Olemme puolisoni kanssa päättäneet luopua ehkäisystä ja alkaa yrittää lasta. Kaipaisin vertaistukea ja olisi hienoa kuulla muiden bipojen kokemuksia ja ajatuksia raskaudesta ja elämästä sen jälkeen. Lääkitykseni (lamotrigiini ja ketiapiini) on käsittääkseni turvallisimmasta päästä raskautta ajatellen. Foolihapon olen nyt lisännyt lääkkeiden oheen. En ole vielä saanut aikaa psykiatrilleni asian tiimoilta, mutten millään malttaisi odottaa enää hetkeäkään, vaan haluaisin ruveta heti hommiin 😎

Minua kiinnostaisi kuulla, millainen lääkitys muilla bipopäillä on ollut raskauden aikana? Oliko teillä sairausjaksoja raskauden aikana tai sen jälkeen? Mikäli sairastuit maniaan tai hypomaniaan, käytitkö jakson aikana päihteitä? Tai miten onnistuit välttämään mielihalut? Kaikenlaiset muutkin kokemukset ja ajatukset asian tiimoilta kiinnostavat!

Yritin etsiä keskusteluita aiheesta bipo+raskaus, mutta päädyin keskustelupalstoille, joissa haaveet lapsesta kielletään itsekkäinä minunlaisiltani hulluilta. Olen itse pohtinut paljon sitä, onko minun väärin hankkia biologisia lapsia, kun omaan perinnöllisen sairauden. En missään nimessä ajattele niin kenenkään muun kuin itseni kohdalla, mutta ajatus siitä että lapseni joutuisi kahlaamaan yhtä sameissa vesissä, kuin itse olen snorklannut, pelottaa. Olin juuri saanut työstettyä aihetta eteenpäin, kun erehdyin lukemaan noiden typeryksien kommentteja ja aloin taas epäillä asiaa.

En ole ennen kirjoittanut tälle palstalle, joten ehkäpä kerron hieman itsestäni. Olen vajaa 30-vuotias opiskelija ja pitkässä parisuhteessa miehen kanssa. Diagnoosissa lukee tyyppi kaksi, mutta epäilen itse viimeisen vauhtikauden olleen mania. Minulla on ollut melko tiheäjaksoin sairaudenkuva. Käyn psykoterapiassa ja minulla on hoitokontakti psykiatriin, jolla ei tosin valitettavasti ole juurikaan kokemusta kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoidosta. Nuorempana sairastin myös syömishäiriötä, joka nykyään on arjessa läsnä passiivisena.