Käytännön ongelmia erotessa
Suunnittelen, että muutan pois kahden teini-ikäisen kanssa mieheni luota. Olen suunnitellut varmasti viimeiset 5 vuotta enkä saa lähdettyä.
Meillä on yhteinen koti ja yhteinen laina tietysti. Miten nämä käytännössä menee, helpointa tietysti, jos mies suostuu myymään talon eikä pullikoi, mutta entä jos se ei mene niin helposti? Asuntolaina pitäisi laittaa katkolle siten, että maksamme vain korkoja kunnes ero on selvä tai talo myyty, mutta entä jos mies ei suostu lyhennystaukoon ja tekee tahallaan haittaa? Onko muuta mitä pitää ottaa huomioon yhteisen omaisuuden ja velan osalta, osaako kukaan kokeneempi valaista asiaa? Pahinta, että talossa on paljon kunto-ongelmia ja remonttia kesken eli täysi pommi tällä hetkellä. Pitäisi ilmeisesti myydä vaikka purkukunnossa. Olen siirtänyt tätä asiaa ihan liian pitkään oman ja lasten terveyden kustannuksella.
Elämä on varsinkin tyttärelle sietämätöntä miehen alkoholin käytön vuoksi. Ulospäin ukko on tykätty ja ihmisten kanssa toimeen tuleva, supliikki… töissä käy, mutta auta armias, kun koittaa vapaa-aika. Kotona mm. pihatöitä ei voi tehdä ilman ”vauhtia” kovinkaan usein. Onneksi ei kuitenkaan täällä kotipirtissä meidän nenän edessä istu humaltumassa vaan miesluola on tuossa talon vieressä. Sieltä hoiputaan sisälle syömään ja nukkumaan milloin mitenkin. Kännissä minut välillä pitää haukkua. Joskus olen kuullut, miten hänen on ”pakko” juoda, kun on niin hirveä vaimo. Olen selvinnyt vuosikausia olemalla hiljaa… suojellut ja säästänyt itseäni, kun en ala kännisen kanssa haastamaan mitään riitaa tai juuri muutakaan keskustelua virittänyt. Hänen sönkkäämiset kaikuu kuuroille… tai on minulla korvat ja sielu, jonne naulat välillä ampuu syvälle. Ei siinä jää enää voimia vastustaa.
Haluan vain pois tästä. Voittaisinpa lotossa.
Kuin mun näppäimistä. Erona se, että olemme vain avopari ja meillä on 3 vuotias poika enkä omista talossa muuta, kuin huonekalut. Lähtöä tehnyt nyt 3 vuotta. Vika niitti tuli tällä viikolla. Olimme lapsen kanssa laivalla ja lapsi sai vatsa taudin. Odotettiin 2h autohuollossa autoa takaisin reissun jälkeen, kun piti hakea auto eikä se ollutkaan kunnossa. Mies ei voinut känniltään tulla hakemaan lasta. Päästiin kotiin, mies haukkui lapsen huonot käytöstavat johtuvan minusta. Silloin napsahti. 3 vuoden hiljaisuus purkaantui ja ilmoitin tän olevan nyt tässä. Sammui sohvalle niin, etten voinut oksennustaudissa olevalle lapselle hakea kaupasta mitän juotavaa tai syötävää helpottaakseni lapsen oloa. Mies käyttöytyy, kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta mulle riitti. Koska toi ei tajua, aion muuttaa salaa ja otan lapsen mukaan. Sovitaan sitten lastenvalvojalla tai tarvittaessa käräjillä lapsen asiat, mutta mä en jaksa enää. Olen ottanut kuvia ja videoita miehen käytöksestä kännissä ja aion näyttää ne mikäli tarve vaatii. En halua lapsen menettävän isäänsä, mut ei mun ole pakko jaksaa tätä eikä lapsen tarvitse lasista lapsuutta elää. Paljon voimia sulle, ei sinunkaan tarvitse jaksaa eikä eteenkään lapsien. Ota riski ja lähde. Helpommin sanottu, kuin tehty. Mä tilasin kirjat Tunne lukkosi ja Virtahepo olohuoneessa. Olisiko niistä apua sinullekkin?
Kiitos kommenteista. Mainitsemasi kirjat ovat hyvin tuttuja minulle, olen vuosien mittaan lukenut, tutkinut, järkeillyt ja pähkäillyt. Haaveillut lähteväni ja selitellyt, miksi vasta sitten ja sitten... käynyt psykiatrisen sairaanhoitajan juttusilla moneenkin kertaan asiaa puimassa ja rasittanut ystäväni asioillani kyllästymiseen saakka.
Juttu on tämän yhteisen velan takia mm. paljon pitempi kuin 5 vuotta. Älä sinä tosiaankaan enää jää tuohon, kun lapsi on vielä noin pieni. Hän ei ole tehnyt mitään ansaitakseen mahdollisesti tämän mitä olen itse nähnyt mihin asiat voi mennä. Mutta jossittelu ei auta. Oli meillä lastensuojelukin välillä "tukena", mutta se homma on todella huonoissa kantimissa ainakin tässä kunnassa. Työntekijä aina keksi lähteä muihin maisemiin ratkaisevalla hetkellä, kun jotain oikeasti olisi ollut mahdollista tapahtua asian suhteen eli meillä vaihtui asiaa hoitanut ihminen varmaan viisikin kertaa, kun välillä koulukin otti kantaa tytön takia. Viimeisin kun olin jo etsinyt asunnon ja olisi pitänyt tehdä tukilaskelmia sen suhteen... ko henkilö lähti ennen kuin saatiin asiaa eteenpäin ja taas se jäi siihen. En jumalauta jaksanut enää sitäkin. Toivotonta. Miestä yritettiin myös saada hoitoon ja kävikin jonkin kerran päihdetyöntekijällä, kun sosiaalityöntekijä "pakotti", mutta tottakai oli ukko siellä valehdellut. Ei ongelmaa. Hänellä. Olen siis todennut karvaasti, että oma apu paras apu. Ei kannata juuttua. Oi kallis Suomenmaa.