Tervehdys.
Minulla on todettu siis otsikon mukaiset sairaudet.

Kaikki alkoi oikeastaan ennen armeijaa ensimmäisen työpaikan aikana kohtauksittaisilla paniikkioireilla.
Armeija meni kivasti ilman oireita ja sitten muutama vuosi armeijan jälkeen kohtauksia alkoi tulla autolla ajaessa.
Kohtauksia tuli herkemmin mitä pidempään olin ajamatta autolla muualla kuin kotikaupungissa.

Paniikki oikereisiin lueskelin Irti paniikista- kirjaa minkä koin hyväksi hoitomuodoksi ja niistä pikku hiljaa alkoi pääsemään erilleen erilaisten ajatusmallien ja käyttäytymisen tavoin.

Sittemmin muutama vuosi takaperin tein töitä hiukan liikaa eli poltin kynttilää molemmista päistä ja sairastuin masennukseen. olin pari kk töistä sairauslomalla ja sitten vaiheittain takaisin työelämään. Oireita tämän burnoutin jälkeen oli välillä vähemmän ja välillä enemmän.. suurimmaksi osaksi masennus oireet tulivat talven synkimpänä aikana takaisin ja hirmuisen työkiireen jälkeen.

Nyt alkuvuodesta sitten sairastuin pahennus vaiheeseen ja mukana on tuo ahdistuneisuus lisänä tuohon masennukseen. Olen syönyt Brintellix 10mg annosta siitä burnoutista asti ja nyt sitten kun oireet paheni niin sitä annosta nostettiin 20mg annokseen. Söin uutta annosta sen kolme viikkoa ja tuona aikana en voinut ajella autolla muualla kuin lähikaupassa.. Hirvenä pyörrytys, utuisuus, epätodellinenolo yms oireina niin ei vaan pystynyt lähtemään enää yhtään mihinkään. Nyt pienensin tuon annoksen takaisin siihen 10mg päivässä ja olo on hieman parantunut tuon utuisuuden suhteen.. olen pitkään miettinyt nyt että jätänkö lääkkeet kokonaan pois koska jos ne lääkkeet saa olon tuollaiseksi epätodelliseksi niin en kyllä sellaista olo tilaa halua. Toki pyörrytystä aiheuttaa myös tämä jatkuva makaaminen mutta kun ei pysty vaan yksinkertaisesti mihinkään kun ei ole mitään mielenkiintoa tehdä yhtään mitään. on vaan mm. surullinen, alakuloinen, ahdistunut, jännittynyt yms. hirveästi erilaisia tunteita.

Mietin että johtuuko lääkkeestä vai mistä kun Viimekesänä huomasin että jotakin on vialla kun esimerkiksi vaikka puhuessa jollekkin toiselle tuntui että aivot ei enää pysynyt puheen kanssa mukana.? jotenkin vaikea selittää sitä tunnetta miltä se tuntuu mutta jotenkin noin.

Nyt lueskelen kirjoja ja teen tehtäviä Irti masennuksesta ja irti ahdistuksesta.
Kyllähän niistä uusia ajatuksia saa mutta tuntuu että tämä tauti on kestänyt ikuisuuden ja ajatuksena on että pääseekö tästä enää koskaan ennalleen? onko pohja jo nähty vai vieläkö tämä vie syvemmälle? Olo on edelleen hirmuisen utuinen ja väsynyt.

Juurikin tuo utuisuus häiritsee eniten kun tuntuu että ajatukset ja kaikki minne esimerkiksi vaikka katsoo tuntuu utuiseltä ja jotenkin oudolta.

Parisuhdekkin menee päin v*ttua kun itse on sairas ja toinen haluaa ymmärtää mutta kun ei tiedä että jaksaako tälläistä elämää.