Eipä tiennyt tyttö… kymmenen vuotta sitten kuinka elämä voi TAAS koetella!
Kolmen lapsen yksinhuoltajana oli vaan niin tohkeissaan kun löytyi uusi ihana rakkaus. Olihan se huumaavaa ja upeaa tuntea olevansa rakastettu, hyväksytty ja ”turvassa”.
Vaan kuinkas sitten kävikään… tuli uusi yhteinen lapsi lisää ja yhtäkkiä oli sinun ja minun lapset, sinun ja minun rahat, sinun ja minun velat. Rakastettiin ja taisteltiin… rakastettiin vielä enemmän ja myös riideltiin lisää…
Ja nyt olen menettänyt kaiken!!!
Mies sai tarpeekseen ja muutti pois. Itkin, lepäsin, join, lepäsin, kävin töissä, lepäsin, hoidin lapsia, lepäsin, harrastin irtosuhteita, lepäsin, lepäsin… ja yht´äkkiä en jaksanutkaan enää mitään. Ja sitten ei lapsukaisetkaan jaksaneet enää. Kolme neljästä masentui ja joutui hoitoon. Vuosi on nyt mennyt ja asiat vain menee huonompaan suuntaan. Olen menettänyt tyttäristä kaksi hoitolaitoksiin, yhden maailmalle ja nuorimmaisen isälleen…
Koko ajan olen yrittänyt hoitaa työni, löytää rahaa pakollisiin maksuihin… pitää elämää yllä, nähdä lapsia… kunnes uuvuin täysin! Olisin ollut valmis lähtemään pois, mutta minua ei laskettu… 😞
Sinnittelen vielä! Olen ahdistunut, masentunut, kaikkeni menettänyt… Haluaisin vieläkin vain kuolla pois, mutta itse en tee sitä ratkaisua, koska niin olen luvannut… rakkaimmilleni.
Hei Minkki!
Olipa riipaisevaa lukea sinun tuskaista purkausta. Nyt on tärkeintä, että keskityt vain itseesi ja oman mielesi kohotukseen. Menet hetki kerrallaan eteenpäin. Tekstistä huomaa, että olet lopen uupunut ja kaipaat selkeästi lepoa. Ole armollinen itsellesi ja lepää. Toivottavasti sulla on joku läheinen, joka kuuntelee. 🙂🌻