Hei!

Minulla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö kesällä 2009 ensimmäisen selkeän hypomaniajakson seurauksena. Mielialaa tasaamaan sain Ketipinoria, joka ei sopinut minulle ollenkaan. Elin kuin sumussa pari kuukautta, nukuin päivät ja yöt eikä mikään tuntunut miltään. Lisäksi Ketipinor kerrytti nestettä elimistööni ja aiheutti huimausta.

Loppuvuodesta 2009 aloitin Deprakine-lääkityksen, jota on vähitellen tähän päivään saakka nostettu 1000 milligrammaan vuorokaudessa. Deprakinen ansiosta olen pystynyt elämään suhteellisen normaalia ja välillä jopa oikein mukavaakin elämää. Sivuvaikutukset, ajoittainen huimaus ja alussa hiusten huononominen, ovat pieniä hyötyihin nähden.

Olen jo menneinä vuosina huomannut, että keväisin olen yleensä vilkkaampi ja syksyn tulo masentaa - näin myös tänä vuonna. Ensimmäinen merkki lähestyvästä masennuksesta minulla on yleensä voimakas väsymys. Vieläkään en meinaa tunnistaa sitä "varoitusoireeksi", ajattelen vain olevani uupunut opiskelusta tms. arjen kiireistä. Masennusväsymykseni ei kuitenkaan mene ohi parin päivän levolla. Voisin nukkua melkein koko ajan.

Masennusoireesi eivät kuulosta minusta mitenkään "oudoilta", päinvastoin. Minun masennusoireitani ovat väsymyksen lisäksi mm. keskittymiskyvyttömyys, päätöstentekovaikeus, muutokset unen laadussa (joko nukun kuin tukki tai sitten en saa unta, näen myös painajaisia), herkkyys aistiärsykkeille (esim. kaikki äänet tuntuvat kaksi kertaa voimakkaammilta masentuneena, siksi vaikkapa ruokakaupan hälinässä on todella vaikea tehdä ostoksia, jos edes sinne kauppaan pystyy raahautumaan...) ja yleinen toimintakyvyn hidastuminen. Riippuen masennuksen syvyydestä olen joko hyvin ahdistunut ja surullinen tai sitten en tunne yhtään mitään.

Hienoa, että jaksat masennuksestasi huolimatta hoitaa itseäsi kaikin mahdollisin keinoin! Kuten itsekin sanoit, parasta on antaa vain itselleen aikaa. Masennuksesta voi toipua.

Risperdalista minulla ei ole kokemusta. Kuulostaa kyllä oudolta, että sitä sinulle masennukseen määrättiin. Itse kokeilen nyt Deprakinen rinnalla Cipralex-masennuslääkettä (5mg). Muut vaihtoehdot, joita lääkärin kanssa pohdimme, olivat Lamictal ja Seroquel, jotka ovat siis mielialantasaajia ja olisivat näin ollen korvanneet Deprakinen. Lamictalin "sisäänajamisessa" olisi kestänyt kauan, eikä siitä olisi minulle hyötyä akuutisti, siksi hylkäsimme sen. Seroquelissa taas on sama vaikuttava aine kuin Ketipinorista, josta jo kerroinkin aiemmin saaneeni traumoja. Olen kyllä kuullut Seroquelista myös positiivista palautetta, joillekin se, tai nopeavaikutteisempi Ketipinor, varmaankin toimii oikein hyvin!

Lääkityksen lopettaminen itse on aina iso riski. Niin varmasti tekee mieli tehdä, jos lääke vain tuntuu pahentavan oloa. Toivottavasti saat apua jostain ennen tuota aikaa psykiatrille, jolloin voisit keskustella lääkkeen lopettamisesta ja vaihtamisesta johonkin parempaan.

Itsellänikin on huonoja kokemuksia tästä "hyvinvointiyhteiskunnasta". Olen sikäli onnekas, että jouduin käymään eri lääkäreillä ihmettelemässä vain pari vuotta, kunnes pääsin psykiatrian poliklinikalle. Nyt minulla on hoitosuhde pätevään ja mukavaan lääkäriin ja omahoitaja, jonka kanssa käyn juttelemassa joka toinen viikko tai tarvittaessa useamminkin.

Voimia sinulle. Toivon todella, että saat apua! Masennuksesta voi toipua ja sairauden kanssa voi oppia elämään.🙂🌻

Aquaman kirjoitti 5.10.2010 21:18

Onko kellään kokemusta kaksisuuntaisen mielialahäiriön depressiovaiheesta, siitä selviytymisestä, keinoista ja lääkityksestä (Risperdal, Risperodon)?

Itselläni diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö ja olen ollut 2 kertaa pakkohoidossa manian johdosta. Olen ollut toteamisesta lähtien hoidonvastainen ja myöskin sairaudentunnoton myöskin sen takia, koska manioiden välissä ei ollut masennusvaihetta olenkaan (outoa?) ja koska olo oli erinomainen. Siksi en uskonut diagnoosiin ollenkaan. Tammikuussa pääsin pois pakkohoidosta ja lopetin heti lääkkeet (Absenor ja Ketipinor) sairaudentunnottomuudesta johtuen.

Kesä meni hyvin (jälkeenpäin ajateltuna ajoittain hypomaniassa), mutta nyt on parin kuukauden ajan ollut todella outoja pahenevia oireita, jotka viittaavat tulossaolevaan vakavaan masennukseen: keskittymiskykyvaikeuksia, unirytmi- ja nukahtamisvaikeuksia, muutoksia ruokahalussa ja seksuaalisessa kunnossa. Siksi olen alkanut pikkuhiljaa vasta nyt hyväksymään diagnoosin. Mieltä ei masenna ollenkaan vaan keskittymiskyvyn puute suurin ongelma. Pääongelmana suuri kysymys: "Mikä hitto vaivaa?" Sitä mietin alitajuisesti jatkuvasti ja se vie toimintakyvyn kohta kokonaan. Onko teillä muilla ollut vastaavia oireita?

Oireet alkoivat pikkuhiljaa ja ovat pahentuneet päivä päivältä. Olen yrittänyt olon parantamiseen lähes kaikkea: ruokavaliota, juoksemista, uintia, painoharjoittelua, joogaa, ulkoilua, keskustelua jne. Taitaa olla, että tähän hätään auttaa vain aika.

KYSYMYS:
Ajoittain urheilu on auttanut ja on ollut hyviäkin fiiliksiä urheilun jälkeen, MUTTA... soitin viikko sitten osastolle ja sain puhelinreseptinä Risperdalia, joka apteekissa vaihdettiin Rispediron Tevaan (4 mg vrk). Kun aloitin lääkkeen, olo on pahentunut huomattavasti. Keskittymiskyky heikentyi entisestään, tuli kammottava tyhjä olo (kuin elävä kuollut) ja en saa enää liikunnastakaan tai mistään minkäänlaista tyydytystä tai nautintoa (ei tule endorfiiniryöppyä tai hyvää oloa jälkeenpäin vaan päinvastoin) ja seksihalut- ja kyvyt hävisivät myös kokonaan!

Luin tarkemmin lääkeselostetta, joka aiheuttaa suurta kummastusta! Lääkettä kun käytetään

a) skitsofrenian (jota minulla ei ole todettu) ja
b) MANIAN hoitoon.

Jos on depressiovaihe niin miten ihmeessä siihen voisi tehota MANIALÄÄKE? Sehän estää mielialan kohoamisen? Onko lääkäri määrännyt aivan väärää lääkettä ja onko kellään kokemusta lääkkeestä? Olenkin nyt ihan pihalla, että uskaltaako lääkettä ottaa, jos olo kerran sen aloittamisesta on pahentunut. Todennäköisesti lopetan tähän päivään ja kokeilen taas vaikka joogaa ja urheilua.

Sain psykiatriajan vasta 1,5 kk päähän, joten siihen asti on pärjättävä jotenkin ja käytettävä kaikki mahdolliset keinot etten ajaudu syvempään masennukseen. Akuutti psykiatriklinikkakaan ei antanut aikaa ja terveyskeskuslääkäri ei saanut määrätä lääkettä kaksisuuntaisen depressiovaiheeseen. Että sellanen hyvinvointiyhteiskunta ja auttamisenhalu meillä!

Mikä on teitä auttanut ja mikä lääkitys on tehonnut depressiovaiheeseen? Onko Risperdal / Rispedidon täysin väärä lääke masennusvaiheeseen?

Kaikki kokemukset, viestit ja vinkit otetaan mielellään vastaan!

Hei!
Minä sain kakssuuntaisen diagnoosin alku vuodesta...
en olisi sinuna huolissani siitä että lääkkeet menevät niin sanotust ristiin, minulla ensin lääkkeillä "vauhditettiin" mania käyntiin ja sitten alettiin jarrutelemaan ja kuitenkin yritys niin ettei depressio pääsisi päälle.
Tällähetkellä lääkkeinä Noritren, Lyrica ja ketipinor. vielä ei ihan kohdillaanlääkitys o mutta jaksan uskoa etta jossain vaiheessa löytyy oikea tasapaino lääkkeitten kanssa.
Ja muista aina, samoilla lääkkeillä voidaan hoitaa montaa sairautta tarkoittamatta että sinulla niitä olisi.
Minulla sekamuoto jakso yleensä aina päällä tai välillä todella rankka depressio.. oireita on väsymys saamattomuus ja keskittymiskyky katoaa, mikään ei innosta eikä kiinnosta, välttelen ihmisiä jne... tosin keskittmiskyky kyllä heikkenee myös manian aikana minulla...
mie yritän aatella et päiväkerassaan eteenpäin ja yrittää aina löytää asioiden positiiviset puolet! Ja muistaa et ei ole yksin...
Toivotan jaksamisia🙂🌻