Kadonnut persoona
Tunnen kadottaneeni persoonani, olen kuin vieras ihminen tai vain tyhjä, ei mikään. Oikeastaan esitän itseäni silloin kun olen tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Esitän sitä ihmistä joka ennen olin. Kuka olen nyt, en tiedä vastausta siihen kysymykseen. Ehkä en saa koskaan vastausta. En edes jaksa ajatella asiaa tarkemmin. Olen omituisessa tyhjiössä, humisee. Minua tuskin tuntee enää, vaikka ulkoisesti olen lähes sama kuin ennenkin. Ilmeetkin ovat muuttuneet, vai eikö niitä ole enää ollenkaan. Masennus kai on syy tähän kaikkeen.
Harmi ettei voi laittaa lehteen tai katupylvääseen ilmoitusta: etsitään kadonnutta persoonaa, tuntomerkit jne. En olisi ennen uskonut, että kokonainen persoona voi kadota kuin salaa, vähitellen haihtua pois.☹️
Samalta kuulostaa, tyhjä kuori täälläkin.
Ymmärrän hyvin teitä kaikkia.
Olen kyllä hoidossa (käyn keskustelemassa hoitajan kanssa), mutta vielä toistaiseksi töissä. Saa nähdä kuinka kauan jaksan ylläpitää naamaria että kaikki on ihan hyvin.
Haluaisin vain olla kotona pois katalasta maailmasta. Jo yrityskin tavata kavereita uppoaa suohon. Ei jaksa, ei huvita jne... En tunne oloani millään tapaa hyväksi. Tunnen että minusta ei ole mihinkään enkä osaa mitään. Aiheutan vain toisille ongelmia.
Miten jaksatte päivästä toiseen, onko joitain hyväksi havaittuja tapoja lukuunottamatta yrittää pakolla tavata ystäviä?
kilttinainen kirjoitti 1.4.2010 11:35
Samalta kuulostaa, tyhjä kuori täälläkin.
Ymmärrän hyvin teitä kaikkia.Olen kyllä hoidossa (käyn keskustelemassa hoitajan kanssa), mutta vielä toistaiseksi töissä. Saa nähdä kuinka kauan jaksan ylläpitää naamaria että kaikki on ihan hyvin.
Haluaisin vain olla kotona pois katalasta maailmasta. Jo yrityskin tavata kavereita uppoaa suohon. Ei jaksa, ei huvita jne... En tunne oloani millään tapaa hyväksi. Tunnen että minusta ei ole mihinkään enkä osaa mitään. Aiheutan vain toisille ongelmia.Miten jaksatte päivästä toiseen, onko joitain hyväksi havaittuja tapoja lukuunottamatta yrittää pakolla tavata ystäviä?
Kysyit monikossa.
Olen uusi täällä.
Luin sinun aloituksesi ja sitä seuraavan vastauksen jossa joku kertoi itkevänsä. Muita viestejä en ehdi, nyt tänään, lukea. Haluan vaan kertoa että se joka sinulle ekana on vastannut, itki varmaan koska, joku(sinä)on osannut ja jaksanut kuvata sen tunteen mikä sisällä on.
Minulla se liittyy eroon.
Voimia sulle erosta huolimatta. Se on tosi rankkaa, tiedän koska muutama ystäväni on eronnut.
Itse en ole, enkä halua siis kaikki pitäisi olla hyvin, mutta silti ei elämä tunnu hyvältä. Ihan samaa rataa päivästä toiseen, herätys-töihin-kahvi-lounas-töistä-koti...
Miksi tuntuu siltä, ettei elämällä ole mitään tarjottavaa minulle. Aivan kuin olisin zombie tai robotti joka tekee asioita, muttei tunne mitään. Väsyttää ihan kamalasti...
😴
Pitkästä aikaa täällä. Kirjoitin tänne vuosia sitten muutamia viestejä, tuskin kukaan silloin kirjoittaneista enää muistaa tai on täällä lukemassa tätä. Aloitusviestistäni on kulunut aikaa neljä vuotta. Siitä on uskomattoman kauan. Se oli vaikeaa aikaa. Muistan hyvin että lyhyenkin viestin kirjoittamiseen meni silloin tolkuttomasti aikaa. Eipä sitä saman päivän aikana muuta juuri jaksanut tehdäkään.
Olen taas elämässä kiinni🙂 En ole se entinen minä, joka olin ennen tätä kaikkea, mutta olen joku kuitenkin. En tunne enää olevani kadonnut persoona. Olen muuttunut paljon sairastamisen ja siihen liittyneiden asioiden myötä. Niin, ja ajan myötä. On tapahtunut niin paljon vaikeaa ja sitten vähän sellaistakin, joka ei ole vaikeaa. Silti minussa on hivenen samaakin kuin entisessä minässäni. Mikäli siis muistan oikein millainen olen ollut 😉
Tulin takaisin kirjoittamaan tänne, koska haluan kannustaa masennuksen ja ahdistuksen kanssa kamppailevia, itsensä sumuun hukanneita. Tie voi olla pitkä ja kivinen, ja se on varmasti raskas, mutta se voi silti johtaa johonkin uuteen ja ihan elettävään elämään. Sinnitelkää päivä kerrallaan sitä päivää kohti, jolloin on vähän helpompaa🙂🌻
Erittäin hyvä aihe! Mikään ei ole niin kamalaa, kuin kadottaa itsensä. Ja toiseksi pahinta on elää ihmisen kanssa, joka ei nää kehittyvää persoonaasi oikein. Onnea itsensä löytämisen tielle!
Olen myös kadottanut oman persoonani. Olen vain tyhjä kuori. Töissä ollessa
teen asioita kuin sumussa. Vailla mielenkiintoa. Kotona joudun pakottaan itseni
tekeen asioita. Jopa mm syöminen suihkussa käynti tuottaa vaikeuksia.Ei jaksaisi.
En ole enään vuosiin ollut se iloinen oma itseni. Haluaisin vain käpertyä johonkin piiloon
pahaa maailmaa. Maailmaa joka ei ole todellisuutta. Maailma joka minun ajatuksissan
on muuttunut pelottavasi. Olen vuosia sairastanut ahdistuneisuushäiriötä. En tidä
mikä auttaisi. Tuntuu että lääkkeet auta mitään
Hei.
Minä taas olen löytänyt/löytämässä todellisen itseni, ja uskokaa tai älkää, sekin ottaa kipeää ja aiheuttaa muutoksia elämässä. Minusta tuntuu, että olen viimeiset 15 vuotta esittänyt tai yrittänyt olla jotain mitä en ole. Se tuntuu aivan kamalalta ajatukselta, vaikka toisaalta tällä hetkellä tuntuu hyvältä että olen oikeasti tulossa omaksi itsekseni, joksikin, jollainen olin ennen mieheni tapaamista, lasten syntymää ja koko tätä perhekuviota. Älkää käsittäkö väärin, minuilla on ihana perhe 🙂 Mutta jostain syystä olen halunnut antaa itsestäni paremman, siloitellumman kuvan. Kenelle? Kaikille.
Viime vuosina olen törmännyt ja tutustunut ihmisiin, joiden kanssa olen saanut, uskaltanut, olla juuri niin ihana ja kamala, äänekäs ja nauravainen ja huumorintajuinen kuin oikeasti olen. Se tuntuu hirveän upean kamalan ihanalta. Se toisaalta eheyttää minua, mutta saattaa repiä hajalle jotain muuta. Ja ehkä aloittaa jotain uutta, joka taas toisaalla repii hajalle jotain...eli tilanne ei ole helppo. Ei minulle eikä läheisilleni. Silti tuntuu niinkuin olisin uudestisyntynyt. Eli oman itsensä etsimistä kannattaa jatkaa...mutta pitää varautua myös hankaluuksiin. Tsemppiä jokaiselle!