Huomisessa liveryhmässä on mahollisuus keskustella tapahtumasta ja siihen liittyvistä tunteista. Liveryhmä on poikkeuksellisesti klo 13-16.

Onkohan sitä ihminen joskus puhunut kaiken loppuun, kun näitä juttuja aina ja aina vaan tulee lisää. Yks kerta ei olisi enää sanoja mitä kirjottaa. Itkisi vaan, kyyneleet ei koskaan lopu, sen tiedän.

Minulla olisi huomennakin tentti, se on yksi rästitentti. Tänään oli virallinen tenttipäivä noilla kuolleilla kuten oli mullakin. Miltä se tuntuisi kuolla kesken tentin. Ehkä minä menen huomiseen tenttiin mutta en enää siihen lue, vaan valmistelen asiani siten, että se voi olla mun elämäni viimeinen päivä ja viimeinen tentti.

Tämä tapahtuma todella järkytti. Toki Jokelankin vastaava tapaus järkytti pahasti, mutta tämä sattui jo lähelle. Ystävien perheenjäseniä oli koulussa viereisissä rakennuksissa. Oma ystäväni oli juuri valmistunut kyseisestä koulusta. Ja muutenkin on sukua ja ystäviä Kauhajoella. Kahdesta asti olen vain istunut tietokoneen ja television ääressä toivoen että löydän jostain menehtyneiden nimet, jotta voisin varmistua ketä siellä oli.

En ole oikein tiennyt itkisinkö vai enkö. Mieliala on ollut todella synkää ja on tässä pariin otteeseen kyyneleetkin tippuneet. Aivan uskomatonta tällainen. Ei edes tiedä miten tätä asiaa käsittelisi...

Sinulla Mousy on varmaan vielä kamalampi olo kuin mulla joka en ole koskaan edes käynyt tuolla paikkakunnalla. Kohta ne nimet kai tulee julkisuuten, toivottavasti ei ystäviäsi.

Kyllä tällaiset tapaukset järkyttää.
Tämä meidän yhteiskunta toimii niin että vaikka tällainen olisi ennakoitavissa, mitään ei voi tehdä ennenkuin jotain tapahtuu.
Siis jos minä tietäisin jonkun henkilön joka saattaa olla vaaraksi, ei viranomaiset minun sanomisiani tai varoituksia ottaisi huomioon, ensin pitää tapahtua jotain.
Olihan tässäkin tapauksessa tekijä ollut poliisin kuultavana, ei löytynyt mitään miksi olisi pitänyt ase ottaa pois.
Miksi ihmeessä näitä aseita annettan ihmisille!

Ahdistuin suunnattomasti eilen, kun kuulin asiasta radiosta. Tilanne oli silloin päällä. Jokelan koulusurmien aikaan mieheni oli vielä elossa ja pystyin keskustelemaan hänen kanssaan asiasta. Nyt olen yksin ja ahdistunut. Tunne johtuu pelosta oman poikani kohtalon takia. Hän on ollut vakavasti masentunut jo vuosia ja lähes eristäytynyt ystävistään. Varsinaista terapiaa ei ole aloitettu, mutta hänellä on kyllä yhteys psykologiin.
Tiedän, ettei oma ahdistukseni ole lähelläkään sitä, mitä surmaajaan vanhemmat ja surmattujen vanhemmat nyt kokevat. Toivottavasti he saavat kaiken mahdollisen avun.

Itse en henkilökohtaisesti tuntenut sieltä ketään, mutta haluaisin siitä huolimatta esittää syvimmät osanottoni kuolleille ja heidän omaisilleen sekä niille, joita tapaus muuten on riipaissut läheisesti.

Siinä mielessä tämä tosin tuntuu henkilökohtaiselta, että olen alkanut viime aikoina miettiä: "Mitä jos minusta tulee jokin päivä tuollainen?" Periaatteessa en usko, että alkaisin tappaa toisia ihmisiä, ja tällä hetkellä itsemurhankin tekemisen kynnykseni on aika korkea, mutta toisaalta, ehkä nämäkään ihmiset eivät aluksi päättäneet tekevänsä sitä, minkä lopulta tekivät.

Hekin hakivat apua mielenterveysongelmiinsa (ainakin lukemani mukaan), mutta eivät saaneet ajoissa riittävän tehokasta (jos minkäänlaista) hoitoa. Vaikka en missään nimessä hyväksy tuollaisia kauheita tekoja, joita on viime aikoina tapahtunut, niin minusta tuntuu siltä, että tietyllä tasolla tunnen sitä samaa turhautuneisuutta, josta hekin kärsivät. En vihaa muita ihmisiä, mutta olen ajoittain todella pettynyt joihinkin yhteiskunnallisiin instituutioihin, kuten mielenterveystyön järjestelyihin. Aivan liian usein tulee sellainen olo, että vain lykätään pillerit kouraan ja sen jälkeen lakataan välittämästä.

Toivon kaikille jaksamisia myös näiden raskaiden ja surullistenkin päivien ajalle.

hei,

minulla on sekavat tunteet tänään. tulee mielikuvia siitä, että joutuu väkivaltatilanteeseen. mielikuviin liittyy pelkoa. tavallaan myös kai prosess

oin kauhajoen tapahtumia. en pelkää niiden mielikuvien pulpahtamista. asia on niin yhteisöllinen ja olen osa yhteisöä, ymmärrän että teen töitä asian kanssa. ehkä se on turvattomuuden tunnetta, fyysistä turvattomuutta, paniikin häivettä.

Minut tämä tapahtuma sai kirjoittamaan tänne tukinettiin. En muista minkä sanan laitoin googleen ja tulin tänne. Olen kirjoittanut tukihenkilölle ja ilmoittaudun myös avoimiin ryhmiin. En olekaan koskaan ennen kuulunut mihinkään ryhmään.
Olen 20v ja tämä tapahtuma sai minut miettimään olenko minä vaarallinen yksinäinen nuori. Tunnen sääliä ampujaa kohtaa, kun luen kuinka hän oli koulukiusattu, jota itsekin olen ja jonka vuoksi olen täysin eristäytynyt ihminen. On vaan netti ja työpaikat joissa olen aina yksin, en ketään muita koskaan näe, jaan sanomalehtiä ja siivoan.

Minulla ei ole ystäviä eikä perhettä joille puhuisin asiasta. Koulukiusaus sai aikaan sen etten koskaan ole mennyt mihinkään jatko-opiskeluun lukion jälkeen. Minä toivoisin, että tämä tapahtuma auttaisi meitä koulukiusattuja. Karsea toivomus, kun vainajia on niin monta.

hei,

katsoin tänään kauhajoen jumalanpalveluksen ja kävelin sen jälkeen 5 tuntia koiran kanssa.

olen ihanku tyhjä. pienet asiatkin tuntuu raskalta.