, en olisi missään tekemisissä hänen kanssaan. Hän on hyvin jäykkä (henkisesti) ja tuomitseva ihminen. Nimittelee nyt kotisairaanhoidon ihmisiä ämmiksi. Olen päätellyt, että hänen lapsuutensa oli ankara (hän itse ei puhu, ei tunteistaan eikä lapsuudestaan tai nuoruudestaan). Ymmärrän, että hänellä on omat selviytymiskeinonsa eikä hän osaa niitä ylittää, mutta silti en jaksa. Vuosikymmenet (olen 44) kuvittelin, että vika on minussa, mutta ei se niin taida olla. Esimerkiksi puolisoni ei haluaisi olla tekemisissä äitini kanssa, sillä hänestä äiti on ahdistava ihminen (tämä huomio mieheltä tuli jo paljon ennen sairautta).
Tämä keskinäinen suhteemme varmasti vaikeuttaa äidin viime hetkiä. Jsksaisin paremmin, jos voisin olla vilpittömästi kiintynyt häneen.
Olen väsynyt, kyllä. Äiti ei ole helppo ihminen, ei ole ollut terveenäkään. Hän on henkisesti jäykkä ja penseä. Suhtautuu torjuvasti muihin ihmisiin, nimittelee esim. kotisairaanhoidon ihmisiä ämmiksi. Mun puolisoni ei haluaisi tavata äitiä, sillä äiti on hänestä ahdistava ihminen, oli jo ennen sairastumista.
Mä pitkälle aikuisikään kuvittelin, että minussa on vikaa-vikaa-vikaa, kun äiti on etäinen ja tuomitseva. Vaikka tiedän, ettei hänen käytöksensä ole minun syytäni, niin samat tuntemukset nousevat taas pintaan. Muutenkin on riittämätön olo tässä tilanteessa.