Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
Mutta eikö sitten kristinuskon mielestä teoilla ole mitään merkitystä? Miksi Jeesus sitten sanoi: "Ei sanat vaan teot."?
Eikö juuri teot ratkaise sen kuka pääsee taivaaseen? Sittenhän, jos niin ei ole, niin kaikki voisi tehdä mitä lystää kunhan vaan uskoo Jumalaan?
minäitse89 kirjoitti:
Mutta eikö sitten kristinuskon mielestä teoilla ole mitään merkitystä? Miksi Jeesus sitten sanoi: "Ei sanat vaan teot."?Eikö juuri teot ratkaise sen kuka pääsee taivaaseen? Sittenhän, jos niin ei ole, niin kaikki voisi tehdä mitä lystää kunhan vaan uskoo Jumalaan?
Tässä näissä se ero, kun kyse pelastumisesta, ei ole muuta toivoa kuin Jeesuksen sovituskuolema. Siinä meillä yhteysmahdollisuus ylös.
Jeesus puhui rakkaudesta. Meidän osa on rakastaa Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistä kuin itseä. Rakkaus on vastuunkantamista, lähimmäisten auttamista. Kun ihminen saa elämäänsä Jeesuksen Henkeä, se vaikuttaa meissä rakkautta myös muihin.
Olet jossain aiemmiki maininnut tuosta miten nykymaailmassa kaikki on luvallista, vai miten sanoitkaan? "Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei rakenna". Meillä on jokaisella arviointikykyä mikä rakentaa ja mikä ei. Kun ihmisessä syntyy henkkoht yhteys Jumalaan, ihmisen saama rakastetuksi tulemisen kokemus, luo rakkautta itseäkin kohtaan ja muita kohtaan. Rakkaus on Hengen hedelmistä suurin ja vaikuttavin, pienissäkin teoissa se näkyy, voi näkyä.
Pelastumisen kannalta meidän ihmisten ainoa 'teko' on tuo Jeesuksen vastaanottaminen. Se on kaikkien kohdalla tuo sama, ompa kyse paavista tai muusta kirkollisesti korkeasta tyypistä tai meistä tavallisista ihmisistä.
Vastuu on osa jokaisen elämää. Siihen saadaan kasvaa, se velvoittaa välittämään vihollisistakin.
Ennen kaikkea itsestä. Ja läheisistä.
Minäitse89, kysyit: "Minkä takia hyvä ja kaikkivaltias Jumala haluaisi näin kärsivän maailman?" ja tämä onkin keskeinen dilemma. Oma näkemykseni on muotoutunut ehkä sellaiseksi, että Jumala ei niinkään määrää meidän ihmisten elämään. Hän kuitenkin on ihmisen tukena, hänen puoleensa voi kääntyä vaikeassa paikassa. Jumala voi toimia lohtuna.
Mutta miten nykyajan ihminen voi enää uskoa Jumalaan? Kouluistakin aletaan lopettelemaan uskonnon opetusta.
Eikö se samalla ole suurta vapautta, jos ei tarvitse uskoa Jumalaan?
Toisaalta, minkä takia Jumalalle pitäisi puhua rukouksien kautta? Eikö hän ole niin kaikkitietävä, että hän näkee kaiken tuskan ihmisessä ja tekee ihmisen hyväksi sen mitä on tehtävissä? Vai onko Jumala täydellinen olento sittenkään?
Olen aina jotenkin ollut epäluuloinen sen asian suhteen että miksi meidän tulisi niin nöyränä lähestyä Jumalaa? Eikö Jumalan tulisi lähestyä nöyränä meitä, sillä hänhän on se kaikkivaltias? Me olemme vaivaisia ihmisiä. Meitä tulee auttaa, eihän Jumala mitään apua tarvitse tai palvontaa, vaan me tarvitsemme voimaa elää tätä elämää.
Tämä minua mietityttää että jos kerran Jumalan armo meidät pelastaa vain, niin mikä se sellainen armo on joka meidät on tänne synnyttänyt. Minkä takia me joudumme elämään tämän maanpäällisen elämän, kun voisimme olla jo valmiiksi taivaassa ja nauttia siitä?
Minkä takia tällainen testi ihmiselle, jonka on vain jatkettava tätä rimpuilua, koska ei ole mitään taetta sille että kuoleman jälkeen olisi mitään?
Hei, eikö ole onni saada syntyä olemaan ja elämään ihmisenä täällä? Eihän meillä ihmisillä muuta mahdollisuutta ole. Syntyä ihmiseksi, elää ihmisenä. Kuolla ihmisenä kun aika on.
Vapauden suhteen pätee kai sama kuin kauneuden, kenen silmin sitä katsoo? Sanotaan,että kauneus on katsojan silmässä. Vapaus - on suhteellista kokea vapautta. Meillä on vapaus olla vapaita kaikista niistä asioista, joita ei omaan elämään tahdota. Elämässä ei ole muuta pakkoa kuin kuolema, kun sen aika on.
Nyt on nyt, eletään tätä päivää niin kauan kuin elämässä päiviä riittää.
Onhan se silloin onni, kun saa nauttia elämästä. Mutta kun joutuu kärsimään aivan liikaa. Tiedän kyllä että onnen vasta parina on kärsimys. Ei elämässä varmastikaan muuta tavoitetta ole kuin onni. Mutta minkä takia sitä ei sitten saavuta? Tai en minä ainakaan ole saavuttanut, vaikka olen kuinka yrittänyt? Ehkä sen sitten jotkut saavuttaa..?
Minulle onni olisi rauhallinen olo ja musiikista samalla nauttiminen. En minä sen enempää tarvitisisi, mutta kun tuokin kuulostaa jo utopistiselta. En jotenkin pääse näistä henkisistä ja fyysisistä kivuista. Ja kaikenlaisia lääkkeitä on kokeiltu, mutta melkein kaikista tulee vain haittavaikutuksia.
Toisaalta ihmisiä on kuolon kynsissä maailmassa ja minä valitan tällaista, mutta tunnen että minulla on oikeus kuitenkin sanoa jos on paha olo. Ei ne miljoonat muut ihmiset ole minun vastuullani vaikka he kuinka kärsisivät. Kaikilla on kuitenkin vain oma elämä ja siitä pitää vain olla huolissaan. Sillä loppujen lopuksi, me elämme yhteisöissä, mutta olemme kuitenkin kaikki yksin.
Vapaus varmasti on sitä sitten että saa valita mitä tekee, mutta siinä on samalla hirveä vastuu sillä elämä on aina riski. Emme me ole valmistautuneet kaikkeen. Täytyy kai vaan yrittää järjestää elämä siten että olisi mahdollisimman hyvä olo.
En osaa sanoa onko ihminen vapaa olio. Todennäköisesti jossain määrin, mutta ei kaikissa asioissa.
Se hyvä arvostettu lastenlääkäri Arvo Ylppö oli sanonut jossain "Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: Kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen."
Et ole ensimmäinen, joka miettii vapauden problematiikkaa. Jos tykkäät lukea aiheesta tulee mieleen tämä kirja.
Erich Fromm on kirjoittanut kirjan Pako vapaudesta. Frommia pidetään (ainakin joskus pidettiin) länsimaiden etevimpiin kuuluvana filosofisena, poliittisena ja uskonnollisena ajattelijana. Kirja käsittelee nykyajan ihmisen elämänkatsomusta ja pyrkimyksiä päästä aikamme (julkaistu 1970-luvulla) yhteiskunnassa selville itsestään. Fromm pohtii yksilön ja vapauden ongelmaa sen eri muodoissa keskiajasta meidän päiviin asti. Vapautuminen ensin luonnonvoimien ja myöhemmin uskonnon kahleista ja rajoituksista on antanut ihmiselle vapauden, jota hän ei kuitenkaan vielä osaa käyttää.
Luin tuon Frommin kirjoja. Viisas ihminen. Hänellä vain aika synkkä kuva ihmisestä... Mutta voi olla oikeakin.
Heitä joku kirjavinkki!
...mitä luet, jos haluat virkistyä? ...mitä, kun ottaa päähän ja haluat pois siitä olosta? jos pystyt silloin lukemaan.
Kenen runoista viehätyt? oletko itse kirjoittanut jotain? täältä puuttuukin runoboxi....
Voisin olettaa, että olet dockari-ihmisiä?oletko? minkä dokumentin katsoit viimeimmäksi?
Kazantzakisin "Kerro minulle Zorbas" oli ihan hyvä.
Camus "Putoaminen".
Hessen " Arosusi".
Siinä muutamia.
Uuno Kailaan runot ovat hyviä.
Katsoin viimeksi dokumentin Bill Gatesista.
Minäkin voisin antaa haasteita...
Erlend Loe : Supernaiivi
Irenen Kristeri : Itsensä näköinen ihminen
Ben Furman & Jussi Valtonen : Jossain on ilo
Joanne Harris : Appelsiinin tuoksu
Karin Fossum : Evan katse
ja runoja
Risto Rasa : Tuhat purjetta
Mitä olette mieltä siitä, että pärjääkö ihminen maailmassa ilman mitään mystiikkaa? Minä en ainakaan. Maailma tuntuu niin tyhjältä jos ei täällä ole mitään mikä olisi jotenkin mystistä tai jotain sellaista mikä on salattua ihmiseltä.
Taide myös voi olla mystistä ja saan ainakin itse siitä paljon voimia.
Sillä eikö kuitenkin ´pääasia ole jatkaa elämäänsä vaikeuksienkin keskellä?
Ja minulle tuo voimia juuri mystinen Jumala, jota emme pysty käsittämään. Ja vaikkei mitään Jumalaa olisi, niin silti ajattelen että maailmassa on jotain sellaista tuolla syvällä ihmisen alitajunnassa, josta meillä ei ole tietoa. Ja olkoon sitten niin.
Eihän kaikkea tarvitse tietää. Välillä auttaa että on vain tunne jostain ihmistä suuremmasta. Nimittäin jos maailmasta tiedetään kaikki, niin mitä itua on sitten enää tehdä mitään.
Jonkinlainen mystiikka on mielestäni täysin tervetullutta. Mitä olette tästä mieltä?
Keskustelua, miten tulit uskoon vai oletko uskossa? Jos niin, miten sait varmuuden Jumalan olemassaolosta? Vai onko sellaista varmuutta olemassa? Auttaako usko todella eteenpäin elämässä? Miten suhtaudut ateismiin? Voiko ateistikaan olla varma Jumalan olemattomuudesta? Kannattaako uskoa vaikkei näkisi sille mitään perusteita?
Olen uskossa ja muistaakseni tässä ketjussa joskus aiemmin kerroin uskon saamisen alkuvaiheista. Uskosta voi saada varmuuden, sen sisällään tietää. Sellainen varmuus on, sen voi kokea. Ja joo, usko pitää elämää kasassa. Minunkin elämässä ollut vaiheita, joissa usko ollut ainoa turva, vaikka ihmisistäkin voi tukea saada, se on kuitenkin eri asia. Se on voimaa. Jotain luovuttamatonta.
- Ateisti ei usko jumalaan, elämä on kokonaan ihmisen varassa. En henk.koht.tunne ketään ateisitiksi itseään esittelevää. Yleensä ihmiset sanoo, "uskon että on joku korkeampi voima", mutta sen enempää ei ole tai ei halua asiaa miettiä. Ateismiin en ole koskaan perehtynyt sen kummemmin.
Kysyit kannattaako rukoilla/uskoa ilman mitään perusteita? Jos joku rakastaa minua ehdoitta , kuten Jeesus ❤ rakastaa, siinä on henk.koht.perustetta aika painavasti. Jos sen rohkenee ottaa vastaan. Ei tule väkisin kenenkään elämään. Just koska rakastaa.
Mutta minusta on niin hankala uskoa Jeesuksen sanoihin tai Jumalaan, koska maailma on tällainen. Ja pelkään että tekisin jotain tyhmää, jos olisin uskossa. Ehkä minä sitten olen agnostikko. En tiedä onko Jumalaa tai mitään elämän jälkeen. Minua vain ihmetyttää tämä elämän kovuus. Minkä takia sen täytyy olla näin kovaa? Jos jotain kysyisin Jumalalta niin se on juuri tämä.