Avataan nyt sitten uusi keskustelu. En ymmärrä minkä takia elämässä on niin paljon ahdistusta ja kärsimistä? Kyllähän uskonnoissakin siitä puhutaan. Onko uskonnoista teille paljon hyötyä? Minulle kyllä on aika paljon. Mikä muu voisi auttaa, ettei kärsiminen ylittäisi kriittistä-rajaa? Ja voiko ihmisen elämä olla sellaista ettei kärsi yhtään? Onko teillä jonkin näköistä teoriaa siihen, että mistä nämä asiat johtuvat?
Kauheaa vihan tunnetta keskellä yötä. Prkl kun ottaa niin päähän tämä jatkuva kärsiminen. Ei jaksaisi koko ajan vain kärsiä. Kun pitäisi pysyä elämän rytmissä, mutta tuntuu ettei jaksa.
Välillä tuntuu että hirteen vaan. Mutta välillä vähän parempi olo. Ketuttaa niin hirveästi välillä kun on niin vaikeaa pysytellä normaalissa elämässä.
Jos jotkut asiat voisivat helppottaa hivenen ahdistustasi ja kärsimystäsi mitä ne olisivat - vai onko niitä?
Kirjoittaminen auttaa. Musiikki. Joskus ystävät. Jotenkin rauhallinen ilmapiiri. Lukeminen.
Kun tarvitsen välillä sitä omaa rauhaa paljonkin. Toisaalta elämä on välillä niin hektistä, että menee koko ajan paikasta toiseen eikä saa rauhaa.
On vaikea löytää se balanssi.
Kyllä noita asioita toki on jotka helpottavat, niin kuin mainitsinkin, mutta sitä vain haluaisi että olisi koko ajan mielenrauha ja hyvä olo. Vaikka se on vissiin mahdoton ajatus..?
HIrvittävää kun joutuu syömään koko ajan rauhoittavia ettei olo muutu liian pahaksi. Minkä takia elämäni on näin kovaa? En vain jaksaisi enää tätä kuraa. 🙁
En enää ymmärrä, kun on hengen ahdistusta ja kamalia kuoleman ajatuksia.
Minulle tulee tuo hengen ahdistus niin monista asioista. Välillä tuntuu että kuolen siihen. Nämä alkavat olemaan jo aika ratkaisun päiviä. Miten jatkan tätä olemassa oloa?
Toivottavasti Jumala armahtaa jos teen im:n jonain päivänä...:(
En ymmärrä miten elämästä voi nauttia. Sen takia uskon taivaaseen, koska tämä elämä on niin valtava testi. Ei täällä kukaan pysty pysähtymään. Kaikkihan me loppujen lopuksi samanlaisia ollaan. Vain Jumala voi pelastaa.
Haluaisin vain että elämä olisi pelkkää nautintoa, mutta jostain syystä se ei ole. Aivan kuin kantaisin tiiliskiviä repussani.
Eikö tämä kolmekymmentä vuotta jo riitä? Eikö se ole jo tarpeeksi? Olen kiirastulessa. Minulla on rintakipuja. En vain jaksa niitä ja elämän kovaa koulua enempää. Vedän vaikka sitten ihan överiksi koko elämän. Syön rauhoittavia kuin karkkia. Ja siihen kun vetäisi vielä olutta päälle niin varmasti saisi pään sekaisin.
Anteeksi nyt vaan kun olen niin synkkä, mutta en voi sille mitään...
Kyllä onkin taas tuskainen olo. Olen miettinyt paljon kaverin itsemurhaa. Olen miettinyt sitä jo monta vuotta. Toisaalta ajattelen että se oli luovuttamista, mutta toisaalta ajattelen että hän ei vain enää jaksanut oloaan.
Tavallaan silloin minullekin aukeni itsemurhaan johtava tie, kun kuulin että kaverini oli sen tehnyt. Toisaalta kammoksun sitä tekoa. Mutta eikö se loppujen lopuksi ole sellainen teko joka tehdään silloin kun todetaan ettei elämä ole enää elämisen arvoista. Mutta miten senkin voi todeta? Onko elämä kuitenkin aina elämisen arvoista? Schopenhauer puhui aina siitä että ihmisellä on mieletön elämisen tahto, joka on myös täysin sokea. Mutta Schopenhauer oli kyllä täys pessimisti. Tuntui että hänen mielestään itsemurha olisi paras vaihtoehto elämässä. Eikä se kyllä välttämättä ihan niin ole.
Hei hyvä nuori Mies, MinäItse 89!
Sinun elämällä on sinulle vielä paljon annettavaa. Ja sinulla sille!
Elämä on tämä mihin on synnytty, kaikenlaisten haasteiden kenttä. Tämäkin annettu voittaaksesi sen, rauhoita mielesi. Et ole yksin. 💓
Mitä olette mieltä: Onko elämällä mitään tarkoitusta? Vai onko tämä vain oleilua ja hengissä pysymistä? Siltä se ainakin välillä vaikuttaa.
Kyllä sitä onkin maailmassa paljon pohdittu että onko tällä olemisellamme mitään tarkoitusta?
Mietin että jos ei ole, niin eikö hedonismi ole ainoa oikea tie? Se vaan siinä on miinus puolena että se voi mennä överiksi.
Jos ajattelee vaikka että kaljasta saisi hyvän olon, niin ei siinä mitään. Kai sitä sitten voi juoda. Mutta vaarana on että sortuu alkoholismiin.
Se on juuri se vaikeus että miten pysyä sillä keskitiellä...
Kun kärsii, voi mennä konserttiin...
miten ois - ?
Rachmaninoff - Piano Concerto No.2 in C minor, Op. 18
1. Moderato 10'48
2. Adagio sostenuto 11'13
3. Allegro scherzando 11'38
H´el`ene Grimaud
Tuo Rachmaninoffin Piano concerto on hyvä. Aikanaan tuli kuunneltua sitä paljonkin.
Odotan taas kuinka konsertti kausi alkaa, niin voin käydä taas tasasin väli-ajoin.
Katselin jo että tuleva syyskausi näytti hyvältä.
Kyllähän tuo musiikki auttaa jonkin verran.
Milloin alkaa kausi? kai se on suurinpiirtein samoihin aikoihin kautta Suomen?
Se alkaa syyskuussa.
Oletko löytänyt netissä mistään klassisen musiikin ystävien saitteja? löytyisköhän niistä mitä etsit? siis klassisen musiikkimaun omaavaa tyttöystävää?