Koirasta ja mistä tahansa lemmikistä luopuminen on vaikeimpia asioita joista joutuu luopumaan, varsinkin jos päätös on tehtävä itse eli koira ei kuole luonnollisesti vanhuuteen. Itse olen kolmesti joutunut tuon raskaan päätöksen tekemään mutta tiedän, että päätökseni on ollut joka kerta oikea, sillä koirani olivat vanhoja ja sairaita. Olin kasvattanut ne pennusta asti, kunkin vuorollaan, ja kun on ottanut koiran, tietää sillä hetkellä että siitä on jossain vaiheessa luovuttava. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Luopumisessa on ajateltava koiran parasta sillä jos vanhuus ja sairaus on tehnyt lemmikistä niin heikon ettei se enää pysty liikkumaan, eikä syömään, koira kärsii turhaan. Eläinlääkäri on näissä tapauksissa tukena sillä hän näkee milloin koiraa ei pysty enää parantamaan.

Luopumisessa auttaa kun muistaa millaista iloa koira on tuottanut sen koko elinajan. Omat tunteet koiraa kohtaan on vain hyväksyttävä. Itku auttaa sillä koirasi on sen ansainnut. Koiralle kannattaa myös järjestää hautajaiset mikäli se on mahdollista, jonkinlainen muistolaatta.

Koirani menehtyi tänään. Mieheni vei sen sinne pääte paikkaan. Itku tuli ovella kun silitin sitä koiraani kotiovella. Otin lasin viiniä ja aloin siivoamaan entisestä koirasta karvoja ja sen entisiä tavaroita. Se teki mut helpottuneeksi kun ajatus tuli että nyt ei tarvi enää pelätä koirani puolesta. Tuli sielulleni rauha. Että nyt kaikki on paremmin. Minun että koirani puolesta. Sain imuroitua paikat mikä oli yllättäen voimaannuttavaa. Itselläni on pieni koira seurana mikä on loistava terapiakoira. <3. Se varmasti helpottaa niinkuin ajattelen päässäni sitä tilannetta ettei kukaan ole mua tulossa vastaan kun tulen kotia on jo ajatuksenakin masentava. Koira ihminen olen ja tulen aina olemaan