Tehdään siihen seinään ikkuna. Puretaan kuin tvn ammattilaiset ja avarretaan sitä sun toiveiden mukaiseksi?

t. 'yksinkin Yhdessä'

Hyvää keskikesän aikaa

🎑

🌱🌱🌱🌿❤

keskustelua kirjoitti:
Tehdään siihen seinään ikkuna. Puretaan kuin tvn ammattilaiset ja avarretaan sitä sun toiveiden mukaiseksi?

t. 'yksinkin Yhdessä'

Hyvää keskikesän aikaa

🎑

🌱🌱🌱🌿❤

Kiitos. Hyvää kesää sinullekin!

Ikkuna olisi kiva, mutta työkalut ovat joko hukassa tai vääriä. Ehkä minä olen väärä. Tai ehkä taon väärää seinää väärässä paikassa. Olen jumissa enkä löydä oikeaa suuntaa.

Mitä apua on olemassa enää sen jälkeen kun on jo käynyt läpi kolmen vuoden terapian eikä se auttanut kuin ehkä hitusen? Se auttoi sen verran että pystyn taas jonkin aikaa selviytymään ja suorittamaan ja toimimaan pahasta olosta huolimatta. Mutta pelkkä selviytyminen on niin tyhjää. Turhaa.

Tuntee olonsa niin epäonnistuneeksi kun ei vielä voikaan hyvin. Se hävettää. Lehdet ovat täynnä juttuja masentuneista, jotka menivät terapiaan ja sen jälkeen koko elämä muuttui ja kaikki on niin hienoa. Miten itse olen sotkenut senkin tilaisuuden? En osannutkaan parantua.

Ghost001 kirjoitti:
.... Ikkuna olisi kiva, mutta työkalut ovat joko hukassa tai vääriä. Ehkä minä olen väärä. Tai ehkä taon väärää seinää väärässä paikassa. Olen jumissa enkä löydä oikeaa suuntaa....                  ....Mitä apua on olemassa enää sen jälkeen kun on jo käynyt läpi kolmen vuoden terapian eikä se auttanut kuin ehkä hitusen? Se auttoi sen verran että pystyn taas jonkin aikaa selviytymään ja suorittamaan ja toimimaan pahasta olosta huolimatta. Mutta pelkkä selviytyminen on niin tyhjää. Turhaa......                                                                                                                                ....Tuntee olonsa niin epäonnistuneeksi kun ei vielä voikaan hyvin. Se hävettää. Lehdet ovat täynnä juttuja masentuneista, jotka menivät terapiaan ja sen jälkeen koko elämä muuttui ja kaikki on niin hienoa. Miten itse olen sotkenut senkin tilaisuuden? En osannutkaan parantua.

Sinä et ole väärä, olet ihminen, jolle myös on tarkoitettu omannäköinen elämä. Tuo jumi ja suunnan katoaminen kertoo jotenkin pysähtyneestä elämäntilanteesta. Kun ei tiedä suuntaa, mitä kohdin mennä, polkee paikallaan, jos vielä/enää jaksaa polkea. Onneksi vielä jaksat! Paha olo ei kuulosta hyvältä. Niitä oloja elämä sisältää, mutta saa elämässä muutakin olla, ja onkin. Paha olo ei voi olla kenenkään elämän tarkoitus.

Elämästä selviytyminen on itsellä ollut mutkainen tie. Jos ei yksin tee, koeta tehdä asioita, on olemassa toinenkin osapuoli. Kuulostaa siltä, että terapia ei ole toiminut niinkuin olisit halunnut ja kuin olisi tarkoitus ollut? Joskus käy niin, ettei terapeutti osaakaan lukea ihmistä, vaikka olisi pitkän koulutuksen käynyt jos kyse virallisesta terapeutista (nimikevahvistettuja terapeutteja?). (Sen pitäisi olla joku tae?)

Yhteisymmärrys ja halu elämänsä sekaantuneiden langanpätkien selvittämisestä voi kadota, jos kokee ettei tulekaan ymmärretyksi kuin aluksi sai vaikutelman terapeuttia etsiessä.

Itsellä ensimmäisessä terapiassa alkoi tökkimään terapeutin ulkonäon ja olemuksen muistuttaessa liikaa omasta trauman tekijästä. En voinut puhua. Ei voinut auttaa, eikä käsittänyt miksi lopetin ykskaks. Kelaan piti tehdä selvitys, sitä kautta on saanut tiedon. Jotenkin vaikutelma herätti epäilyksen, kun ei toiminutkaan kuin olisi pitänyt; miksi ei useammalla kerralla antanut laskua kuin oli aiemmin antanut? Haiskahdus vähänkin hyväksikäyttöön vivahtavasta saa kyllä minut yhä lukkoon. Ei muuten riittänyt 6 kaan vuotta terapiaa....

Luulen, että voiminen ei ole onnistumisen asia. Enemmänkin itsestä huolenpitämisen asia. Pettymiset vievät kyllä voimat. Lehdet kirjoittavat kyllä, mistä saavat palkkansa. Mitä raflaavamman näköinen haastateltava ja tarina, sitä suuremmat otsikot. Toisaalta on hyvä, että näiden mielialakokemusten kanssa tullaan esiin, että rohjettaisiin kuulla vaikeuksista, että niitä muillakin on. Mutta miksei ole luettavissa juttuja niistä terapioista, joissa jokin on mennyt pieleen?

Eiköhän se ole terapeutti se, joka tekee 'taikinan'? Et ole voinut sotkea tai terapeutilla olleet väärät aineet...  Tuo parantuminen ei ehken ole osaamisesta kiinni, ehkä enemminkin jostain poisoppimisista? Vakiintuneet tavat toimia, ajatella, tuskastua ei muutu, ellei tiedä mistä päästää irti. Siinä näkyy terapeutin taito, jos kykenee lisäämään apua hakeneen tiedostamista elämänsä ongelmakohdista. Ja avaamaan joitain uusia ajatuskuvioita, joista todella aukeaa elämää eteenpäin vieviä voimaantumisia.

keskustelua kirjoitti:

Sinä et ole väärä, olet ihminen, jolle myös on tarkoitettu omannäköinen elämä

Paha olo ei kuulosta hyvältä. Paha olo ei voi olla kenenkään elämän tarkoitus.

Kuulostaa siltä, että terapia ei ole toiminut niinkuin olisit halunnut ja kuin olisi tarkoitus ollut?

Yhteisymmärrys ja halu elämänsä sekaantuneiden langanpätkien selvittämisestä voi kadota, jos kokee ettei tulekaan ymmärretyksi kuin aluksi sai vaikutelman terapeuttia etsiessä.

Haiskahdus vähänkin hyväksikäyttöön vivahtavasta saa kyllä minut yhä lukkoon. Ei muuten riittänyt 6 kaan vuotta terapiaa....

Eiköhän se ole terapeutti se, joka tekee 'taikinan'? Et ole voinut sotkea tai terapeutilla olleet väärät aineet...

_______

Minä en enää usko mihinkään tarkoituksiin. Kaikki "tarkoitukset" joihin olen uskonut, ovatkin olleet pelkkä tyhjä kupla, kuten tuo mainittu terapiakin oli. Kuvittelin oikeasti, että kyllä munkin elämä tästä vielä alkaa ja kaikkien vaikeuksien jälkeen lopulta löytyy uusi suunta. Ei ole löytynyt. Pitkää kärsimystä ei seuraa mikään valaistuminen ja parempi elämä. Ihmismieli kuvittelee, että niin kuuluisi lopulta tapahtua. Ei tapahdu ainakaan minulle. Eikä tässä nelikymppisenä enää ole oikein aikaa odottaa mitään oikean elämän alkamista. Tuntuu, että elämä meni jo ohi eikä koskaan alannut.

Pitäisi kyllä enemmän olla keskusteluja huonoista terapiakokemuksista! Siinä on niin altavastaaja ja takertumassa viimeiseen oljenkorteen. Miten synkimmässä masennuskuilussa ollessa edes pystyy kunnolla arvioimaan onko juuri se terapeutti minulle hyvä? Itse en ainakaan pystynyt luottamaan mihinkään ajatuksiini ja tuntemuksiini.

Ghost001, olen samaa mieltä: huonoista terapiakokemuksista pitäisi olla paljon enemmän keskusteluja.

Terapeutin kyvyttömyyttä tai terapian toimimattomuutta on kokemukseni mukaan varsin mahdotonta arvioida masentuneena sen paremmin kuin vähemmänkään masentuneena. Potilaalla ei vaan voi olla taitoa sellaiseen. Potilas ei voi tietää, mikä kuuluu asiaan ja mikä ei, tai mikä on jokin hankala vaihe toimivassa terapiassa kohti parempaa ja mikä on osoitus siitä, ettei terapia toimi. Terapeutilla pitäisi olla ainakin osavastuu arvioinnista, koska hän on se koulutettu osapuoli. Kokemukseni kuitenkin on, että terapeutti tyrkkää kaiken vastuun potilaalle.

Vasta ensimmäisen toimivan terapian kuluessa aloin työläästi hahmottaa, että ne edelliset eivät toimineet ja ettei se kaikki tarpeeton tuska kuulunutkaan terapiaan, vaan oli hyödytöntä lisäkärsimystä. Joskus se oli pelkästään hyödytöntä, ilman lisäkärsimystä. Joskus toimimattomasta terapiasta oli hiukan hyötyä.

Taitavan terapeutin löytäminen on onnenkauppaa, ja heitä on todella harvassa.

En enää myöskään usko, että edes kaikki niistä hienoista "selviytymistarinoista" on totta kaikilta osin. Jotkut harvat saattavat pitää paikkansa, mutta näyttää siltä, että loppupäästä usein tekemällä tehdään positiivinen. Ehkä haastattelija alkaa kysellä hyviä puolia ja kirjaa sitten pelkästään ne, tai ehkä haastateltava itse yrittää nähdä positiivisesti loppuosan, jotta tarinasta saisi mielekkäämmän näköisen, tai jostain muusta syystä.

Minäkin aluksi uskoin vaikka mihin "tarkoituksiin". Sen kaiken alkamisesta on jo pitkä aika.

Ghost001: "Kuvittelin oikeasti, että kyllä munkin elämä tästä vielä alkaa ja kaikkien vaikeuksien jälkeen lopulta löytyy uusi suunta. Ei ole löytynyt."

_________________________

 

Täsmälleen sama kokemus.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Yritin irrottaa lainatusta tekstistä omaa tekstiäni, joka meni lainauksen sisään. Laitoin viivaa oman tekstini yläpuolelle
• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 5 kuukautta sitten.

Mäkin kävin kolme vuotta terapiaa eikä siitä tainnut juuri apua olla.

Kun hakee tukia niin niissä hakemuksissa näyttää hyvältä että käy terapiassa. On siis jonkinlainen kuntoutussuunnitelma olemassa. Psykiatrikin aina huojentui kun kuuli mun käyvän psykoterapiassa. Ajatteli että olen siis hoidossa ja pärjään. Mä en itse nähnyt terapian arvoa yhtä suurena...

No nyt se on se terapia käyty. Jossain sanotaan ettei sinne pitäisi edes mennä jos on akuutisti masentunut, vaan vasta kun henkinen vointi on sellainen että pystyy käsittelemään asioita. Mulla kyllä lääkäri piti sitä vakavan masennuksen hoitokeinona... vaikka aina en edes pystynyt tapaamiseen mennemään.

Mulla auttoi aika. Ja selfhelp-kirjat. Opiskelin väärästä kiltteydestä, muiden miellyttämisen tarpeesta. Opiskelin läsnäolosta. Kun on täysin läsnä tässä hetkessä, tässä sekunnissa, ei ole tuskaa. Tuska tulee menneisyyden kokemuksista tai tulevaisuuden peloista. Tässä hetkessä on onni. Tuo on minua eniten auttanut.

Kiitos kommenteistanne Purjevene ja EiKoskaanEhjä!

Juuri nyt itseä sattuu yksinäisyys niin pahasti ihan fyysisesti, että en pysty kirjoittamaan enempää. Nämä aamut on pahinta ahdistusta 😭

Yksinäisyys tosiaan välillä tuntuu myös fyysisenä kipuna. Se on outoa, mistä se tulee. Välillä myös nautin siitä, että saan olla yksin rauhassa. Ehkä se tulee siitä, jos joutuu pakosta olemaan yksin sellaisella hetkellä, jolloin tarvitsisi toisen ihmisen läsnäoloa.

Toivottavasti selvisit vielä tästäkin päivästä, Ghost001. Tänään oikeasti oli enää tavallinen sunnuntai, mutta tietenkin se tuntuu "juhannusviikonlopun sunnuntailta" ja pahentaa yksinäisyyden tunnetta.

Minusta joulu on vielä pahempi kuin juhannus. Silloin on ihan pakko yrittää lapselle laittaa ainakin jonkin verran joulua ja hankkia lahjoja ja kaikkea. On pakko yrittää tehdä joulua, jota ei yhtään jaksaisi eikä haluaisi yksin tehdä. Juhannuksen voi antaa mennä ohi.

Yksinäisyydentunne voi silti olla juhannuksena pahempi, ymmärrän sen kyllä.

Tuo on just vaikein kohta. Toisilla näyttää olevan elämässä enemmän sisältöä. Mutta sata varmaa se, että jokaisella on jotain mitä ei kellään muulla ole. Enemmänkin ehkä kääntäen verrannollisia kaikki elämässä kuin suoraan. Itselleen voi rakentaa hyvän elämän yksinäisyydestään huolimatta. Kipeyttä se ei aina poista. Vertaileminen tuo tuota tuskaa, mistä kirjoitat, Ghoost001