Vaikka mulla on todettu vuonna 2007 alkanut skitsofrenia, niin elämäni oli ihan mallillaan viime syksynä. Kävin paljon ulkona ihmisten kanssa ja oli opiskelu paikka. Sitten kaikki muuttui marraskuun alussa, kun tavallaan mulle tuli aivan musta hetki, en voi käsittää miksi tein niin kuin tein, siihen ei ole yhtään järkevää syytä, ei minkäänlaista rationaalista selitystä miksi otin lääkkeitä yliannostuksen..? Tiedän että oli stressiä ja muuta ja olin käyttänyt samoja lääkkeitä pitkään jo väärin ja olin koukussa, mutta muistan vain ajatelleeni silloin että nyt on hyvä lähteä, mutta miksi? Saattoi olla että hetkellisesti en tiedostanut oikeaa tilannetta, tuntuu vaan siltä että päässä tavallaan sumeni ja sitten aloin popsimaan pillereitä… Voin sanoo kaikille täällä jotka miettivät itsemurhaa, että se ei ole mikään ratkaisu. Miettiä aina voi. Voihan sitä miettiä mitä tahansa, mutta teko on aina asia erikseen. Aina ei kannata luottaa edes omiin ajatuksiin… Tavallaan ajattelin silloin aivan toisin mitä sitten oikeasti tapahtui… Ajattelin, että tämä yritys on tavallaan hätähuuto muille, että voimat alkaa olla loppu. Mutta siitä seurasi vain sitä, että ravasin terkussa, tuli rintakipuja, muistikin heikkeni vähäksi aikaa… Tässä pikku hiljaa alan toipua teosta, mutta teon seurauksena tulee paljon muutakin kuin fyysiset oireet, oikeastaan vielä pahempia ovat henkiset oireet: itsetunto laskee aivan nollaan, syyttää itseään lähes kaikesta mitä keksii, eristäytyy enemmän yms. Tiedän että on paljon paskaa tässä maailmassa ja välillä tuntuu että sama se vaikka kuolisin, mutta se ei ole mikään sellainen asia joka hetken mieli johteesta toteutetaan, kun tulee IM-ajatuksia, eikä pääse niistä millään eroon, niin täytyy puhua niistä jollekin. Ennemmin kuin toteuttaa. Kaikkiahan se elämä välillä potkii päähään, mutta turha itsesäälissä on velloa. Pointtina siis puhukaa tai kirjottakaa IM-ajatuksista, älkää toteuttako niitä, please…