Mä en uskalla mennä jumppapallon päälle keikkumaan, liian vaarallista. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta tämän ristiselkäkivun kanssa ei pelleillä. Ei ole varaa keikahtaa tai horjahtaa, jos kuvittelee illallakin vielä liikuskelevansa.

Kuminauha olisi hyvä, mutta se on luonnonkumia, jolle olen allerginen. Mut ehkä siihenkin keksin jonkin ratkaisun. Ehdotuksia otetaan vastaan 😉

Eilen lähti taas jalat alta, oltiin käymässä mökillä saunomassa ja jotenkin sieltä tullessa jalka lipes jäällä ja koko selkä nytkähti ikävästi. Sen jälkeen meni parisen tuntia kyljellään maaten, tyyny polvien välissä odottaen, että kipulääke tekisi tehtävänsä. Mä en vaan joskus jaksaisi.

Käviskö sulle tämä

"LabTex Terapeuttinen jumppakuminauha
Uuden sukupolven täysin lateksittomat jumppakuminauhat liikuntaan, kuntoiluun ja kuntoutukseen!

Käytetään samoin kuin perinteisiä nauhoja mutta tuote on lateksiton, talkiton, hajuton ja myrkytön. Ei ärsytä ihoa eikä tahri vaatteita ja kestää kloorivettä haurastumatta, joten sopii erinomaisesti myös vesijumppaan. Nauhan ainutlaatuinen polymeeriyhdiste ja tarkka valmistusprosessi mahdollistavat säännölliset vastukset eri värien suhteen ja edesauttavat tarkkaa kliinistä harjoittelua. UV-suojattu." nettikauppa

Eli en tiennyt voiko panna linkkiä nettikauppaan, niin laitoin niiden esitteen ja googlella pääset sen ostamaankin.

Eikä käy mullekaan jumppapallo, se venyttää väärällä tavalla, joten jätän sen.
Kepilläkin voi kaikenlaisia venytyksiä tehä. Vaikka just sovin fysioterapeutin kanssa etten itse mitään keksi vaan teen vähän aikaa vaan sen neuvojen mukaan.

^Kiitos, maanvaiva! Pitääpä tuommoinen tilata. 🙂

Tänään taas 40 min Huberilla jumppaamassa, on se vaan ihmelaite. Tietää tehneensä ja tuntee tehneensä, muttei silti tule kipeäksi jumppaamisesta. Loisto vekotin! Mutta on se varmasti ollut hysteerisen kallis. Niitä ei nimittäin vielä kovin montaa ole Suomessa fysioterapeuteilla. Ja kunnalliselle puolelle tuskin tulee seuraavaan 10 vuoteen!

Huomaa heti, että on mieli parempi kun on tehnyt jotain urheilullista tänään. Lääkärilläkin kävin aamulla ja on pakko sanoa, mutta olipa todella ihana nähdä omaa lääkäriä pitkästä aikaa (muutamaan vuoteen en ole hänen vastaanotolle päässyt, on ollut erikoistumassa), tuntui, että mua kuunneltiin ja hommat hoitui yhdellä käynnillä. Nyt on taas lääkelista päivitetty ja ajantasalla. Ja muutama lääke vaihdettu toivoakseni sopivampaan.

Mä niin tykkään mun omalääkäristä 🙂

Olipas taas kamala viikonloppu takana. Onneksi tänään on maanantai ja tänään oli fysioterapiakäynti. Viikonloppu meni selkää potiessa. Hieman kompastuin (tossu jäi kiinni kynnykseen) ja selkä nitkahti ikävästi ja sen jälkeen kipu vain lisääntyi.

Ja nyt kun panacod on tiputettu pois, ei ole mitään "vahvempaa" kipulääkettä kuin pelkkä panadol, eihän sillä pärjännyt. Lauantai-ilta ja koko sunnuntaipäivä meni ihan pilalle.

Mulla oli muutoin energinen olo, olisin halunnut vähän siivoilla, vaihtaa talvivaatteet (ja -kengät) kesävastaaviin, mutta tekemättä jäi suurimmalta osin. Vähän vaatteita sain siirreltyä.

Sen huomion tein, että koko viime viikko muutoin oli ollut hyvä, mä vaan en ollut tajunnut sitä, ennen kuin selkä kipeytyi pahasti uudelleen. Noh, ehkä mä nyt osaan olla iloisempi ja positiivisemmalla mielellä kun on niitä hyviä päiviä.

Niin. Voiko kivut särkeä mielenkin? Psykiatrini oli sitä mieltä, että mulla vaan ne fyysiset säryt, en voi olla masentunut enkä ahdistunut niiden takia. Usein toistuvat migreenit ja fibromyalgia pahimpina seuralaisinani. Monista lääkkeistä on inhottavia sivuoireita. Cymbaltaa kokeilin mielialalääkkeistä, kun sitä käytetään sekä migreeninestoon että fibromyalgiaan. Eipä sopinut. Tritptyl tai Klotriptyl Mite ns. kipukynnyslääkkeenä mennyt vuosikausia. Muuten sitten migreenisärkyyn käytettäviä lääkkeitä.

Pahinta tässä kaikessa, että minulla on lääkekammokin. Ja pakko vain ottaa lääkkeitä. Mutta uuden lääkkeen kokeilu on ainä äärimmäisen ahdistavaa ja stressaavaa. Yleensä en edes kokeile, vaikka saisin jopa lääkepakkauksen ostetuksi (jo sekin ahdistaa). Sitä lääkäreiden on vaikea ymmärtää. Olen käynyt aikoinaan syöpähoidotkin läpi, joten kokemusta on rankemmastakin lääkityksestä. Mutta ei nekään mun lääkekammoa vieneet. Ja mitäs muuta lääkärit määrää kuin lisää lääkkeitä. Pitäisi vain kokeilla, vaikka kuinka ahdistaa. Tunnen olevani noidankehässä. Mistä apua. Enkä ole laisinkaan varma, että mikään lääke tepsii esim. fibromyalgiaan. Migreeniin on aika hyvät kohtauslääkkeet, mutta ongelmana onkin usein toistuvat kohtaukset.

Kyllä nämä särkyiset päivät vetävät niin paljon mielialaa alaspäin. Olen joutunut näin puolikuntoisena pätkätyökierteeseen. Nyt työttömänä. Kukas minua pitemmäksi aikaa tai uudestaan palkkaisi, kun olen usein särkyjen vuoksi puolikuntoisena töissä tai työkyvytön. Elämän sosiaalinen puoli on myös kärsinyt. Ei ns. säryttömät oikein ymmärrä tätä jaksamattomuutta. Niin. Kumpi oli ensin. Kivut vai masennus? Itse olen sitä mieltä, että kivuista voi masentua.

Minä taidan nyt masentua lääkkeistä. Keväällä on tässä paskassa vaikea hengittää.
Minun käskettiin hengitellä lisälääkettä jollain ihme volymacilla ja järkeni ei siihen riitä.
Ja kohta on taas sairaalan aika, jos kuntoni ei parane.

Mitäs teille muille kuuluu?

Maanvaiva! Ikävää luettavaa sinun tarina. ☹️ Lääkekammoisuuden ymmärrän oikein hyvin. Inhoan itsekin tätä jatkuvaa lääkkeiden nielemistä (käytössä 9 jokapäiväistä ja 8 vähän tarvittaessa menevää). Mä uskon siihen, että kivut voivat rikkoa mielen. Toivon, että sun kohdalla ei käy niin. 🙂👍 Äitini sairastaa fibromyalgiaa, vähän kokemusta asiasta on siis. Ja se yhdistettynä mihin tahansa, ei ole helppoa. Äidilläni kipulääkitys on Arcoxia. Triptyl ei siis ole hidastanut sinun kohdallasi migreenien esiintyvyyttä? Yhdellä ystävälläni se toimi loistavasti siihen. Itse en voinut syödä migreenin estoon Triptyliä (väsytti niin armottomasti, eikä pidemmänkään kokeilun aikana hävinnyt). Mutta mun migreeni on ollut aina vähän tällainen, että se menee ja tulee miten haluaa. Välillä on kausia, ettei ole yhtään kohtausta pitkiin aikoihin, mutta sitten on taas niitäkin puolivuosia ja jopa vuosia että tulee jatkuvalla syötöllä. Ja niissä pidemmissä jaksoissa on kokeiltu jos jonkinmoista estolääkettä, huonoin tuloksin. Mikään olemassa olevista ei ole sopinut jonkin sivuvaikutuksen takia. Joten pärjäilen Migardilla, täsmälääkkeellä ja pahoinvointilääkityksellä (auttaa jos ehtii ottaa ajoissa).

Pystyisitkö hakemaan Kelan kuntoutusta fibromyalgiaan? Juuri itse kävin kurkistelemassa Kelan kuntoutuskurssihakemistoa ja siellä näkyi myös fibromyalgia listalla. http://asiointi.kela.fi/kz_app/KZInternetApplication Tässä linkki kurssihakemistoon.

Kevät ja kesä on itsellenikin allergioiden takia hankalaa aikaa. Henkeä ahdistaa erityisesti näin keväisin. Mutta onneksi sain viime keväänä (joka oli todella hankala) hengitysteitä avaavan lääkkeen. Sitä en vielä toistaiseksi ole joutunut käyttämään tänä keväänä, mutta odotellaan nyt koivun kukintaa.. 😟

Mä olen löytänyt nyt sellaisen liikunta/kuntoutusmuodon joka sopii mulle. On vaan hysteerisen kallis, 35e/kerta (max 45 min siis). Eikä Kela varmasti vielä korvaa sitä (jos tulee koskaan korvaamaan). Mutta käytän sitä joka kerta kun käyn fysioterapiassa hinnasta huolimatta. Kyseessä on tämä laite http://www.lpgsystems.com/products/hubermotionlab/

Koska kävely ei vieläkään (ainakaan kovalla alustalla) sovi mulle, selkä kipeytyy jalkojen altamenoon asti hyvin nopeasti. Ratsastamaan en vieläkään pysty (SI-niveloireiden takia). Korvasieniä ollaan miehen kanssa käyty keräämässä nyt pari kertaa, mulla on lannetukivyö päällä ja kävelysauvat apuna. Pehmeällä alustalla kävely onnistuu, hitaasti, mutta onnistuu. Tulee hyvää lihasjumppaa jaloille ja leikatulle polvelle. Kerätä en voi kun selkä ei kumartelusta tykkää yhtään, mutta siksi mulla on se mies mukana 😉

Selän kuntoon tuo Huber on tehnyt huiman vaikutuksen. Kertaakaan harjoitellessa ei ole sattunut minnekään! Eikä ole ollut lihaskipujakaan harjoittelun jälkeen. Ja SILTI eron huomaa! Onneksi ei aina kaiken tarvitse olla kivuliasta. Ja vaikka vieläkin lähtee jalat alta niin siitäkin tuntuu toipuvan nopeammin kuin aiemmin. Mikä on ihan juhlaa.

Eilen (kun ei ollut lannetukivyötä paikallaan) meni taas illalla jalat alta. Olisi pitänyt muistaa laittaa, vaikka mentiin vain pikkusiskon miehen mökille viettämään keväistä iltapäivää ja iltaa saunomisen ja grillaamisen merkeissä. Ja on se tänäänkin kipeä, särkee myös harteita ja päätä. Tylsää.

Mulla alkaa Kelan kuntoutus. Jännittää aivan armottomasti. Eikä ole hajuakaan, mitä siellä tehdään. Toki liikutaan joo, mut mitä muuta? Onko kukaan ollut Tules-kurssilla? Kokemuksia?

Hyvää kevään jatkoa kaikille, kivuista huolimatta! Pidetään pää pystyssä!

On tämä elo tosiaan välillä niin kamalaa, kun on lääkekammo ja silti pitää vaan syödä lääkkeitä. Mutta uusia lääkkeitä mun on tosi vaikea edes kokeilla.

Triptyl tai Klotriptyl Mite eivät juurikaan auta migreeniin... kai? Mutta jompaa kumpaa niistä olen käyttänyt vuosia fibronkin takia. Mietin kyllä, että onkohan niistä enää mitään hyötyä. Annosta en voi kuin pitää hyvin miniminä, koska suuremmalla annoksella sydän hakkaa. Migreenipäiviä on keskimäärin 11-12 kuukaudessa. Näin on ollut usean vuoden ajan.

Kirjoitin tuossa toisessa ketjussa kuntoutuksistani. Liitän sen pätkän tähän:

"Olen yrittänyt saada apua kuntoutuksista. Kahteen olen päässyt. Molemmissa siellä koettiin ongelmaksi se, että kun päätäni särki niin usein, niin en pystynyt osalllistumaan joka päivä liikunnalliseen ohjelmaan. Siksihän minä siellä olin, että olisin saanut apua. Ekassa kuntoutuksessa (fibromyalgia) minut oltiin jo laittamassa kotiin heti ensimmäisinä päivinä, kun olen niin särkyinen ihminen. En suostunut lähtemään mihinkään, sillä siellä sain sentään vertaistukea. Tosin olin sen porukan ns. särkyisin ihminen. Joten ei noista kuntoutuksista oikein jäänyt mitään konkreettista. Olisi pitänyt olla edes sen verran kunnossa, että olisi jaksanut yht äkkiä liikkua ja jumpata joka päivä. Mutta työkykyinenhän minä sentään olen, vaikka en kuntoutuskykyinen . "

Liikunta on minulle ylipäätänsä vaikeaa. Koska tulen ihan uskomattoman vähästä ja pienestä liikunnasta aivan älyttömän kipeäksi. Pahinta kipeytymisessä on, että ne provosoivat migreenikohtaukset. Jos vain jatkan sitkeästi liikuntaa, ei kipuni siitä mihinkään hellitä vaan migreenikohtaukset pahenee, kunnes ei enää pysty tekemään muuta kuin potemaan sängyssä. Juuri kukaan lääkäri ei sitä usko, jotkut fysioterapeutit sitä ovat ihmetelleet. Hiljattain vihdoin eräs yksityislääkäri alkoi pohtimaan, mihin erikoislääkärille minun pitäisi mennä, että selviäisi, mikä minun epätavallisen kipuherkkyyden aiheuttaa. Hän suosittelikin erästä lääkäriä, jolla ei sitten valitettavasti enää ole täällä päin vastaanottoa. Nyt pitäisi keksiä uusi vastaanvan tyyppinen erikoislääkäri. En halua lisää lääkkeitä lääkkeiden päälle vaan selvittää, mitä tämä on.

Hyvää kuntoutusta, Furball. Parhaimmillaan saat siellä hyvää vertaistukea ja ainakin vaihtelua arkeen.

Mulla olikin menneet puurot ja vellit sekaisin. Tai ainakin nimimerkit. 😉 Olin siis lukevinani koko ajan maanvaivan tekstiä vaikka olikin Tuulisen päivän. Mutta hyvä, että ymmärsit, Tuulinen päivä, kenelle kirjoitin. 🙂

Kuulostaa oikeasti, ihan hirveältä tuo sinun kipuherkkyys. Ja ongelmalliselta se, ettet voi liikkua vaikka liikunta tekisi miten hyvää sekä henkisesti että fyysisesti. Kannattaa jatkaa spesialistin etsimistä! Suosittelen.

Kauheata, miten jaksankaan jännittää etukäteen ihan hirveästi sitä tulevaa kuntoutusta. Mä tässä just mietin, että onko siellä vain luentoja ja liikuntaa? Ei siis esim. fysioterapiaa tai hierontaa? Vai pitääkö ne hoidot varata erikseen (ja maksaa erikseen?). Kurssinhan sinänsä maksaa tietenkin Kela. Mua alkaa ahdistaa tää ihan hirveästi. Mä jännitän kaikkea uutta ja tuntematonta muutenkin. Ja nyt kun on vielä näin tärkeästä asiasta kyse, niin varmasti saan itseni kipeäksi ennen kurssin alkua (yleensä nousee lievä kuume ja tulee flunssainen olo tai sitten saan sen jo joitakin kuukausia poissaoleen migreenin takaisin käymään...) ☹️

Kuntoutuksia on erilaisia, mutta tässä omat kokemukseni.

Ensimmäinen kuntoutukseni oli sellainen, jossa oli paljon asiaa sairaudestamme, sen hoidosta, ruokavaliosta, liikunnasta. Ryhmissä keskustelimme erilaisista asioista. Liikuntaa ja rentoutus harjoituksia oli ryhmissä. Mitään ns. hoitoja tähän kuntoutukseen ei kuulunut. Oli tosi mukava porukka ja 10+5 päivää kului nopeasti siellä täysihoidossa.

Toinen kuntoutus oli ns. yksilökuntoutus. Kuitenkin oli pieni ryhmä, johon kuului. Siinä oli paljon ryhmäliikuntaa, fysioterapeutin ja lääkärin tutkimuksia ja fysioterapeutin antamia hoitoja, rentoutusta. Joka päivä oli myös luentoja eri aiheista terveyteen liittyen. Ekat 10 päivää "jouduin" ryhmään, jossa muilla oli aivan erilainen terveydellinen ongelma ja välillä tuntui, että nuo meidän oman ryhmän liikuntatunnit oli suunniteltu enemmän niiden muiden mukaan. Kovan migreenini kanssa olin se kummajainen, jolle ei sopinut mikään. Tunsin itseni todella hankalaksi, kun moni asia ei vain minulle sen migreenin kanssa sopinut. Sitten seurantajaksossa olikin ihan eri porukka ja siinä minulle sattui tosi mukava huonekaveri, jolla oli myös migreeni muiden vaivojen lisäksi. Siinä sitä vertaistukea oli ja viisi päivää kului mukavasti.

Varsinkin yksilökuntoutuksessa olisin kaivannut lisää sitä psyykkisen puolen tukea näissä kipuasioissa. Jonkin verran sitä olisi kuulunut ohjelmaan, mutta koska ryhmän äännekkäimmät olivat heti sitä mieltä, että ei sitä tarvita, niin aiheen käsittely jäi hyvin pintapuoliseksi.

Yritän tosiaan nyt etsiä sitä erikoislääkäriä.

Kerrohan tänne sitten, miten kuntoutus sujui. 🙂👍

Ensimmäinen kuntoutusjakso on nyt takana!

Ja voin sanoa, että ihan turhaan jännitin (niinkuin vähän epäilinkin). Asioilla on yleensä tapana järjestyä ja näin kävi nytkin. Kämppikseni oli mukava, samalta paikkakunnalta kuin minäkin (siksi meidät oli varmaan samaan huoneeseen laitettukin) ja tulimme toimeen loistavasti alun pienen kankeuden jälkeen. Päätimme viestiä kuntoutuspaikalle seuraavaa jaksoa silmällä pitäen, että haluamme vastakin olla samassa huoneessa, ettei tarvitse opetella suotta uuden ihmisen tapoja jne.

Hyvin samantyylinen oli kuntoutusjakso meillä myös, kuten jo kuvasit Tuulinen päivä! Tapasimme aluksi eri alan ammattilaisia, kuten sairaanhoitajan, lääkärin, psykologin ja fysioterapeutin ja he yhdessä laativat hlö-kohtaisen kuntoutussuunnitelman saamiensa tietojen perusteella. Sairaanhoitajan kanssa ei mennyt ihan putkeen tapaaminen, olimme lähes samantien kun hänen huoneeseen astuin, napit vastakkain muutamastakin asiasta. Tärkein niistä oli mun uusi elämäntyyli, johon kuuluu uusittu ruokavalio. Siitä tuli heti sanomista, mutta varmistin omalta ravitsemusihmiseltäni, ettei mun tarvitse muuttaa mitään. Eikä tarvitsekaan. 🙂 Muilta sitä vastoin sain kehuja siitä, että mulla on hieno juttu meneillään ja kannustivat jatkamaan samaan, hyvään malliin! Tästä vain huomasi sen, että joidenkin ravitsemustietämys laahaa hitaasti perästä päin. 😉 Mun ravitsemuksesta on oikeastaan karsittu vain viljaperäinen hiilihydraatti pois, muutoin syön kaikkea mitä voin (allergiat ainoastaan rajoittavat).

Henkilökunta kuntoutuspaikalla oli muutoin aivan loistavaa. Ja tämä sh paranteli myös suhtautumistaan minuun viikon kuluessa ja sai melkein multa anteeksi huonon alun. Samoin meidän ryhmä osoittautui mahtavaksi porukaksi! Parasta antia ehkä oli se vertaistuki, mitä en ole aiemmin mistään tai koskaan saanut! Oli oikeasti helpottavaa kuulla miten muut kokevat kipunsa ja mikä siihen auttaa tai jopa miten on päässyt kivuttomaksi. Hyviä ideoita ja neuvoja tuli kyllä. Meidän oma ohjaaja oli myös loistotapaus. Hän oli lempeä, mutta hyvin napakka, osasi vaatia oikealla hetkellä pinnistämään vielä vähän lisää ja ymmärsi myös olla hiljaa kun tuntui siltä, että jos joku sanoo just nyt jotain, niin purskahdan itkuun, koska en enää vain jaksa enempää. Nämä siis lähinnä liikunnassa.

Liikuntaa oli ja se oli monipuolista ja tutustuttiin mm. vesiliikunnan perusteisiin. Olenhan mä käynyt uimahallissa vesijuoksemassa ennenkin, mutta koska olen itse opetellut senkin taidon, tuli siihenkin vähän lisää vinkkejä ja miten saa lisää raskautta tai tarvittaessa voi keventää jne. Vesijumppaakin oli hieman, ihan perusteita vaan käytiin läpi. Onneksi tämä mun kämppis asuu täällä samassa kaupungissa ja on käynyt paljonkin vesijuoksussa ja -jumpassa, hän voi jatkaa mun opetusta sitten. Keskiviikolle sovimme treffit uimahallille.
käytiin sauvakävelemässä ja suoritettiin UKK-instituutin lihaskunto- ja kävelytestit. Kävelytestissä mä kyllä ylitin ja yllätin itseni. Mä ensinnäkin pystyin kävelemään sen 2 km mikä siinä on matka ja toisekseen, mä en ollut viimeinen. 🙂👍 Nyt mä siis tiedän, että pystyn kävelemään taas kunnolla. Ja mä olen ollut kävelijä aina! Olen kaivannut sitä ja nyt tiedän, että voin taas alkaa pikkuhiljaa kohottamaan kuntoa kävellen/sauvakävellen. Sauvakävelyssä on vielä opettelemista, mm. se miten oppia olla jännittämättä harteina ja että muistaa joka askeleella viedä sauva niin taakse, että kyynärvarsi suoristuu ja otteen hellittäminen sauvasta myös siellä ääriojennuksessa. Veikkaan, että sekin alkaa sujumaan kunhan vähän harjoittelee. Lihaskuntojumppaa oli paljon ja tasapainotreenejä (on muuten todella vaikeaa pysyä yhdellä jalalla seisonnassa (saati sitten heiluttaa sitä irtiolevaa jalkaa, kun ei ole kyennyt siihen yli vuoteen!!) ja venyttelyä. Kaikki tämä tuli tarpeeseen. Ja oli luentoja selän sairauksista ja kivunhallinnasta, itsehoidosta yms yms...

Kaiken kaikkiaan, erittäin tervetullutta vaihtelua elämään ja hyvä potku p*rsiille ja muutamiakin omien rajojen ylityksiä, mitkä nekin ovat omiaan saamaan mieltä paremmaksi ja luottavaisemmaksi tulevaisuuden suhteen. Ehkäpä tästä vielä jonain päivänä tulee jotain.

Nyt, kunhan parannun tästä flunssasta (jonka tietenkin sain, kun tuo vastustuskyky on mennyt lähes olemattomaksi), pääsen treenaamaan mahdollisimman täysillä. Odotan innolla, enkä ole nyt näitä sairaspäiviäkään ihan lahnana maannut. Tasapaino- ja kevyitä lihaskuntotreenejä olen tehnyt, tänään myös venyttelin. Hikeen asti en ole itseäni jumpannut, mutta koettanut kuitenkin tehdä sellaisia asioita, millä herätellään niitä selän tukilihaksia toimimaan tasapainon ja hyvän asennon ylläpitämiseksi. Ja pakko sanoa, on siitä jo ollutkin apua. Ja uskon, että on vastakin.

Ainoa mikä vähän jäi kaivertamaan, oli se, että miten saan motivoitua itseni liikkumaan niin paljon kuin tämä vaiva vaatii ja kuntouttamaan itse itseäni, että sitten syksyn kuntoutusjaksolla saisin jo parempia tuloksia testeistä (samat UKK-testit tehdään sitten syksyllä)..? Olen peruspatalaiska ihminen, jolle suurin osa liikunnasta on ollut aina pakkopullaa ja menen aina siitä mistä on aita matalin. Miehen kanssa ollaan tästä jo (melkein koko vkl) keskuteltukin ja hän on luvannut seistä tukenani ja tehdä näitä samoja asioita joita mun pitää tehdä. Mutta riittääkö se? Kantaako se? Olen edelleen päättäväisillä mielin, mutta tunnen itseni liian hyvin huijatakseni siinä, että nämä riittäisivät. Noh, pitänee sitten pitää pieni palautuskeskustelu itsensä kanssa kun sellainen tilanne eteen tulee.

Ja vinkkejä otetaan vastaan. jos jollakulla niitä vain löytyy!

Ihanaa alkukesää kaikille 🌻🙂🌻

Hei! Hyvä kuulla että kuntoutusjakso sujui hienosti. Tuo vertaistuki on kyllä tärkeää.
Sattui mullekin yksi ikävä fysioterapeutti yhteen jaksoon (se oli onneksi lyhyt seurantajakso). Hän miltei suuttui, kun minulla oli migreeni ja sanoin, että kuntosalitreeni ei onnistu. Hän ei voinut ymmärtää, että mua niin särkee. No, ei tätä kyllä moni ymmärräkään. 😑❓.

Kiva että sait vertaistukea ja vielä niin läheltä. Jospa teidän yhteiset uimahallireissut innostaisivat sinua. 🙂👍

Minulla tuo liikunta on sikäli ongelmallista, että se lisää kipuja eikä vähennä. Eikä kyse ole mistään normi lihaskivusta rasituksen jälkeen vaan sellaisesta kamalasta, joka laukaisee vielä migreenin päälle.Jo kevyt liikunta voi sen tehdä. Säännöllinen liikunta on ollut minulle mahdotonta vuosien ajan ja se harmittaa. Varsinkin kun minuun suhtaudutaan terveydenhuollossa usein niin, että olen vain laiska keski-ikäinen ämmä. Tuolta se ainakin tuntuu. No, nyt olen yrittänyt vaihteeksi hakea apua kipuongelmaani. Kaikki vaan etenee niin hitaasti...

Mutta paljon intoa sinulle sinne liikunnan pariin. Jospa sinä löydät sen liikunnan aiheuttaman hyvän olon ja jäätkin koukkuun 😉.

Tuulinen päivä!

Mä tajuan sen kun sitä päätä särkee!!! Se on niin hirveää. Sitä ensin pelkää kuolevansa, sitten loppujen lopuksi toivoo kuolevansa. Niin kamalaa se migreenisärky on!!! Sellaiset ihmiset, joilla ei koskaan ole ollut muuta kuin "tavallista päänsärkyä", eivät oikeasti voi edes tajuta millaista se on! Tavalliseen päänsärkyyn mä en edes ota särkylääkettä nykyään. Kestän sen kuin nainen 😀 Sanot vain vastedes, että jos sulla ei ole ollut koskaan oikeaa migreenikohtausta ja pahaa sellaista, et vaan voi ymmärtää, sellaisille ihmisille, jotka sun päänsärkyjä arvostelevat.

Mulla on edellisestä kunnon migreenikohtauksesta kohta puoli vuotta, luojan kiitos, mutta se muistikuva siitä kivusta ei hälvene. Sen muistaa kyllä...

Tuulinen päivä, onko paikkakunnallasi tai lähimmässä yliopistollisessa sairaalassa kipuklinikkaa? Jospa pääsisit sellaisen asiakkaaksi. Kannattaa ainakin kysyä, ellet jo olekin sitä tehnyt.

Kuntoutusjakso oli todellakin onnistunut. Vaikka siellä oli niitä huonojakin hetkiä (yleensä liittyivät lähinnä omaan kyvyttömyyteen tehdä jotain liikettä ja masennusta siitä, että muut olivat parempia yms), mut päälimmäiseksi tosiaan jäi hyvä mieli.

Flunssakin alkaa helpottaa, tänään kävin uimahallissa vesijuoksemassa ja venyteltiin juoksun jälkeen kuntoutuskämppikseni kanssa. Aika meni mukavasti kälättäessä kuulumisia ja höpötellessä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Meillä täällä ison uimahallin altaan vesi on vain tajuttoman kylmää, on vaikea päästä liikkeelle. Kuntoutuspaikan altaan vesi +34C ja sen kyllä huomasi. Ei ollut missään vaiheessa sellainen olo, ettei tuonne voi mennä... No, kunhan paikkakuntamme pienempi uimahalli aukeaa taas niin siirrymme sinne vesijuoksemaan, siellä on lämpimämpi vesi ja se on suunniteltu nimenomaan vesijuoksijoille ja -jumppaajille.
Nyt kesällä ajattelin, että ostan oman kellukkeen ja käyn järvessä juoksemassa. Saa samalla raitista ulkoilmaakin 🙂

Kipuklinikalle yritin päästä jo vuosia sitten, kun tämä migreenin ja fibromyalgian ja minkä ties kipujen vyyhti pahasti äityi. Kävin usein jopa päivystyksessä katkaisemassa niitä hirveimpiä migreenikohtauksia. Joissa tosiaan jo toivoi, että kuolisi.

En päässyt kipuklinikalle. Aluksi en päässyt edes julkisen puolen neurologeille, vaan minua kehoitettiin hakeutumaan yksityiselle. Yksityisellä olinkin käynyt vuosia, silloin kun olin töissä (eli olin jatkuvasti kuitenkin työkykykyinen). Mutta kun siinä vaiheessa tipahdin pienille päivärahoille (oli sairaus- ja työttömyyspäivärahaa), niin ei siinä usein niillä tuloilla yksityisellä käydä. Kerran hermostuin päivystyksessä (olin maannut siellä monta tuntia ja odotin, että joku lääke lopettaisi sen raastavan päänsäryn), että on se kumma, että mun pitää itse maksaa kalliit yksityiset neurologit enkä saa lähetettä julkiselle puolelle. Kuinka sairas mun pitäis olla? Kas, lähete keskussairaalan neurologille tuli. Mutta siellä vaihtui lääkäri joka kerta. Ja kun mulla on ongelmia noissa lääkityksissä muutenkin, niin mitään luottavaista läääkäri-potilas suhdetta ei kenenkään lääkärin kanssa syntynyt. Muistan, että vastaanottoajat olivat aina jotenkin kiireisiä eikä päästy koskaan asian ytimeen. Lääkkeitä määrättiin lääkkeiden perään. Sitten eräänä päivänä (tunsin itseni toivottomaksi tapaukseksi), eräs neurologi sanoi siirtävänsä minut terveyskeskuslääkärin hoitoon. No, siitä on jo usemapi vuosi eikä sieltä saralta ole muuta tullut kuin vanhojen lääkkeiden reseptien uusimista.

Onneksi migreenikohtaukseni ovat lieventyneet, vaikka niitä onkin paljon. Sillä en ole jaksanut aikoihin juosta lääkäreissä. Nyt olen taas yrittänyt, kun vyyhtiin on ilmestynyt uusia särkyjä.

Lisäksi psykiatrini mielestä en voi enää olla edes masentunut. Kun viimeksi kävin hänen vastaaotolla, ei hän enää antanut edes seuraavaa aikaa. Juuri kun olin vuodattanut kaikki hätäni ja neuvottomuuteni ja toivottomuuteni hänelle. En tosiaan huvikseni käynyt hänen vastaanotolla apua hakemassa.

Mutta liikunnan iloa sinne! Yritän minäkin nauttia kesästä, migreenikkona aurinkolasit ja lippis tiukasti päässä 😎

Tuulinen päivä!

Nykypäivänä on todella vaikeaa saada lääkärille aikaa terveysasemilla. ☹️ Se on hyvin surullista. Aikoja ei joko ole tai sitten syystä tai toisesta ei anneta (ainahan niillä perustelut asiaan on). Surullista ja turhauttavaa. Erityisesti kun itsestä tuntuu, että asiaa olisi vaikka millä mitalla.

Itsellä kävi hyvä säkä huhtikuussa ja sain omalle lääkärille ajan, jopa 45 min (tosin valitin piiiitkän listan jo hoitajalle puhelimessa ja hän teki päätöksen varata mulle ajan, kiitos siitä hoitajalle). Ehdin käydä läpi suurimman osan (mulla oli ihan lista mukana =) asioistani ja mulle tuli tunne, että mua kuunnellaan. Se on muuten äärimmäisen tärkeää. Mieliala nousi jo siitä monta astetta.

En voi kuin toivoa, että jaksat olla sitkeä ja pyytää aikaa lääkärille. 🙂👍 Ja saisit tarvitsemasi avun tai edes lähetteen eteenpäin. Toivon myös, ettet anna masennuksen vallata alaa. Se on valtavan kuluttava voima. Eikä se tullessaan tuo koskaan mitään hyvää. Siksi kannustakin olemaan aktiviinen ja etsimään apua. 🌻🙂🌻

Vaikka oma olotila on parantunut viimeisen 2-3 kk aikana huimasti, siitä mitä se vielä helmi-maaliskuussa oli, mä silti tiedän, että mulla on juttuja käsiteltävänä ja asioita selviteltävänä. Kun mä vain ajattelenkin töihin paluuta, alkaa henkeä ahdistaa. En ole valmis vieläkään palaamaan työelämään, henkisesti ainakaan (olen ollut 2.5v poissa työelämästä). Paluu pitäisi silti tehdä ammatillisen kuntoutuksen kautta, mutten ole edes kyennyt aloittamaan prosessia. Nyt en enää ole sairaslomalla, kesäkuun alusta, vaan ihan virallisesti työtön. Pitäisi alkaa kyetä tekemään asian eteen jotain, mutta se tuntuu lähes ylitsepääsemättömältä. Mutta tämähän asia ei edes kuulu tähän ketjuun enää... (vaikka ei kai se haittaa vaikka tässäkin asiasta kirjoitan..?).

Teinkin juuri päätöksen hoitaa huomenna asiaa eteenpäin. Edes vähän, mutta että saan pään auki asiassa.