Jimbo2 kirjoitti 14.12.2010 13:18

En tiedä mitä tästä tästä kirjoituksesta tulee, vai tuleeko mitään.. Olen aika huono ja keskittymiskyvytön kirjoittamaan, mutta yritetään..
En edes tiedä miksi kirjoitan. Kai vaan haluan nämä omat (tyhmät) ajatukset julki, siinä toivossa että joku ne jaksaisi lukea.

Olen ollut pienestä lähtien sellainen, jota on ollut helppo kiusata tai syrjiä. Syitä on ollut vaikka millaisia, en edes aina tiedä mitä ne ovat..
Oloni on kuitenkin aina ollut sellainen, etten ole tervetullut joukkoon.

On minulla ollut kavereita, yhteen aikaan niitä oli aika paljonkin, mutta silloin pilasin itse kaiken..
Joskus uuden ihmisen tavatessani on jopa tuntunut, että hän pitää minusta ja että olen mukava. Näin menee jonkun aikaa, kunnes tapahtuu jotain (jota en vieläkään ymmärrä mitä se on) ja tämä henkilö alkaa ottaa etäisyyttä ja lopulta me ei enää pidetä yhteyttä.
En toden sanoen ymmärrä mitä tapahtuu, kun en mielestäni ole itse muuttunut ollenkaan yms.. 😐

Toinen asia joka minua vaivaa ja ärsyttää on se, miten monet ihmiset katsovat minua, kuin "halpaa makkaraa", ivallisesti.
Ja miten minua pidetään jotenkin jälkeenjääneenä (kai) vaikka olen vaan ujompi ja hiljaisempi kuin muut.

Ne ihmiset jotka eivät jaksa inhota minua ovat sitten kuin minua ei olisi olemassakaan, kuin olisin näkymätön.
Tämä ei ole omaa kuvittelua, koska olen nämä asiat käynyt läpi / nähnyt niin monet kerrat, etten voi erehtyä.

En ymmärrä mitä olen tehnyt saadakseni kaikkien inhon / välinpitämättömyyden osakseni??

Olisi paljon kirjoitettavaa mutten osaa pukea ajatuksia sanoiksi.

kirjoituksesi kosketti. ihan vihastuttaa sun puolestasi,olet saanut todella epäoikeudenmukaista ja törkeää kohtelua osaksesi☹️

kirjoituksesi liippasi läheltä sillä mä olen myös kokenut samantyyppistä kohtelua☹️ esim ammattikoulussa (tästä jo vuosia mutta vaikuttaa muhun yhä) mut jätettiin totaalisen yksin,kaiken ulkpuolelle. olin kuin ilmaa. kuitenkin jos tein mokan,niihin tartuttiin ja nostettiin haloo.
pitkin elämää mulla on samantyyppisiä kokemuksia, sitä on tullut niin araksi ihmisten kanssa. mun on kuitenkin suht helppo tutustua ihmisiin mutta vaikea ylläpitää ystävyyttä. on niin vaikea ymmärtää ko. kohtelua muiden taholta,sillä aina yritän kohdella muita sillä tavalla kuin haluan itseäni kohdeltavan.

mutta sillä joka kohtelee toista huonosti,on itsellä ISO ongelma eikä kykene fiksuun ja toista kunnioittavaan kanssakäymiseen. jokainen meistä on arvokas ihan sellaisena kuin olemme. vika ei siis ole lainkaan sinussa! tottakai tuollaisen kohtelua takia itsetunto ja arvostus kärsii,alkaa jotenkin uskoa että itsessä on jokin vika. se on tuttua myös mulle. olen todella epävarma puheissani ja teoissani, aina kuvittelen mitä se toinen ihminen ajattelee yms. todella kuluttavaa ja rasittavaa!☹️

jaksuja sulle!!!🙂🌻

Itselläni on vähän samanlaisia kokemuksia...
Valmistuttuani koulusta muutin takaisin pienelle kotipaikkakunnalleni poikaystäväni luokse. En ole täällä oikein koskaan viihtynyt ja todella tuntuu että minusta ei pidetä.
Täällä asui onneksi ennestään läheisiä kavereitani jotka olen useimmat tuntenut päiväkodista saakka. Avomieheni kautta tuli kuitenkin tutustuttua myös uusiin ihmisiin, hänen kaveripiireihinsä ja sukulaisiin. En ole hiljainen, olen hyvinkin puhelias, mutta minuun täytyy ensin tutustua, en siis rupea noin vaan pälättämään vieraamman ihmisen kanssa vaan odotan että tämä toinen myös yrittää jutella minulle ja jollain tapaa tutustua. Eli juttelen kyllä kunhan minullekkin myös jutellaan.

Esimerkiksi avomieheni kaverit ja heidän tyttöystävänsä tuntuivat olevan jotenkin vaivaantuneita seurassani, kun taas kenen tahansa muun puolitutunkin kanssa he höpöttelevät ihan mistä tahansa... Isommassa porukassa jos yritän osallistua keskusteluun päälleni puhutaan tai sanomisiani ei noteerata mitenkään.
Varsinkin naispuoleiset ihmiset harrastavat tuota "kuin halpaa makkaraa"-katsomista. Olen ihan normaalin näköinen, pukeudun normaalisti ja olen ystävällinen kaikille, joten en oikein ymmärrä mikä minussa on sellaista että ihmiset eivät pidä minusta tai arastelevat minuun tutustumista.

Mietin jossain vaiheessa kuvittelenko vaan kaiken, muiden käyttäytymisen ja katseet, mutta koska piirit eivät ole kovin isot, eli kaikki liikkuvat vähän samoissa porukoissa tulee myös nähtyä miten esimerkiksi ystäviäni kohdellaan aivan eri tavalla.
Heille jutellaan ja kysellään kaikkea kiinnostuneena ja minä olen kuin ilmaa 😐
Eli en ymmärrä mikä minusta tekee sitten erilaisen, koska mielestäni olemme
kuitenkin kavereitteni kanssa melko samankaltaisia luonteeltamme ja muuten.

Neuvoja en osaa oikein antaa, mietin itsekkin voiko tuolle sitten mitään oikein tehdä...
Pysy kuitenkin omana itsenäsi, älä rupea esittämään jotain muuta vain muiden mieliksi, sinun ei tarvitse mielistellä ketään. Löydät kyllä vielä jonkun jolle kelpaat oikein hyvin juuri tuollaisena kun olet 🙂👍

Kiitokset teille, kun jaksoitte lukea ja vastata! Oli mukavan positiivinen yllätys. 🙂🌻
Sen verran pitää tarkentaa, että en ole varsinaisesti yksinäinen, sillä on minulla avomies ja pieni poika.
Että huonomminkin voisi asiat olla.
Hmph.. Välillä huvittaisi vaan kirjoittaa jotakin, sitten tulee jumitus eikä muistakkaan mitä oli kirjoittamassa.. 😑❓

Luin kyllä viimeisenkin viestisi, silti kirjoitan mitä mieleeni tuli ensimmäistä lukiessa. Koit jotenkin olevasi "inhottu", kuitenkin minulle tuli mieleen enemmänkin, ettet ole vallan sosiaalinen ja sosiaalisesti suosittu?

Kuvaamasi tilanne kuinka ihmiset ensi- innon jälkeen jotenkin katoavat.... Minusta se on ihan normaalia. Totuus on, ettei kaikista tutuista ystäviä tule, asian selvittäminen ottaa aikaa silti. Ja kävi mielessä että "kuherruskuukauden" jälkeen tuttavuudet ja ystävyydet tarvitsevat ilmaa. Ikäänkuin mietintävaihe....

On harmi jos olet joutunut kiusatuksi.
Olen itsekin käynyt hieman toisen sisältöisenä samankaltaisia tuntemuksia. Minua ei koskaan kiusattu. Mutta vaikka kaikkien elinympäristöjeni vuoksi minulla on paljon tuttuja, ystävien määrä on todella pieni. Tunsin kovastikin tuskaa nuorempana kun tuntui etten kelpaa, tai miksei tuttavuuksista tullut sen enempää..... Vähän kateellinen myös supersosiaalisille ja sosiaalisesti lahjakkaille tutuille.

Asia ei vaivaa minua enää😀 Olen nykyisin tyytyväinen itseeni, siihen kuka olen, millainen olen ja kuinka olen. Luotan myös siihen, että uusista tuttavuuksista ne, joille olen se oikea pitävät yhteyttä - mutta toki itsekin on luettava sitä tarvetta - ehkä vastassa on toinen samanlainen joka tarvitsee "kannustusta" ja "rohkaisua" yhteydenpitoon.

Ei ihmisillä käsittääkseni ole kovinkaan paljon ystäviä. Sellainen minusta hyvältä kuulostava ajatus on (olen kuullut joskus 20vuotta sitten) "Ihmisellä pitää olla kuusi arkunkantajaa" Toki ihan kirjaimellisestikin, mutta elämän matkalla jos yhtä ystävää kuormittaa liikaa niin eihän kukaan jaksa, täytyy olla useampia. Minä tähtään siihen. Ei väliä vaikka monta vuotta kaikki ystävyysyritykset kaatuisivat, kunhan joskus löytyy joku. 🌻🙂🌻

Itsellä on useimmiten samanlainen tunne, että olen ulkopuolinen ja kuin ilmaa. Varsinkin töissä. Olen huomannut että varsinkin miehet juttelevat muille naisille, mutta eivät minulle. Olen hieman ylipainoinen enkä mikään kaunis. Luulen että kaikki johtuu siitä. Jos olisin 20 kg hoikempi ja paremman näköinen niin tilanne olisi toinen. Itse olen yrittänyt jutella ja tervehtiä ihmisiä, mutta aina on tunne kuin olisin vain ilmaa. Monet eivät edes tervehdi.
Olen muuttunut varautuneeksi ihmisten suhteen. En helposti edes ota kehenkään kontaktia. Tarkkailen ihmisiä ja samalla omaa käyttäytymistäni. Yritän olla niin etten mokaile ettei kukaan pääse nauramaan minulle.
Onneksi minulla on ymmärtävä aviomies ja kaksi lasta. Oikeastaan muita läheisiä ihmisiä ei olekaan. Vain kotona voin olla oma itseni enkä jännitä.
En tiedä mikä tähän asiaan auttaisi, mutta ainakaan ei kannata alkaa esittää muuta kuin on. Ketään ei kannata alkaa mielistelemään vain sen takia että saisi hyväksyntää.