En oikein tiedä miten tämän pienen kirjoitelmani aloittaisin… Lueskelin muiden kirjoittamia juttuja ja ajattelin että rohkenen itsekin kirjoittamaan, samassa veneessähän tässä ollaan 🙂 Tänään tuntui pitkästä aikaa siltä, että kaikki asiat kaatuvat päälle yhtä aikaa ja ahdistus alkaa kuristaa kurkkua. Mietin kenelle soittaa, mutta ei tuntunut löytyvän sopivaa henkilöä… Tuttua? Olen vasta pari viikkoa sitten aloittanut työkokeilun ja siellä jännittää edelleen kaikki uudet asiat ja melkeinpä vanhatkin. Ennen tätä työkokeilua olin puoli vuotta työttömänä ja edellisestä työpaikasta on huonoja kokemuksia. Olen mietiskellyt miten kertoisin työpaikassani mahdollisista paniikkikohtauksistani, mutta en ole saanut muodostettua tarpeeksi hyvältä kuulostavia lauseita mieleeni. Lisäksi mietin kerronko joutuvani ottamaan rauhoittavaa sillointällöin olotilaani. Miksi on vaikea kertoa? Koska minua hävettää tämä että saatan menettää itseni hallinnan ja saada paniikkikohtauksen! En kehtaa asiasta jutella kunnolla edes äitini kanssa. Tykkään työstäni ja se tuntuu olevan sopivaa minulle.
Jaksamiseni kannalta uskon, että minun olisi hyvä rohkaistua ja kertoa paniikkitiloistani.
Minua alkoi raivostuttaa ja itkettää koko paniikkikohtaukset joten ajattelin että tarvitsen oikeasti apua ja päätin soittaa lääkäriajan. Ajanvarausaika oli kuitenkin mennyt umpeen ja aloin paniikissa miettimään mitä nyt teen ja kenelle nyt soitan, koska jos en saa tilanteeseen jotakin tukea tänään ja heti niin seuraavana päivänä ahdistaisi tosi paljon töihin meneminen. Huojentuneena muistin työkkärin työntekijän joka on huolehtinut näistä työkokeiluistani ja ollut tukenani. Huonoksi tuuriksi puhelimeen vastasikin hänen kolleegansa. Ei tuntunut yhtä luontevalta kertoa hänelle ja nieleskelin itkua. Kävi kuitenkin ilmi että oma työkkärintekijä ei ole enää ollenkaan paikalla, joten yritin tälle naiselle kertoa miltä minusta tuntui ja mitä apua tarvitsisin. Hän teki johtopäätöksen että minulla on työssäni hankala olla ja minun olisi hyvä mennä lääkärille, lopettaa työkokeilu ja mennä työkyvyttömänä sairaslomalle. On muitakin ja helpompia tapoja lähteä tuettuun työtoimintaan. Mutta juuri noita asioita en halunnut. Minusta tuntui ettei minua kuitenkaan oikein kuunneltu ja ymmärretty ja puhelu loppui pian. Minusta tuntuu että puolestani päätetään asioita enkä saa ääntäni kuuluville mitä oikeasti halauan ja mitä oikeasti tarvitsen… Näin käy usein kun en saa ääntäni kuuluville. Ei ihme, että minua ahdistaa.
Moi! Luin tekstisi ja mulle tuli voimakas tarve vastata sulle. En tiedä, osaanko auttaa, mutta tsempata haluan ainakin! Itselläni ei ole koskaan ollut varsinaista paniikkihäiriötä, mutta olen kokenut ahdistusta ja jännittänyt sosiaalisia tilanteita ja erityisesti uusia tilanteita. Vaikka siitä on aikaa, muistan tunteen ja siksi osaan samaistua tilanteeseesi. Muistan myös sen, etten uskonut kenenkään ymmärtävän, miltä ne tilanteet tuntuivat. Mulle oli myöskin aluksi hyvin vaikeaa kertoa jännityksestäni kenellekään.
olin aina ollut hyvin sosiaalinen ja rohkeakin, ainakin tuttujen kesken. Olen aina pitänyt lapsista ja hoidin lapsia nuorena hyvin paljon. Lasten kanssa kaikki oli hyvin, mutta heidän vanhempansa saivat mut ajoittain lähes paniikkiin. Lapset pitivät musta ja siksi sain paljon töitä, ja työkokemuksen myötä pääsin opiskelemaan unelma-ammattiini, sosiaalialalle!
nyt olen tehnyt nykyistä työtäni yli 10 vuotta, ja olen vähitellen päässyt tuosta vanhasta vaivasta! Se, että jatkoin vain lastenhoitotyötä, vaikka se olikin ajoittain vaikeaa ja se, että opiskelin unelma-ammattiini, antoivat mulle varmuutta, itseluottamusta ja rohkeutta jatkaa.
minua auttoi valtavasti myös se, että uskalsin eräässä varjoittelupaikassa kertoa jännittämisestäni eräälle työntekijälle. Hän kuunteli ensin ja sanoi sitten, että olen hänen mielestään toiminut aivan oikein. Hän vakuutti mut siitä, että kun teen vain asioita, myös niissä ahdistavissa tilanteissa, se helpottaa vähitellen. Ja kun lisäksi oon aito ja vilpitön, ihmiset huomaavat sen, eivätkä niin välitä jännityksestäni.
Nykyisessä työssäni mulla on jatkuvasti ohjattavanani nuoria harjoittelijoita ja usein tunnistan jännityksen ja pelon, jopa ahdistuksen. Silloin annan saman neuvon; ole aito ja vilpitön. Ja mene silti tilanteisiin, vaikka ne ovat vaikeita!
Itse suosittelen nykyään myös kertomaan muille jännityksestä; ajattelen niin, että, jos muut tietävät, että jännitän, eivät he ihmettele, vaikka käytökseni jossain tilanteessa olisi hieman outoa. Kaikki me joskus olemme jännittäneet!
lisäksi suosittelen tutustumaan itseesi; millainen todella olet! Tätä voi tehdä lukemalla, tekemällä erilaisia testejä, juttelemalla ihmisten kanssa ja kokeilemalla erilaisia asioita, jotta löydät ne, joista itse todella pidät!