Olen reilu 40-kymppinen työssäkäyvä, ihan hyvässäkin asemassa oleva nainen. Ennen kaikki oli elämässäni hyvin, täydellistäkin. Puolisoni on hyvä ja minua rakastava. Aikuistuvat lapset fiksuja ja elämässään pärjäävät. Mutta…

Minulla itselläni on valtaisi ahdistus ja masennusoireita. Kannan huolta kaikesta mahdollisesta, varsinkin kun elämässäni tapahtuu koko ajan vain ikäviä asioita: sairautta itselle tärkeille ihmisille, läheisen kuolemaa, työstressiä ja paljon muuta. Työ kuormittaa minua suunnattomasti ja sitä on aivan liikaa. Asun aina töissä ja teen pitkää päivää, jotta hommat tulee tehtyä. Murehdin läheisteni terveydestä, varsinkin kun heillä on todettu eri henkilöillä kaikenlaista. Mutta läheisiäni tutkitaan. Jos jotakin pahaa heillä todetaan, niin elämän iloni on mennyttä totaalisesti. Tämä stressini on jotain niin suurta, että koen etten edes ole työkykyinen tällä hetkellä. Toisaalta taas ajattelen, että vaikka kuormitun töistäni niin hirmuisesti, niin työ saa edes hetkeksi ajatukset muualle. Kotona pyörittelisin koko ajan näitä huoliani ja itkeskelisin murheitani. Selaisin nettiä ja etsisin tietoa sairauksista, mitkä liittyvät läheisteni oireisiin ja kuvittelisin vaikka mitä. Ulospäin vieraat saavat minusta varmasti järkevän, elämässä pärjäävän, työssään menestyvän ja fiksun ihmisen kuvan. Meikkaan aina ja pukeudun fiksusti. Näytän ehkä ihan fiksulta ulospäin. On raskasta esittää, että kaikki on hyvin, kun sisällä myllertää jatkuva ahdistus, mikä ei helpota hetkeksikään. Koen itseni loppupeleissä hyvin yksinäiseksi. Minulla ei ole muuta kuin läheiseni. Kaipaan tosi ystäviä, mutta niitä ei ole enkä tiedä, miten tässä iässä niitä enää edes hankitaan. Olo on aivan toivoton….