Hei,

Tuntuu toisaalta aika tyhmältä kirjoittaa tänne näin pienestä asiasta – olisi vain mukava kuulla näkemyksiänne, kuinka toimia. Ja olenko aivan idiootti, kun asia vaivaa….

Kyse on ystäväpariskuntamme miehestä (ovat eronneet n. 2v. sitten ja mies on tosi katkera naiselle, joka on alunperin ollut ensin sekä mieheni että minun ystäväni), jonka koe jotenkin kummalla tavalla yrittävän manipuloida lahjojen avulla meitä.

Emme ole juurikaan tämän miehen kanssa tekemisissä, paitsi joulun alla hän aktivoituu ja kutsuttaa itsensä meille kylään (”ihan vain olisiko nopeasti aikaa kahvikupposelle” – kyllä mekin hänen luokseen olisimme valmiita menemään, kunhan vain hyvissä ajoin kutsuisi tai edes kutsuisi, vaikka viime tipassa). Olisimme toki valmiita tapaamaan pitkin vuotta, mutta olen päättänyt, etten minä ole se ”hoivatäti”, joka kutsuu ensin kylään tai lounaalle – tämän tyypin on itse oltava aktiivinen ensin. Tässä iässä saa kaikenlaisia sukuvelvoitteita hoitaa tarpeeksi ilman, että ystävistä ottaa sellaista.

Ja sitten nuo lahjat….on todella kiusallista, kun sekä mieheni että minä saamme kumpikin toistakymmentä pakettia erilaisia kirjoja, kynttilöitä yms – liki 30 pakettia yhteensä. (Olemme lapsettomia yli 40 vuotiaita.) Ensimmäinen kerta oli hauska vitsi, mutta tämä tuntuu vain jatkuvan…

Yritän ajatella, että lahjanantajalle on ollut ilo etsiä kaikkea ja paketoida niitä. Sukua hänellä ei ole paljon. Ex-avovaimonsa tädillekin vie edelleen pakettia, vaikka eivät olleet mitenkäään läheisiä aikanaankaan. Toisaalta mietin, miksei hän kutsu meitä vuoden aikana kylään tai järjestä jotain – vaan vain nämä paketi. Nyt on tullut osin samoja kirjoja kahtena vuotena (olemme muutenkin hukkumassa kirjoihin!), mieheni on saanut oman erikoisalansa aloittelijoille tarkoitetun teoksen (on harrastanut melkein 30 vuotta alaa). Itselläni on nyt mm. erilaisia kynttilävalu- ja kynttilänteko-kirjoja 4 kappaletta (enkä edes tee niitä).

Jotenkin on sellainen hyväksikäytetty olo – emme me lahjoja kaipaa, ihan vain ystävyyttä. Tunnen nykyisin oloni kiusaantuneeksi hänen seurassaan – ihan kuin hän tunnetasolla vaatisi jotain, jota en pysty antamaan (sääliä? Ihmettelyä miksi ystävämme jätti näin hienon miehen?)

Olenko ihan sekopää ja kiittämätön lahjahevosen suuhun tuijottaja???? Miten voi toiselle sanoa niin, ettei hän loukkaannu, että lahjatulva voisi loppua??? Itselleen nauramisen kyky häneltä puuttuu täysin. Minä puolestani otan kyllä kritiikkinne kaameaa kiittämätöntä luonnettani vastaa ihan sovinnolla. Jatkanko vain kirjojen kantamista kirpputorille ja yritän kasvatta luonettani?
😐