Hei
Oletko joskus miettinyt kaikkia elämäsi virheitä ja epämukavia tai negatiivisiä muistoja? Torjutuksi tulemisia ja pettymyksiä?
Kadutko paljon mennyttä elämää?
Minä ainakin mietin paljon menneisyyttä. Varsinkin öisin jos valvon. Kaduttaa aika usein moni juttu. Toivon että olisin ollut erilainen tai toiminut toisella tavalla monissa tilanteissa.Tunnen, että olin nuorempana aivan kieroonkasvanut ja hirveä na…u!
Minulla ei ollut mitään empatiankykyä ja olin kylmä ja laskelmoiva oman etuni tavoittelija.
Sain paljon, lopulta liikaa osumaa, jonka kyllä ansaitsin aivan täysin.
Maailma palautti maanpinnalle ryminällä.
Luulen että kaikki negatiivinen palaute sai minut hiljentämään tahtia.
Sitten sairastuin.
En tiedä oikeaa syytä siihen että sairastuin, mutta minulla on sellainen tunne, että sairastuin, koska minua hävetti niin sekä tekojeni että koko sen aikaisen maailmankuvani puolesta. Hävetti kun tajusin millaisia kovia ja pinnallisia arvoja olin omaksunut ja toteuttanut.Olin ihan musertunut kauan, mutta lopulta kai häpeä opetti.
Oikeastaan sairauden myötä minusta karisi paljon myös negatiivisia luonteenpiirteitä pois. Tulin empaattisemmaksi ja minusta tuli suvaitsevaisempi kuin ennen. Olin ennen ollut hirveän tuomitseva kus.p.. Opin myös ajattelemaan asioita monelta puolelta ja huomasin ettei oma kanta ole aina se ainoa kanta asioihin.
Nykyisin vielä hävettää joskus, mutta olen kuntoutunut suhteellisen hyvin ja olen tyytyväinen nykyiseen elämääni.
Mietin joskus olisinko voinut löytää tämänhetkiseen seesteisyyteen ja mielenrauhaan oikotien.
Niin ettei olisi tarvinnut antaa häpeän opettaa ja käydä kaikkia niitä pettymyksiä läpi.

Minulla on myös ollut aina tunne, että tulen jonkin humaanin ”sielun” kehityksessä aina jäljessä. Ihmisenä olen mielestäni kasvanut ihan kohtuullisesti, mutta kun lähtötaso oli niin huono, minun on mahdotonta saavuttaa enää tämän elämän aikana mitään suurempaa onnellisuutta tai edes keskinkertaista menestystä elämässä. Mitä se ikinä tarkoittaakin?

Mitä te olette mieltä?
Miten häpeästä voisi oppia pois kun vieläkin hävettää ja kaduttaa.
Entä ovatko kaikki vastoinkäymisetkin rakentaneet minusta juuri minut.