Eilen tuli Teemalta mielenkiintoinen ohjelma nimeltä Hulluuden historia. Siinä käsiteltiin suomalaista mielenterveyshoidon historiaa. Mieleeni jäi erityisesti sellainen väittämä, että jo ennen lääkehoidon kehittymistä 1950-luvulla sekä nykyäänkin naisten on arvioitu hyötyvän käsillään tekemisestä. Eli käsitöiden tekeminen näyttäisi vähentävän hieman ahdistusta ainakin naisilla.

Onko teillä samankaltaisia kokemuksia? Oman kokemukseni mukaan käsityöt ovat todella hyvää vastapainoa esim. rankalle tietotyölle. Nettiajan nuoret naiset ovatkin luoneet ennätysmäärän erilaisia käsitöitä käsitteleviä blogeja sekä kehittäneet käsitöiden nettikauppaa. Mutta vähentääkö tällainen käsillä tekeminen ihan oikeasti ihmisten ahdistusta ja voisiko tällaisten toimintamahdollisuuksien kehittäminen rikastaa esim. hoitotyötä?

Kun itse olin lyhyen aikaa psykiatrisessa sairaalassa masennuksen takia 1990-luvulla, siellä oli tämäntyyppistä toimintaa ja mieleeni jäi, että taideterapiaan oli suorastaan tungosta, jopa niin, että paikat loppuivat kesken. Toiminta oli uhanalaista jo silloin ja nyt on koko sairaala lopetettu…

Mielenterveystyön vertaisryhmässä toimiva depressioita sairastanut ystäväni kertoi myös, että hänen paikkakunnallaan toimii tällainen Mieli maasta-yhdistys, jossa käy miehiäkin nikkaroimassa ym. Totta kai miehetkin voisivat hyötyä esim. puutöistä, etenkin kun työtilojen järjestäminen sellaiselle toiminnalle on haastavampaa kuin esim. kutominen.