Kiukuttelen läheisille...
Mistä se johtuu? En minä tuntemattomille ala kiukuttelemaan. Enkä ensimmäisen vuoden tuntemisenkaan jälkeen. Mutta sen jälkeen… Etenkin jos olen paljon ihmisen kanssa. Mitä enemmän olen jonkun kanssa, sitä nopeammin sen aloitan ja sitä pahemmin kiukuttelen. Ärsyynnyn ihan pienistä, yksinkertaisista asioista.
Esimerkkinä yksi aamu ärsyynnyin mieheen kun olen kuskannut häntä kilometrin päähän töihin vaikka yhtä hyvin voisi kävellä, mutta kun minä kaipaan kyytiä kilometrin päähän kouluun koska muuten myöhästyn tunnilta, se onkin turhaa edestakaisin ravaamista (ei vain jaksanut lähteä mihinkään). Siinä aamiaisella ärsyynnyin myös siihen kun kaikki käännetään minuun (no kun et sä halua, no kun et sä tuu, no kun sä sitä ja sä tätä). Vaikka se itse olisi tehnyt jonkun päätöksen, niin se on sitten kuitenkin aina ”no ku sä…”. Ja sitten se keksii taas jonkun mainion vitsin aiheen jostain mitä olen tehnyt. Okei, tuo minusta vitsaileminen on mielestäni sellainen asia jota ei saisi tapahtua, etenkään toisten ihmisten edessä, koska vaikka osaankin nauraa itselleni, en välitä kuunnella puolen tunnin välein sitä että minulle nauretaan. Myöskin tuo asioiden minuun kääntäminen on rasittavaa. Mutta ärsyynnyin silti niin herkästi…
Ja sekin kun kerroin hyvälle ystävälle näistä asioista mikä ärsytti. Hän kertoi kuinka hän olisi asian tehnyt ja samaan syssyyn sanoi vaan että käyttäydyin typerästi. Kyllä, ärsyynnyin liian herkästi. Mutta pitääkö se ilmaista tyylillä että ”kyllä mä vähän aikaa nauroin ku kerroit”. Tuo ihminen on muutenkin töksäytellyt suustaan ties mitä josta en pidä, mm. kun teemme koulujuttuja niin minun mielipiteissäni on jotain vikaa kun ne eivät ikinä kelpaa. Tehdään kuten hän haluaa.
En oikeasti enää tiedä onko minulla syytä olla ärsyyntynyt. Tiedän että minulla on paha tapa kiukutella turhasta, ja yleensä tunnistan kun kiukuttelen turhasta. Mutta nyt olen vain vedellyt herneitä nenään ties mistä. Meidän piti yhdessä mennä perjantaina kuntosalillekin koska torstai ei käynyt minulle, mutta laittoikin torstaina viestiä että meneekin jo sinä päivänä eikä silloin perjantaina. Hitusen harmitti kun oli sovittu.
Olenko liian lapsellinen ja ärsyyntynyt vai onko tässä missään syytä siihen?
Hei Mousy,
Olisiko se ärsyyntyminen viimeinen pisara aina siihen kuppiin joka kaatuu? Keräätkö sillä kiltin tytön imagolla ensin paljon asioita, jotka nielet pureksimatta ja sitten joku pikku juttu kaataa koko asetelman.
Ehkä kannattaisi joskus olla itselleen rehellinen ja sanoa, että mä en halua tehdä näin kun ei tunnu hyvältä. Ja sille toiselle, että minusta olisi mukava, että sinäkin veisit minut kouluun joskus kun tarvitsen kyydin. Eikä jäädä mutisemaan sitä sitten itsekseen. Senkin voi sanoa ihan ääneen kaverille, että kyllä nyt harmittaa, kun meidän piti yhdessä mennä salille ja nyt mä joudun menemään yksin.
Kas, pidätetty kiukkukin huomataan, vaikka yrität säästää läheisiäsi siltä. Ihminen tulee ärtyneeksi ja räjähdysherkäksi. Kukapa sitä haluaisi seisoa dynamiittipötkön vieressä odottamassa, että mikä se on joka sen sytyttää.
Ja toisaalta. Itsestäkin on helpompi tulla kuulluksi kuin harmitella itsekseen.
Rohkeutta Mousy, sinunkin toiveillasi ja mielipiteilläsi on väliä. 🙂🌻
Mikä tuntuu hyvältä, tee niin. Miten itse kohtelet yleensä lähimmäisiäsi, toivo itseäsi kohdeltavan myös niin. 🙂👍
Ystävällisin ja suorasukaisin terveisin Syyskaunosilmä
Kenellepä sitä kiukuttelisi, jos ei läheisilleen. Sinällään mä en näe ongelmaa siinä, jos pitää välillä kiukutella. Välillä pitää saada tuulettaa asioita ja läheisten kanssa se onnistuu parhaiten. Toisaalta, jos kiukuttelu on jokapäiväistä ja kaikkien läheisten kanssa, suosittelen miettimään sitä, mitä Syyskaunosilmäkin sanoi. Onko se tosiaan sitten viimeinen pisara pitkään täyttyneeseen kuppiin, mikä sen kaataa? Silloin tosiaan voi olla hyvä sanoa ihmisille suoraan, että NYT ärsyttää ja tämä asia on mun mielestä väärin.
Tiedän, ettei se ole helppoa, eikä tule siinä tilanteessa aina mieleen vaan asia alkaa hautua jälkikäteen. Mutta, asian voi ottaa puheeksi myös jälkikäteen. Voi sanoa kaverille, että harmittaa vietävästi, kun menitkin kuntosalille torstaina. Että olit odottanut teidän yhteistä menoa perjantaina. Kaikki ihmiset eivät ajattele muita, ja näille ihmisille on asiat aina väännettävä rautalangasta.
Tuosta vitsin vääntämisestä voit ihan hyvin sanoa miehellesi myös. Ei ole kiva olla aina naurun kohteena. Vaikka osaisikin itselleen nauraa, ei silti halua kaikkia kommelluksiaan kaikkien tietoon. Jos asia ei muuten korjaannu, sano tuossa tilanteessa (vaivautumisen uhallakin), että tuo ei ole kivaa. Sano, ettet sinäkään hänen epäonnistumisiaan ja kommelluksiaan tuo muiden naurettavaksi.
Mielestäni jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. Toiset ärsyyntyvät herkemmin kuin toiset. Älä yritä miellyttää kaikkia joka asiassa vaan sano, että tämä asia on väärin, etkä sulata sitä. Tsemppiä!