Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
Jeesus sanoi aikanaan "tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi"
Tie.... totuus... elämä
Kyselet vilpittömin mielin, kumpa osaisin sydämestä antaa tahtomasi tiedon. Enemmän. Kipinän. Parhainta mitä antaisin oisi parhainta mitä olen saanut, jos se olisi vallassani.
Näen että Jeesus puhui kyllä hyviä sanoja. Mutta oliko hän Jumalan poika ja onko Jumalaa olemassa?
Nämä kaksi kysymystä heräävät. 2000 vuotta sitten ei ollut tiedettä. Ei tiedetty avaruudesta juuri mitään. Ei maailmankaikkeudesta. Ja nyt meillä on tiede joka on tuonut käsittämättömän määrän uutta tietoa koko tästä universumista ja maapallosta.
Eli kysymys herää: Minkä takia luottaisimme yhä 2000 vuotta vanhaan olettamukseen? En nyt tässä mitenkään evää mitään. Olen itsekin hyvin ymmälläni näistä kaikista uskon asioista.
Minkä takia meillä on esim. kristinusko? Mistä se juontaa juurensa ja mikä on sen tarkoitus nykypäivänä?
Samalla herää toinen kysymys: Miten käy lähimmäisen rakkaudelle, jos uskonnot hylätään?
Elämä on hauras, enkä tiedä kestääkö se Jumalan painon? Meidän on kuitenkin selviydyttävä päivästä toiseen oli apuna sitten uskonto tai alkoholi tai mikä tahansa muu.
Meidän täytyy selvitä siitä sielunyöstä, jonka maailma meidän yllemme asettaa. Elämän liekin täytyy palaa sisällämme, koska se on ainut toivo mikä meillä loppujen lopuksi on. Mikään muu ei loppujen lopuksi ole tärkeää muuta kuin ihmisten kanssa eläminen ja selviytyminen tässä kylmässä maailmassa.
On pystyttävä antamaan ja ottamaan. Kaikki me lopulta olemme samalla viivalla maailmaa katsoessamme.
Hyvää Joulua kaikesta huolimatta. 🙂
Hyvää joulua kaikesta huolimatta. Jumala kestää meidät, ollaanpa miten raskaita tahansa.
Hyviä unia 🐘
Tunnen suurta Jumalaa vain vähän.... googlaa youtube tuolla laulun nimellä, CatCat ( en saa sitä tähän liitettyä, oon puh.ja tällä hankalaa liittää )
Hyvää jouluaattoa 💕❤💞
Hyvää Joulua! 🙂
Kaippa sitä vain täytyy jatkaa tietä tuntematonta. Kaippa se joulu tulee uskoville ja jumalattomillekin.
En vielä saanut kaikkia ketjun viestejä luettua, mutta halusin tulla jakamaan oman näkemykseni tähän äärimmäisen kiehtovaan kysymykseen.
Minulla on ollut hankala suhde uskontoon ja Jumalaan jo pienestä pitäen. Olen saanut lievästi kristillisen kasvatuksen ja lapsena uskoin täysin kaikki puheet Jumalasta ja Jeesuksesta. Ajattelin, että jos elän elämäni hyvin, tyyliin, että jos noudatan kymmentä käskyä ja rakastan lähimmäistäni, minulle seuraa elämässäni hyvää ja pääsen lopulta taivaaseen Jumalan luokse. Päiväkodista mieleeni on jäänyt Suojelusenkeli-taulu, jota katselin aina, kun piti käydä päiväunille. Uskoin, että samalla tavalla enkeli suojelee minua elämän tiellä. Pyrin tekemään kaiken oikein ja en vaikkapa valehdellut, sillä mielessäni oli pelko, että Jumala kääntäisi selän.
Joskus 6-9 luokkalaisena kävin läpi erittäin uskontokielteisen vaiheen. Olin nimittäin tutustunut muihin uskontoihin ja vihdoin tajunnut, että mitään tieteellisiä todisteita Jumalan olemassaolosta ei ole ja että Jeesus ei välttämättä kävellyt vetten päällä. 6. luokkalaisena kävin ensimmäisen väittelyn uskonnosta niin, että minä olin se uskonnon kyseenalaistaja. Se olikin todella kiihkeä väittely; pystyisinpä muistamaan, mitä kaikkea luokanopettajani silloin sanoi perusteeksi sille, että Jumala on olemassa. Voi olla, että hän ennemminkin kyseenalaisti minun jyrkän kantani, että Jumalaa ei voi olla. Koska miten pystyin väittämään, että Jumalaa ei ole?
Olin kuitenkin vastikään tajunnut, että Raamatussa oli järkyttäviä epäkohtia ja tunsin, että olin ollut lapsena todella sokea. Ikäänkuin uskonto olisi pettänyt minut. Sanoin jyrkästi, että olen ateisti ja muistan esimerkiksi huutaneeni äidilleni, että hän vei minulta vaihtoehdon valita oman maailmankatsomukseni ja uskontoni, sillä tunsin, että olin tullut lapsena aivopestyksi. Ja tosiaan, perheeni ei edes ollut erityisen uskonnollinen, mutta esimerkiksi äitini uskoo kyllä Jumalaan.
Aikuistumisen myötä olen ymmärtänyt, että kaikki ei ole niin mustavalkoista. Olen yrittänyt ymmärtää, että usko on jokaisen henkilökohtainen asia ja kaikilla se on erinäköinen. Yritän sallia eri ääripäät (en kuitenkaan salli toisen satuttamista uskonnon vuoksi tms), vaikka itselleni on helpointa ymmärtää alue niiden välillä. Oma uskonikin tällä alueella. Se myös muovautuu jatkuvasti.
Pyrin elämään hyvin. Pyrin käyttäytymään toista ihmistä kohtaan niin kuin toivon muiden käyttäytyvän minua kohtaan. Yritän auttaa heikompaa ja rakastaa lähimmäistäni. Minua pitkään piinannut Jumalan pelko on hiukan helpottanut. Jos teen virheen, pyrin ajattelemaan, että Jumala on ymmärtäväistä sorttia. Taide antaa minusta elämälle tarkoituksen. Minulle on tärkeää ajatella, että kun ihminen kuolee, hän pääsee ikuiseen rauhaan ja rakkauteen - hän pääsee kotiin. Uskon, että toiselle tämä koti voi olla Jumalan syli ja toiselle se on vaikkapa hetki lapsuudesta perheen ja parhaan ystävän kanssa.
Hyvää joulua!
Kiitos, Kolmijalkakissa, hyvää joulua, tapaninpäivää.
Jos Jeesus ei olisi suostunut Jumalan tahtoon, ei olisi syntynyt tänne maailmaan ihmiseksi, ei olisi tätä jouluakaan. Tässä ollaan aivan tradition ytimessä.
Minun koti ei ollut mikään uskova koti. En käynyt kerhoissa, ei ollut yhtään uskosta puhuvaa sukulaista. Mummi äidin puolelta oli pelastusarmeijassa jnkn kerran käynyt. Mummi isän puolesta oli ehkä rohkeampi uskossa, mutta vaikutti vaan ensimmäisten elinvuosieni aikana. Oli aina kaukana. Asui kaukana. Ei pitänyt yhteyttä mitenkään.
Mummit jo menneet tästä maailmasta. Vieläkään en tiedä ketään suvussa, jota kiinnostaisi uskon asiat.
Minulle usko aukesi vastauksena vaikeisiin aikoihin. Edellisenä vuotena olin käynyt rippikoululeirin. Siltä oli jäänyt mietityttämään ajatus elämän kalleimmasta asiasta. Jumalan lapseksi pääseminen. Joo, jotenkin tuttua juttua, mutta vaikeaa.. unohdin sen. Itsetuhoyritysten jälkeen jouduin antautumaan.
"Jos en voi kuolla, kai voin elää..."ajatusten jälkeen havahduin kirkosta istumasta.
Paniikkihäiriölukuvuoden, lukion keskimmäisen vuoden, jälkeen alkoi vähitellen tulla enemmän ymmärrystä mitä tuo ripariajatus voi olla.
Siihen tuli noiden ensimmäisten vuosien aikana sisältö, Kristuksen sisäinen tunteminen. Lukion viimeinen vuosi oli ensimmäinen vuosi elämässäni täynnä rakkautta. Kristus alkoi elää, minussakin, vaikka en siitä kenellekään puhunut, liimailin vaan ❤-tarroja kaikkeen mahdolliseen, maitopurkkiinkin ruokapöydässä.
Usko ei ole kuolleita kirjaimia, se on elävä ❤ Henki sisimmässä vaikuttaen hedelmiään...
Moi kaikki!
Kolmijalkakissa, minulla on aika samanlaisia kokemuksia uskosta. Suurin syy siihen etten ole täysin uskovainen on ihmisen kärsimys elämässä. Minkä takia hyvä ja kaikkivaltias Jumala haluaisi näin kärsivän maailman? Tämä asia minua askarruttaa eniten.
Toisaalta saan myös uskosta paljon irti. Jeesuksen opetukset puhuttelevat ja niissä on erittäin syvää viisautta, mutta en pysty silti ymmärtämään minkä takia hänenkin täytyi kärsiä niin paljon vaikka (tai jos) hän oli Jumalan poika?
Minulla on usko ja epäusko jotenkin balanssissa, että olen sellainen semi-uskovainen tai sitten semi-ateisti. Ehkä agnostikko sitten. Maailman kovuus laittaa turvautumaan johonkin itseään suurenpaan, mutta samalla maailman kovuus laittaa luopumaan uskosta. Minkä takia Jumala teki näin kovan maailman? Ja minkä takia elämä on usein niin vaikeaa? Tässä ehkä ydinkysymykset.
Hyvää Uuden vuoden odotusta!
Välillä tuntuu että uskonnot ovat vain ooppiumia kansalle, niin kuin Marx sanoi. Mutta mikään muu ei voi tuoda samanlaista pelastuksen tunnetta kuin uskonto, otetaan nyt vaikka kristinusko. Mikä järki tässä elämässä olisi, jos emme uskoisi mihinkään? Täysin toinen asia sitten on, että onko uskomus tosi. Mutta mielestäni maailman ateistisinkin henkilö luottaa kuitenkin johonkin tässä maailmassa. Minun mielestäni johonkin täytyy heittää ankkuri ja sanoa että tämä pitää minua paikallani jotten sinkoilisi ympäriinsä elämän myllerryksessä.
Usko on silti aina vain uskoa, mikään ei tuo toteen sitä että todella olisi Jumala. Täytyy vain luottaa että ehkä hän armahtaa meidät kunhan vain elämme moraalisesti vahvan elämän. Ja miksei ilmankin Jumalaa voisi elää vahvaa elämää.
Elämä on vaikeaa. Siitä ei pääse mihinkään, mutta niin se on kaikilla. Vaikka hyvin me sen peitämme. Ja se onkin hyvä peittää.
Uskon että on hyvä elää esimerkillistä elämää tai edes taistella omien oikeuksien puolesta. Sillä loppu peleissä kuolema on suuri arvoitus. Ja tämä elämä on ainut mikä meillä tällä hetkellä on. Siitä täytyy pitää kiinni niin hyvin kuin vain kykenee ja katsoa mihin se loppu peleissä riittää...
Jokin suhde kuolemaan kuitenkin täytyy olla sillä me elämme tällaisessa maailmassa jossa ihmisiä kuolee.
Kaippa sitä itsekin loppujen lopuksi rukoilee Jumalaa elämän viimeisellä hetkellä, kun kaikki toivo on mennyttä. Ihminen vain on sellainen.
Olen aika toivoton tällä hetkellä, koska en uskalla uskoa Jumalaan, sillä ajattelen että ihmiset hylkäisivät minut. Jos alkaisin olemaan muutenkin liian pehmeä silloin ja en kestäisi enää maailman kovuutta.
Sillä luulen että juuri se asia, että maailmassa täytyy olla kova, niin pitää minua erillään Jumalasta. Minun täytyisi vain tehdä se uskon hyppy, en vain tiedä kykenenkö siihen, koska maailma on tällainen...
Eipä sitä muuta elämässä enää tavoitetta kuin taivaspaikka. Alan olla siinä pisteessä että Jumala enää voi pelastaa. Tiedän täysin hyvin mihin olen ryhtymässä. Olen ryhtymässä siihen että selvitän miten taivaaseen pääsee. En voi elää sellaista elämää jossa ei ole mitään päämäärää. On totta etten tajua kaikkea kristinuskossa. Ja kyseenalaistan monia asioita siinä.
Mutta en minä voi tietää mitä Jumala ajattelee. Ne ovat mystisiä ajatuksia. Minun täytyy vain elää sellainen elämä, että taivaspaikka olisi mahdollinen, sillä mistä muustakaan tässä elämässä on kyse. Vanhenemme koko ajan ja kello käy. Ei tämä ole mitään leikkiä. Tämä on totista totta tämä elämä ja jos sitten taivas on olemassa niin minun on pakko selvittää miten sinne pääsee. Tuskin nyt ainakaan im:n kautta...
Viittaan tuohon kohtaan jossa sanot "täytyy vaan elää sellainen elämä, että taivaspaikka olis mahdollinen"...
Näin kristinuskossa ajatellaan, ettei me millään teoilla mitenkään koskaan ansaita taivaspaikkaa, että se on meille ihmsille mahdotonta - minkä takia Jeesuksen ihmiseksi inkarnoitumisen ja ristinkuoleman kautta Jumala loi mahdollisuuden ihmiselle tulla sovitetuksi takaisin yhteyteensä, eli sinne perille. On vapaus valita, tahtoa siihen yhteyteen. Vapaus ottaa vastaan, suostua armon vastaanottamiseen.
Luther väänsi tuosta paljonkin kättä aikanaan; ei tekojen kautta vaan yksin uskosta. Ja se usko, sen yksin Jumala meissä vaikuttaa.