Hei "sinä samanlainen" 🙂

En edes ymmärrä miksi laitoin hymiön koska itken koko ajan (itkenyt olen nyt suoraa huutoa jo n.5h, alkaa jo väsyttää)

Joka aamuyö herätessä 4 aikaan itken. Miksi piti herätä? Miksei minua voitu ottaa pois yön aikana? Menen nukkumaan jo 17-18 aikaan illalla hirveän pillerimäärän kanssa ja toivon etten heräisi.
Aina olen tähän asti herännyt.
Hakkaan itseäni, revin, lyön, viiltelen. Kunhan se kipu vaan poistuu sydämestä vaikka reisiini joista valuu verta, tunnen hetken sitä euforiaa. Pienen hetken.

Syön kamalia määriä lääkkeitä, esitän että minulla on eräs sairaus ja saan siihen todella vahvaa myös kipulääkkeenä käytettävää lääkettä, on myös unilääkkeitä, rauhoittavia, ja myös jotain muita kipulääkkeitä kuten panacod (joka on joillekin vahva lääke, itselleni hyvinkin hento, ja otan päivässä ainakin sen 10kpl)
Lääkäri ei ihme kyllä tajua tätä, miksei hän tarkista mitä hän määrää minulle? Joka kerta pelkään että hän tajuaa että kaikkia lääkkeitä menee maksimiannos?
Muttei hän (onneksi?) ole tajunnut.
(Ennen tätä e-reseptiä oli helppo juosta eri lääkäreillä ja eri apteekeissa)

Sinulla on perhe, joten tilanteesi on täysin erilainen kuin minun. Olen haudannut vanhempani ja sijaisperheestä lähdin 14 vuotiaana. Ei sukulaisia.
Vanhempani tappoivat itsensä ja siksi mietin että teen saman. Ja tietysti tämän kaiken muunkin takia. Koska en jaksa enää.
Päiväkirjassani vuoden ajalta luulisin että siellä lukee "en jaksa enää", valehtelematta 200x.

Viestisi ei enää näy tässä kun kirjoitan, mikä harmittaa koska haluaisin lukea sitä ja kommentoida. Ainakin tuo sana "itsemurhavietti" on tuttua.

Ja vaikka minulla ei olekaan perhettä, ei ystäviä, ei ketään enää, niin silti pelkään että joku jäisi murehtimaan että "jos tämä oli minun syyni" .. Tunnen niin kovaa syyllisyyttä kaikesta että tuo pahentaisi vain sitä.
Olen jo 30, ei mitään ammatillista koulutusta. Syksyllä olin päässyt 6 eri paikkaan opiskelemaan, jokaisen tiputin yksi kerrallaan pois.
Päivät katselen tv:tä, mietin elämää, katselen valokuvia, itken, otan lääkkeitä, viiltelen, ja jos tulee euforia, samantien ulos! kauppaan, jos ostan ruokaa niin ahmin sitä ja oksennan. haluan olla laiha, niin laiha että kaikki ihailevat minua. nyt olen ns. normaalipainoinen.
En siis syö, ei ole ystäviä, ei minkäänlaista sosiaalista elämää. Kulissielämää.
Minulla oli myös kohdussa kasvain jonka takia kohtu poistettiin, en ole voinut elämäni aikana harrastaa seksiä kuin ehkä alle 10x. Ja kipua jäi emättimeen eli seksiä en pysty harrastamaan ellen käytä puudutusvoidetta, myös välilihan katkeaminen on mahdollinen joten siksi se ei ainakaan nyt ole mahdollista.
Eli lapsia en voi saada koskaan. En usko että saisin edes adoptoida.

Sain 4kk aikaan 50 000€ velat. En ymmärrä itsekään miten onnistuin siinä, mutta otin kaikki pikavipit, kaikki nettikaupat maksimimäärällä tilasin tavaraa laskulle. Ja käytin tuon kaiken...johonkin. En muista mihin, en oikeasti ymmärrä mihin se on mennyt.
Nyt olen syytettynä törkeästä petoksesta, koska laitoin pikavippihakemukseen vääriä tietoja ja sain 10 000€ lainan sen takia. Myös eräs pikkuputiikki ilmoitti 30€ ostoksesta poliisille ja siitä sain jo sakot. Luulin ettei Suomessa tapahdu muuta kuin että tulee merkintä luottotietoihin.

En koskaan saisi ostettua autoa, en asuntoa, en mitään. Koskaan. Koska tuo summa on niin suuri, ja olen jo tämän ikäinen, ja pikavippien korot juoksevat, niin turha kuvitellakaan että saisin mistään lainaa.
En halua tätä enää. En halua elää täällä enää.
Olen käynyt kirkossa, yrittänyt todella koittaa sitä.. Mutta.. Ei se toimi.

Haluan kuolla mutta pelkään minne päädyn?
Uskon Enkeleihin, ja eräs Meedio, sekä tuttuni joka tulkitsee Tarot-kortteja, on kertonut minulle että ihminen joka tekee itsemurhan, joutuu eräänlaiseen "välitilaan". Eli ei palaa maanpäälle uuta ihmisenä, koska jää harhailemaan jonnekin.. Se pelottaa.

Mitä teen?
Miksi eläisin?
Muilla ikäisilläni on kaikki, ne pienet asiat joista he valittavat.. Lapsista, työstä, puolisosta, päänsärystä!?!?
Jos minulla olisi jotakin, edes jotakin pientä, olisin toiveikas. Muttei minulla ole ketään tai mitään!
Ja mihin työhönkään menisin? Puhelinmyynti ei onnistunut, sain kahdesta paikkaa potkut, samoin kuin siivouksesta. (olin liian hidas)

Anteeksi etten kommentoi tekstiäsi koska en näe sitä tästä, mutta muistan että sinulla on lapsi ja mies. Älä jätä heitä.
Mutta jos äiti voi huonosti, voi koko perhekin. Toivon että haet apua. Mene Enkelihoitoon, Reikihoitoon, johonkin luontaishoitoon!
Mutta tiedän ettei kukaan voi auttaa jos tilanne on sama kuin minulla on.

Tätä mitä nyt teen, istun asunnossani ja tuijotan ikkunasta, ei tätä voi kutsua elämäksi. Uskon että synnymme uudelleen.

En halua yllyttää sinua itsemurhaan, toivon todella todella että joku fiksu ihminen kirjoittaa sinulle tsemppauskirjeen! Minä en siihen pysty.
Mutta vaikka näin ei koskaan saisi sanoa niin sanon: tiedän mille sinusta tuntuu, uskon tietäväni.

Toivottavasti rakas ihminen emme koskaan lopeta elämäämme täällä, kumpikaan.
Vastaathan minulle? <3

T: Esmeralda

Marjaj ja Ezmeralda, mitä teille kuuluu?

Aloitin ketjun vähän samantapaisesta asiasta, kun en ajoissa hoksannut tätä. Toki sillä tavoin pääsen helpommalla, että minulla on perhe ja työ, ja kaikki periaatteessa hyvin. Mutta toistuvat masennusjaksot johtavat vahvoihin itsemurha-ajatuksiin. Lasten takia koen niistä syyllisyyttä, kukaan muu ei minun kohdallani menettäisi mitään.

Haluan silti kannustaa teitäkin jaksamaan laittaa vastaan itsemurhavietille. Uskon, että se kertoo pakottavasta tarpeesta johonkin muutokseen, mutta muutoksen ei tarvitse olla elämän päättyminen. Eikä se saa olla. Kuten Ezmeralda kirjoitit, vaikkei sitä itse usko, omalla elämällä voi olla sellaista merkitystä, jota ei nyt pysty näkemään.

Millaiset hoitokuviot teillä on? Pystyttekö puhumaan kenellekään?

Ezmeralda, minullakin oli vähän alle 25-vuotiaaksi tuota viiltelyä, mutta olen pystynyt lopettamaan, ja pysynyt yhtä viime kesän pikkunaarmua lukuun ottamatta kuivilla kohta 10 vuotta. Toivon, että sinäkin löydät muita tapoja saada helpotusta kuin itsesi satuttaminen.

Voimia syksyyn!